Haastattelussa ''Welcome, First Time in Korea?'' -ohjelman Vilppu, Sami, Ville ja Petri

haastattelu - 12.04.2019 06:31

Jututimme korealaisessa "Welcome, First time in Korea?" -tv-sarjassa kahdesti vierailleita suomalaiskaveruksia.

"Welcome, First Time in Korea?" on eteläkorealainen televisio-ohjelma, jota seuraa Koreassa yli 2 miljoonaa katsojaa. Koreaa ulkomaalaisten silmin esittävässä matkailuohjelmassa nähdään jokaisella matkalla eri maista kotoisin olevia ystävyksiä.

Sarjan ideana on se, että Koreassa asuva ulkomaalainen saa tuotantoyhtiön piikkiin kutsua 3-4 kaveria, sukulaista tai perheenjäsentä luoksensa tutustumaan Koreaan. Yhden reissun esitys televisiossa kestää noin kuukauden, sillä sarjaa esitetään kerran viikossa.

Sarjassa on nyt kaksi kertaa nähty suomalaisnelikko, jota saimme luvan haastatella. Ystävänsä Koreaan kutsunut Petri asuu ja työskentelee Koreassa. Jyväskylästä kotoisin olevat kaverukset ovat tuiki tavallisia suomalaisia, joista tuli Koreassa julkkiksia ohjelman ensiesityksen jälkeen.

Olette käyneet Koreassa kahdesti ”Welcome, First Time in Korea?” -sarjan kuvausten merkeissä. Miten nämä kokemukset erosivat aiempiin reissuihinne verrattuna? Suurimpana erona tietysti varmasti lienee se, että kustannukset maksoivat tv-yhtiö.

Vilppu: Toki kustannusten puuttuminen oli merkittävä asia. Itselleni merkittävää oli eritoten kavereiden kanssa reissussa oleminen, sillä emme tällä kaveriporukalla ole aiemmin tehneet ulkomaanreissua yhdessä. Tuli samalla testattua, miten hyvin osataan matkustaa yhdessä ja miten hyvin kestämme toisiamme.

Sami: Aikaisempiin reissuihini verrattuna suurimpana erona koin varmaankin sen, että tällä kertaa asioita suunniteltiin niin paljon etukäteen. Yleensä reissatessa en paljoa asioita etukäteen suunnittele, vaan menen enemmänkin fiilispohjalla ja teen asioita. Kovin paljoa ei ole kyllä tullut reissattua aikaisemmin. Nämä reissut taisivat olla minun kohdallani 3. ja 4. ulkomaanmatkat, joihin on tarvinnut lentää.

Ville: Tämä Korean matka oli tosiaan tällä porukalla ensimmäinen ulkomaan matkamme. Lisäksi se oli ensimmäinen kertani Aasiassa ja ei-eurooppalaisessa kulttuurissa.

Millaisia odotuksia teillä oli ennen ensimmäistä reissua? Entä millainen mielikuva teillä oli Koreasta ennen reissua? Muuttuiko mielikuva maasta reissun jälkeen?

Vilppu: Odotukseni reissusta olivat aika minimaaliset, sillä minulla ei ollut mitään vastaavaa kokemusta mihin verrata. Otin kaiken vastaan ennakkoluulottomasti. Mielikuvani Koreasta oli erittäin suppea, sillä en juurikaan ole ollut kiinnostunut Koreasta ja sen kulttuurista. Tämä omalla kohdallani vain korosti ohjelman merkittävyyttä, sillä tulin aivan takki auki Koreaan. Mielikuvani ei muuttunut, koska sellaista ei ollut, mutta sen voin sanoa, että yhteys Koreaan on saavutettu ja todennäköisesti tulen vielä useasti sinne palaamaan.

Sami: Minulla ei varsinaisesti ollut muita mielikuvia Koreasta, kun se, että maa on melkoinen teknologiajätti ja videopelaaminen on tosi iso juttu siellä. Varsinaisia ennakko-odotuksia ei ollut. Eniten merkitsi se, että pääsi Petriä moikkaamaan. Oli hauska huomata miten nopeasti maisemat muuttuvat Koreassa. Heti kun suurkaupungista lähtee vähän kauemmas, ollaan jo käytännössä maaseudulla.

