Katsaus lokakuun 2018 Kpoppiin

kulttuuriartikkeli - 25.10.2018 12:44

Aktiivisimmankin kpopittajan on välillä vaikea pysyä Hallyu-aallon harjalla. Tämän artikkelin myötä olet hieman paremmin perillä mitä viime aikoina on tapahtunut.

Kpopin tähtitaivaalle tulee uusia tähtiä kuin sieniä sateella, ja on lähes mahdotonta pysyä kartalla kaikista uusista tulokkaista. Olisi myös haasteellista saada kaikki yhteen artikkeliin, joten lähdetään liikkeelle muutamista lokakuun aikana promotoineista bändeistä.

Jos aloitetaan ”alalla pisimpään työskennelleistä” yhtyeistä, tulevat vastaan nimet iKON, VAV ja MONSTA X. iKON julkaisi lokakuun 1. päivä sekä pitkäsoiton New Kids: The Final että musiikkivideon balladille I-byeol-gil (GOODBYE ROAD, 이별길). Levy päätti kolmiosaisen New Kids -albumisarjan. Very Awesome Voice, eli VAV, julkaisi lattarityylisen Senorita-kappaleensa lokakuun puolivälissä ja mainostaa sitä edelleen ahkerasti. MONSTA X julkaisi Are You There? -albuminsa hieman ennen tämän artikkelin julkaisua, joten heistä kuultaneen jatkossa paljon.



Vuoden 2016 debytoijia, jotka ovat tällä hetkellä pinnalla, ovat Pentagon ja NCT 127. Pentagon päätteli lokakuussa hauskan Cheong-gae-gu-ri (Naughty Boy, 청개구리) -kappaleensa promoja. Yhtye kärsi kahden jäsenen tappiosta juuri ennen biisinjulkaisua, mutta se ei vaikuttanut nähtävämmin yhtyeen esiintymisiin. NCT 127 on NCT:n alaryhmä. Heidän Regular-nimisestä laulustaan löytyy sekä korean- että englanninkielinen versio.



Sitten tulevat Stray Kids, The Rose, Seven O’clock, Dreamcatcher ja Weki Meki. Stray Kids julkaisi ihan vasta uuden albumin ja musiikkivideon nimeltä I Am You. Sitäkin ennen bändillä on pitänyt kiirettä My Pace -kappaleen esitysten tiimoilla. Joulukuussa Suomeenkin saapuva The Rose julkaisi lokakuun alussa uuden minialbumin ja on esittänyt levyllä olevaa She’s in the Rain -kappaletta eri musiikkishow'issa. Seven O’clockin Nothing Betteriä ei parane myöskään unohtaa! Tyttöbändeistä rokahtava ja vuosien varrella uudistunut Dreamcatcher on hallinnut lavoja kappaleellaan What ja hiphopahtava Weki Meki biisillään Crush.



Aktiivisia bändejä ja artisteja oli lokakuussa toki muitakin, mutta tässä nyt kymmenen useimmin vastaan tullutta nimeä. Toivottavasti löydät tästä uusia tuulia omalle soittolistallesi!
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
mainokset