BoA - Merry Christmas from BoA

arvostelu - 18.12.2011 15:15

Jouluisen minialbumin tahdissa voit fiilistellä itsesi joulutunnelmiin aattoa odotellessa.

Merry Christmas from BoA on BoAn 7. joulukuuta 2005 julkaistu jouluaiheinen minialbumi, jonka tahdissa voit fiilistellä itsesi joulumielelle. Minialbumi sisältää joulutunnelmaisia kappaleita, joiden joukossa on myös monelle tuttuja uudelleen tulkittuja biisejä. Albumin pääkieliä ovat englanti ja japani, mutta joukossa kuullaan myös koreaa.

Ensimmäinen raita, Meri Kuri, on hyvin herkkä ja kaunis johdatus levyn jouluiseen tunnelmaan. BoAn pehmeä ja voimakas ääni on miellyttävää kuultavaa kappaleen loppuun asti; kuulija saa vuorotellen nauttia niin voimakastunnelmaisesta laulusta kuin myös herkemmästä tulkinnasta. Hyvin balladimaiseen kappaleeseen joulun tuntua tuo tunnelmallinen, hyvin rytmitetty taustamusiikki, johon on lisätty mukavia elementtejä, kuten raikkaita helähdyksiä - jotka muistuttavat kaukaisesti kulkusia.

Suurimmassa osassa Suomea on jo hieman lunta maassa, mutta vaikka maa ei olisikaan vielä valkeana, lumista joulua voi odottaa White Christmas -kappaleen tahdissa. Tästä hyvin tunnetusta Irving Berlinin tekemästä joululaulusta on useita versioita, ja BoAn persoonallinen tulkinta kappaleesta jakaa varmasti mielipiteitä molempiin suuntiin. Kappaleen taustamusiikki ja rytmitys sekä BoAn kaunis ääni ja tapa lausua englantia tekevät kappaleesta omaleimaisen. Kappaleen laulukieli on alkuperäistä versiota kunnioittaen englanti, mikä on turvallinen, mutta k-popin kuuntelijan näkökulmasta hieman tylsä valinta. Alkuperäistä kappaletta popahtavampi versio lämmittää silti varmasti monen korealaisen musiikin ystävän mieltä, tuoden vaihtelua perinteisiin joululauluihin.

Minialbumin kolmas raita Akahanano Tonakai eli tuttavallisemmin Petteri Punakuono (alkuperäinen versio Johnny Marksin Rudolf the Red-Nosed Reindeer), on varmasti kaikille suomalaisille tuttu kappale. Kappale lauletaan vuorotellen japaniksi, koreaksi ja englanniksi. Kappaleen taustabiitti on hyvin rytmikäs ja pirteä, mutta myös välillä häiritsevä, ponnahdellessaan esiin laulunsanojen välissä. Taustamusiikki syö osansa tämän joululaulun tunnelmasta, mutta asian korvaa tutun laulun rytmi ja sanat. Kappaleen hyvä puoli on, että vaikka sen tunnistaa helposti, laulun erilaisuus alkuperäisversioon nähden tekee siitä jollain tapaa mielenkiintoisen.

Myös The Christmas Song on BoAn oma tulkinta tunnetusta Mel Tormén joululaulusta. Balladimaiseen kappaleeseen on yhdistetty hieman jazzahtavaa tunnelmaa, joka sopii laulun rentoon ja hitaaseen tunnelmaan ja antaa mukavaa lisämaustetta. BoAn pehmeä ja heleä ääni sopii kappaleeseen hyvin, mutta jää osittain hieman vaisun oloiseksi. Kokonaisuutena kappale toimii hyvin ja on miellyttävää kuunneltavaa.

First Snow on hyvin kaunis pianosäestyksellä alkava raita, joka kuuluu albumin parhaimmistoon. Kappale on hyvin koottu kokonaisuus, jossa BoAn vahva ääni ja upea äänen käyttö pääsee esille edukseen. Taustamusiikki puolestaan luo herkkää tunnelmaa laulun taustalle, eikä mene liikaa laulun päälle. BoAn laulu kuulostaa raikkaalta ja intensiiviseltä, temmaten kuuntelijankin mukaansa fiilistelemään saapuvaa joulua.

Minialbumin lopettaa kappale Meri Kuri 2005 winter MIX, joka on toinen versio albumin ensimmäisestä kappaleesta. Aiemman version tavoin myös tämä kappale on hyvin herkkä ja kaunis sekä joulutunnelmainen. Kappale on hyvä lopetuskappale albumille, kun kuulija jää fiilistelemään vielä herkkiin tunnelmiin raidan loppumisen jälkeen.

Hyvin balladimaiset ja herkät, mutta voimakkaasti tulkitut kappaleet luovat kauniin kokonaisuuden, joka lämmittää varmasti jokaisen k-popin kuuntelijan mieltä joulun alla. Albumin tahdissa myös perinteisiä joululauluja vähemmän kuunteleva voi fiilistellä jouluisten biisien tahdissa.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
mainokset