Ville: Minulla ei ollut mitään tiettyjä odotuksia, tavoitteena oli lähinnä vain ottaa kaikki uudet kokemukset tyytyväisin mielin vastaan. Ennen matkaa tiesin Koreasta maana hyvin vähän. Mielikuvani nojasi lähinnä Souliin huippumodernina metropolina sekä teknologian ihmemaana. Mielikuvani Koreasta oli myös hyvin moderni, jopa länsimaalaistunut enkä tiennyt maan omasta kulttuurista kovinkaan paljoa. Isäni on joskus käynyt Busanissa talvella ja varoitteli minua maan kylmyydestä.

Miltä tuntui olla osana tv-ohjelmaa, jota yli 2,5 miljoonaa korealaista seuraa? Miten nopeasti kameraan tottuminen sujui? Jos olette katsoneet lopullisen tuotoksen, mitkä ajatukset ohjelmasta heräsi näin itseään ruudulta katsottaessa?

Vilppu: Oletan, että tämä kokemus jää ainoaksi tv-kokemuksekseni, eli aika spesiaalissa asemassa se on omassa elämässä. Ennen reissuun lähtöä mietimme yhdessä, miten kameroiden kanssa osataan olla ja päätimme keskittyä pääosin toisiimme ja siihen, mitä tulemme tekemään ja näkemään.

Tämä taktiikka toimi, sillä unohdimme kameroiden olemassaolon yllättävän nopeasti. Oman ohjelman katsominen on aika erikoista, sillä vaikka itse muistaa mitä teki ja sanoi, lopullisesta tuotoksesta paistaa läpi tuotantoyhtiön agenda ja painoarvot, ne asiat mihin he halusivat keskittyä ja mitä leikattiin pois. Itse olin tyytyväinen lopputulokseen, mutta täytyy myöntää, etten juuri ole meidän jaksoja katsonut.

Sami: Emme osanneet etukäteen arvata, että ohjelma on näinkin iso. Alkuun ajattelin osallistuvani johonkin marginaaliohjelmaan, jota katsoo vain pieni määrä ihmisiä. Kameroihin tottui nopeasti, vaikka alkuun hieman pelkäsin sitä, että kiinnittäisin niihin koko ajan huomiota enkä osaisi olla normaalisti. Muutaman tunnin kuluttua kamerat olivat kuitenkin jo unohtuneet, mihin varmasti vaikutti kavereideni seura. Olisi varmasti ollut ihan erilaista, jos olisin yksin ollut reissussa. Suurimpana ohjelmasta mieleen jäi se, kuinka karikatyyrejä meidän henkilöhahmoista tehtiin editointiprosessin jälkeen.

Ville: Jäädyn todella helposti kameran edessä. Tämän takia yllätyin suuresti siitä, miten nopeasti kameroihin tottui. Olen tätä myös jälkeenpäin miettinyt. Matka tuntui nimenomaan reissulta kaveriporukan kesken ja pystyimme keskittymään siihen täysin. Ohjelmaa katsellessa ihmettelin itsekin sitä, miten luonnolliselta meno vaikutti. Samaa ovat sanoneet kaverini, jotka katsoivat ohjelman. Ehkä tämä luonnollisuus on vaikuttanut osaltaan suosioonkin. Emme tienneet, että ohjelma on Koreassa näin suosittu ja ehkä hyvä niinkin, sillä paineet pysyivät pienempinä.

Petri: Aika huikea kokemushan se oli. Olen aiemmin ollut muutamassa tv-ohjelmassa, niin olin tietysti kavereihini verrattuna enemmän tottunut kameroihin. Oli se silti jännää matkustaa 15-20-henkisen kuvausryhmän kanssa. Poikia selvästi jännitti alussa, mutta nopeasti ne kamerat unohtuivat.


Petri.


Osasitteko odottaa saavuttavanne maassa suurta suosiota? Onko ohjelma vaikuttanut elämäänne Suomessa? Onko ohjelman ansiosta auennut uusia uramahdollisuuksia Suomessa esimerkiksi?

Vilppu: Emme todellakaan osanneet odottaa näin suurta suosiota. Ainakin minä koen edelleenkin, etten ole tehnyt mitään ansaitakseni suosiota. Näin on kuitenkin tapahtunut ja hyväksyn sen. Pyrin myös olemaan itse mukana esimerkiksi tapaamalla faneja ja osallistumalla erilaisiin projekteihin ja muihin mahdollisuuksiin, mitä suosio on avannut ja voi avata tulevaisuudessa.

Uramahdollisuuksia ei ole juurikaan avautunut. Koen, että jos tämän kokemuksen haluaisi todella hyödyntää, vaatisi se paljon omaa työtä ja halua. Olemme kuitenkin tehneet jonkin verran mainoskampanjoita ja yhteistyötä matkanjärjestäjien kanssa.

Sami: Ei osattu odottaa suurta suosiota, kunhan lähdettiin vaan reissuun. Suomessa elämä on ollut ihan samanlaista kuin ennen reissua. Ei täällä kukaan tiedä meitä tai sitä, mitä ollaan käyty tekemässä maailman toisella puolella. Pientä yhteistyötä on tehty korealaisten yritysten kanssa. Suurimpana mainittakoon viime syksynä Yellow Balloon -nimisen matkailuyrityksen kanssa tehty yhteistyö.

Ville: Ei todellakaan odotettu mitään tällaista. Suosion näkyminen Suomessa on melko rajallista ja rajoittuu täällä oikeastaan blogosfäärin eli somen puolelle. Fanipostia on tietty tullut, ja Helsingin keskustassa liikkuessa Suomessa vierailevat korealaiset turistit saattavat tunnistaa. On älyttömän hienoa kuulla, että joku tulee Suomeen meidän takia, ja sitten vielä törmää meihin täällä vieraillessaan.

Mitään uraa tästä Suomessa tuskin urkenee. Kuten sanoin, Suomessa elämä jatkuu melko normaalina ja ehkä paras niin. Julkisuus ei ole koskaan erityisemmin kiehtonut tai houkutellut minua.

Toisella kerralla yleisö ehdotti teille, minne mennä ja mitä tehdä. Osasitteko odottaa, että teidät kutsutaan toistamiseen? Miten ensimmäinen ja toinen reissu erosivat toisistaan?

Vilppu: Olin kuullut Petriltä, että tämä voisi olla mahdollista. Lopulta rupesin itsekin uskomaan suosioomme ja myönnän odottaneeni toista kutsua. Toisella kerralla Koreassa oli mielenkiintoista nähdä ja kokea, kuinka aiempi suosio vaikuttaisi meihin. Meidät tunnistettaisiin kadulla ja meillä oli omat imagot luotuna. Niinhän siinä sitten kävi, meidät tunnistettiin joka puolella. Yllätyksenä tuli se, että se ei juurikaan vaikuttanut oloomme ja siihen, miten nautimme matkasta ja kulttuurista. Tästä olen eritoten ylpeä.

Toinen reissu erosi myös sillä, että enää emme itse juurikaan päässeet vaikuttamaan siihen, mitä halusimme nähdä ja kokea. Vastuu tästä oli korealaisilla ohjelman katsojilla. Tämä teki kokemuksesta merkittävän, koska ne asiat olivat juuri sitä, mitä meidän halutaan kokevan ja tietävän Korean kulttuurista.


Vilppu.


Sami: Kun saimme tietää äänestyksen olevan tulossa, osasimme olla ehkä varauksella toiveikkaita voittamisesta, mutta kyllä sitä äänestystulosta jännitettiin viimeiseen asti. Näiden kahden reissun suurimpana erona oli tosiaan se, että jälkimmäisellä yleisö pääsi vaikuttamaan siihen mitä tehdään. Ehdotuksista kyllä huomasi, kuinka kiinnostuneita korealaiset ovat siitä, mitä ulkomaalaiset ajattelevat heidän ruoastaan. Keskittyihän toinen reissu hyvin pitkälti syömiseen.

Ville: Melko pian ensimmäisen reissumme jälkeen ohjelmasta tehtiin jakso, jossa ennen meitä vierailleet kaverit tulivat uudelle reissulle. Tämän jälkeen olin henkisesti valmistautunut mahdolliseen uuteen matkaan. Tosiaan paikat olivat korealaisten ehdottamia, mikä oli mielestäni vain hyvä juttu. Näin tuli vierailtua paikoissa, mihin ei omalla mielikuvituksella ja taustatyöllä olisi mennyt. Reissu oli myös tunnelmaltaan melko lailla erilainen ensimmäiseen verrattuna. Tällä kertaa ihmiset oikeasti tunnistivat kadulla ja olo oli kuin julkkiksella.

Petri: Kieltämättä osasin hieman odottaa. Ensimmäisen kauden lopussa tuli spesiaalijakso, johon kutsuttiin kaikki meitä ennen tulleet ryhmät. Korealaiset nettifoorumit sekosivat, kun ihmiset kyselivät missä suomalaiset ovat. Sitä en osannut odottaa, että kaverit kutsuttaisiin uudestaan näinkin suurella marginaalilla.

Korea ja Suomi ovat hyvin erilaisia maita, mutta samanlaisuuksiakin varmasti löytyy. Koitteko Suomen ja Korean välillä olevan mitään yhtäläisyyksiä? Entä mitkä olivat suurimmat erot maiden välillä?

Vilppu: Itse koin yhtäläisyyttä ujouden kanssa, sillä tuntui että korealaiset ja suomalaiset ovat aika ujoja ja alkulähestyminen on hidasta. Mutta kun siitä päästään yli, niin molemmin puolin tuntuu riittävän juttua. Koen myös, että molemmat maat ovat todella kiinnostuneita siitä, mitä muut maat ja ihmiset ajattelevat heistä ja haluavat tulla huomatuksi muualla maailmalla.

Ainakin yksi ero on työnteko. Korealaiset tekevät hurjasti töitä, ja olin erittäin vaikuttunut tuotantoyhtiön työmoraalista. Samalla kuitenkin hieman huolestutti se, miten he jaksavat ja miten ylipäätänsä heidän hyvinvointinsa hoituu.

Sami: Suurin yhtäläisyys taitaa olla se, että molemmat maat ovat hyvin kiinnostuneita siitä, mitä muunmaalaiset heistä ajattelevat. Sitä vartenhan tämäkin ohjelma lienee pohjimmiltaan tehty. Suomessa lähdetään torille heti, kun Suomi mainitaan jossain kansainvälisessä lehdistössä tai muussa vastaavassa.

Suurimpana erona mainitsisin sen, että Korea on melko konservatiivinen maa, kun taas Suomessa ollaan vapaamielisempiä, noin ylipäätään.


Sami.


Ville: Koko ohjelman idea perustuu yhteen mielestäni suureen samankaltaisuuteen maiden välillä, eli valtavaan kiinnostukseen siitä, mitä mieltä ulkomaalaiset ovat maastamme. Kyllähän Suomessakin ollaan valmiita tapaamaan torilla, jos joku ulkomaan julkimo käy Lapissa tai nähdään käyttävän tätä ja tätä suomalaista tuotetta.

Suurimpana erona näen ehkä itse sen, miten paljon Koreassa elämäntapa eroaa toisistaan maaseudulla ja kaupungissa. Kaupungeissa eletään hektistä, hyperkapitalistista elämää, jossa oli välillä huvittavaakin seurata lähes identtisiin trendivaatteisiin pukeutuneita ihmisiä naama kiinni kännykässä. Maaseudulla meno on rauhallisempaa ja Korean pitkästä historiasta ja perinteistä on helpompi saada käsitys.

Jos voisitte tuoda kolme asiaa Koreasta Suomeen, mitkä ne olisivat ja miksi? Ja päinvastoin, jos saisitte mahdollisuuden viedä kolme asiaa Suomesta Koreaan, mitkä ja miksi?

Petri: Nyt kun olen Koreassa jo kohta viisi vuotta asunut, on helppo sanoa mitä toisin Suomesta Koreaan: Puhtaan ilman, hiljaisuuden ja suomalaisen koulutusjärjestelmän.

Vilppu: Koreasta toisin ehdottomasti ruuan, sillä edelleen koko Suomessa on vain kolme korealaista ravintolaa! Toisena toisin ehdottomasti PC-huoneet, sillä Suomessa pelaamisharrastus on aika raskas lompakolle, kun kaikki pitää ostaa itse (toim.huom. PC-huoneet ovat hyvin varustelteltuja maksullisia pelitiloja). Kolmantena toisin jimjilbangin (korealainen sauna), sillä tämä voisi toimia Suomessa äärimmäisen hyvin etenkin myöhään illalla ja yöllä. Koreaan veisin samoja asioita kuin Petri, mutta lisäksi sieniä, marjoja ja järviä.

Sami: Toisin Koreasta videopelikulttuurin. Tämä on Suomessa jo hieman lähtenyt kasvuun, mutta aiheeseen liittyy edelleen negatiivisia käsityksiä. Toiseksi, makgeolli (korealainen riisistä valmistettu alkoholijuoma) tietenkin. Se oli mukava uusi tuttavuus. Kolmantena toisin korealaisten ystävällisyyden. Reissuilla oli mukava kokea korealaisten vieraanvaraisuutta. En tiedä kuinka paljon siihen tv-kamerat vaikuttivat, mutta mukavaa se silti oli.

Suomesta Koreaan veisin tietenkin puhdasta luontoa. Ilmansaasteet kun ovat Koreassa niin suuri ongelma. Toisena ja kolmantena asiana varmaankin tasa-arvon ja suvaitsevuuden/avoimuuden. Käsitykseni mukaan Koreassa nuoremmat ihmiset ovat jo avarakatseisempia, mutta vanhempien ihmisten keskuudessa vallitsee vielä melko konservatiivinen ajattelutapa. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo ei toteudu kovin hyvin Koreassa.

Ville: Koreasta Suomeen:

Ruoka. Korealaisia ravintoloita on tällä hetkellä Suomessa vain muutama, toisaalta korealainen ruoka on nykyään jonkinlainen trendi. Ainoa miinus korealaisessa keittiössä on kasvisruokien vähäisyys.

Korealaiset huoltoasemat. Jokainen huoltoasema tarvitsee oman ruokabasaarinsa, useine ruokakojuineen ja rafloineen.

Fanituskulttuuri. En nyt tarkoita meitä, vaan ylipäätään sitä, että baseball- ja Overwatch jne. –matseissa porukka on aivan liekeissä kannustamassa ja tunnelma on upeaa. Suomessa pelataan tällä hetkellä pudotuspelilätkää ja aina kun vilkaisee katsomon toppatakeissa nakkimukejaan mussuttavia setiä ja tätejä, tulee vähän ikävä Koreaa.

Suomesta Koreaan:

Rauha ja rauhoittuminen. Korea, varsinkin kaupungit vaikuttavat käyvän melko ylikierroksilla ja joka paikassa on tunkua. Itse koen tällaisen välillä jopa ahdistavana. Jokaisen korealaisen kannattaa kokeilla metsässä yksin istumista.

Astiankuivauskaappi. En voisi asua missään ilman tätä. Varsinkaan maassa, jossa ruoka syödään 20 eri lautaselta.

Jokamiehenoikeudet. En tiedä, millainen on asian laita Koreassa, mutta kun on itse kasvanut siihen ajatukseen, että luonnossa saa liikkua vapaasti, tuntuu kummalta muistaa, ettei asian laita ole muualla näin.

Ville, kävit reissujen välissä Koreassa yksin makgeollin merkeissä. Onko odotettavissa Suomi-makgeollia kauppojen hyllyille joskus tulevaisuudessa?

Ville: Vietän parhaillani tipatonta vuotta, joten projekti on ainakin sen verran jäissä. Toisin sanoen, ”katotaan syssymmällä”. Mutta itse opintomatka oli upea, ja koen itseni etuoikeutetuksi olla maamme harvoja ”makkolieksperttejä”, titteli, joka ehkä myös velvoittaa makgeollitietouden levittämiseen.


Ville.


Vilppu, annoit yleisölle ohjelman kautta ”elegantisti ja maukkaasti” syövän ihmisen kuvan. Mikä reissussa syödyistä ruoista oli eniten mieleesi? Oliko mitään, mistä et nauttinut?

Vilppu: Suosikkien valitseminen on aina yhtä vaikeaa. Ruoka on minulle suuri onnenlähde, mutta samalla myös nopeasti ohimenevä. Hetkessä nauttiminen on se juttu, ja Koreassa olen päässyt nauttimaan joka päivä, joten pettymyksiä ei vielä ole tullut vastaan. Mainittakoon nyt suosikiksi Busanissa merenrannalla syödyt merenelävät pienessä teltassa (toim.huom. kyseessä pojangmacha). Tämä kokemus oli ja on edelleen yksi hienoimmista ruokakokemuksista minun elämässäni. Se hämmästyksen ja makuelämyksien koettu määrä oli jotain, mitä ei tapahdu kovin usein. Aina kun ruoka onnistuu yllättämään kokeneemmankin kulinaristin, niin se kyllä porautuu muistoihin aika syvälle.

Korealla on tapana sensuroida erittäin paljon. Sami, mitä mieltä olet siitä, että tatuointisi peitettiin televisiossa?

Sami: Olin melkoisesti yllättynyt, kun huomasin sen ensimmäistä kertaa televisiosta. Aloin sitten selvittelemään asiaa, ja sain tietää, että Koreassa tatuointeja pidetään lähinnä linnakundien asiana. Tämä ei oikein muunlaisia ajatuksia herättänyt, sillä vastaavaan ajattelutapaan törmää valitettavasti Suomessakin.

Petri, työskentelet Suomen suurlähetystössä ja asut Koreassa. Millaisia vaikutuksia ohjelma toi sinun elämääsi? Saatko julkkiskohtelua kaduilla, vai jätetäänkö sinut rauhaan?

Petri: Suurlähetystön pestini loppui jo viime vuonna. Nyt olen suomalaista koulutusta Koreaan maahantuovan yrityksen leivissä. Avasimme maaliskuussa kolme suomalaista päiväkotia Koreaan.

Kyllähän se elämä sillä tavalla muuttui, että ihmiset tunnistavat minut esimerkiksi kadulla, metrossa ja ravintoloissa. Korealaiset ovat usein hyvin cooleja sen suhteen ja reaktiot ovat todella positiivisia. Saan siitä itsekin aina hyvää energiaa. Mielelläni otan yhteiskuvia ihmisten kanssa, jos sillä pystyn piristämään heidän päiväänsä.

Parasta on ravintoloissa tätien tarjoama 서비스 (service). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että saan yleensä jotain extraa vain siksi, että naamani on ollut televisiossa. (naurua)

Lukijoistamme suurin osa on teinejä ja nuoria, joita varmasti kiinnostaa Koreassa opiskelu ja työskentely. Millaisia käytännön vinkkejä sinulla olisi antaa heille? Olet myös ollut korealaisessa televisiossa aiemmin ”Men in Blackbox”- ja ”Abnormal Summit” -ohjelmien kautta. Miten tämä kokemus erosi aiemmista? Onko tulevaisuuden haaveena julkkisura vai keskitytkö nykyiseen työhösi?

Petri: Korea on ehdottomasti mielenkiintoinen maa. Omat vaihtokokemukseni täältä ovat todella kultaisia. Tämä taisi olla syynä siihen, että hain Koreaan suorittamaan maisterinopintoja. Opiskelu ja työskentely ei kuitenkaan Koreassa ole helppoa. Kulttuurieroja löytyy valtavasti ja opiskelu- ja työskentelytyylit - työmäärästä puhumattakaan - ovat hyvin erilaisia Suomeen verrattuna. Sopeutuminen niihin on suomalaisena ollut vaikeaa. Pelkkä hierarkian määrä on itsessään tuottanut minulle henkilökohtaisesti vaikeuksia. Ehdottomasti silti suosittelen Koreaa, etenkin opiskelijavaihdon kohteena.

Mainitsemiesi ohjelmien formaatit ovat olleet todella erilaisia keskenään. Eniten pidin juuri ”Welcome, First Time in Korea?” -ohjelmasta, koska pääsin hengaamaan lapsuudenystävieni kanssa tv-yhtiön piikkiin. Varsinkin nyt tämä toinen kausi oli jotenkin todella merkityksellinen, sillä tuoreet sedät pääsivät myös tapaamaan poikaani. Koin sen olevan enemmän kuin vain tv-ohjelman kuvauksia, sillä sain jakaa kokemuksen ystävieni kanssa.

En usko, että ikinä teen tv-hommia täyspäiväisesti. Niitä on kiva tehdä näin oman työn sivussa ilman stressiä siitä, että jos esiinnyn huonosti tai suosioni laskee, olisi elinkeinoni niistä töistä kiinni.

Ja lopuksi, mitkä asiat jäivät parhaiten mieleen reissuistanne? Oletteko jatkaneet tai aiotteko jatkaa korealaiseen kulttuuriin tutustumista?

Vilppu: Kaikki on kyllä jäänyt mieleen erittäin vahvasti. Edelleen hämmästelen, että pääsin tämmöiseen ottamaan osaa. Ensimmäiseltä kaudelta parhaiten jäi mieleen se, kun heräsimme Sokchossa aamulla ja kävimme uimassa meressä, minkä jälkeen rauhoituimme porealtaassa. Joku siinä hetkessä iski lujaa, ja todella arvostin sitä mitä olin saanut ja missä olin.

Toiselta kaudelta parhaiten mieleen jäi Busan ja ajatus siitä, että jos joskus Koreaan päätyisin, olisi Busan kotini. Silloin tällöin matkustaessa tulee se tunne jostain paikasta, ja Busan onnistui siinä. Petrin pojan tapaaminen ensimmäistä kertaa oli kokemus, jota on vaikea sivuttaa. Se oli henkilökohtaisesti tärkeää ja sain paremman mielenrauhan siitä, että ystävälläni on hyvä elämä Koreassa.

Aion palata Koreaan, toivottavasti ilman kameroita voidakseni paremmin tutustua maahan ilman suojakuplaani. Olen kuitenkin jatkanut tutustumista Koreaan myös Suomesta käsin esimerkiksi kokkauksen merkeissä. Olen myös osana Korea-yhteisöä täällä Helsingissä. Sosiaalisen median kautta pidän myös yhteyttä ihmisiin, jotka minuun ottavat yhteyttä. Eli ainakin näyttää siltä, että minä ja Korea emme ole vielä unohtamassa toisiamme.

Sami: Yhtenä suurimmista asioista omaan mieleen jäi ensimmäisen reissun baseball-ottelu ja siihen liittyvä fanikulttuuri. Se oli jotain aivan uskomatonta. Reissujen jälkeen tutustuminen korealaiseen kulttuuriin on lähinnä tapahtunut Instagramin kautta, missä olen fanien kanssa jutellut.

Ville: Jostain syystä parhaimmin mielessä lienee jokainen ravintolakokemus. Tunnelman lisäksi mahtavaa oli se, että tilanteet jäivät mieleen aitona yhdessäolona kodikkaassa ilmapiirissä, vaikka olimmekin kaukana kotoa. Kaupungeista eritoten Busan jäi yhä kiinnostamaan kivana yhdistelmänä merellisyyttä, modernismia ja historiaa.

Suomessa korealaiseen kulttuuriin tutustuminen jatkuu tällä hetkellä erityisesti korealaisten reseptien kokkailuna. On mukavan haastavaa yrittää tehdä perinteisistä ruuista itselle paremmin maistuvia kasvisversioita.

--

KoME Suomi kiittää haastateltavia ajastaan.

Nelikkoa voi seurata sosiaalisessa mediassa: Vilppu, Sami, Ville ja Petri päivittävät kukin kuulumisiaan Instagramiin.
kommentit
blog comments powered by Disqus
mainokset