SHINee-jäsen Jonghyun on menehtynyt

uutinen - 18.12.2017 18:46
Levy-yhtiö SM Entertainment on vahvistanut SHINee-vokalisti Kim Jonghyunin kuolleen joulukuun 18. päivänä.

27-vuotias Jonghyun löydettiin asunnosta Cheongdam-dongista, Seoulista, jonka jälkeen hänet kiidätettiin läheiseen sairaalaan. Elvytysyrityksistä huolimatta hänet kuitenkin todettiin kuolleeksi 18. päivän iltana.

Levy-yhtiö kirjoittaa tiedotteessaan artistin kuoleman tulevan yllätyksenä, ja että sekä levy-yhtiön henkilökunta että muut SM Entertainmentin alaisena työskentelevät artistit ovat syvästi järkyttyneitä ja surevat Jonghyunin poismenoa.

Tiedote jatkuu sanoin: "Jonghyun, joka rakasti musiikkia enemmän kuin kukaan, ja näytti aina parhaat puolensa lavalla, oli todellakin muusikoista parhain. Sydämemme pakahtuvat kivusta joutuessamme kantamaan nämä surulliset uutiset hänen faneilleen, jotka tukivat ja rakastivat Jonghyunia niin anteliaasti."

Virallisen tiedotteen mukaan tähden hautajaiset ovat suljettu yleisöltä. Levy-yhtiö pyytää ihmisiä pidättäytymään spekuloimasta tai levittämästä huhuja kuolemaan liittyen, jotta perhe saisi surra rauhassa.

Ennen kuolemaansa Jonghyun valmisteli seuraavaa sooloalbumiaan.

Jonghyunin yhdeksänvuotisen uran aikana tähti kosketti useita sydämiä musiikillaan, sekä puhui mielenterveyshuollon puolesta ja tuki avoimesti lgbt-oikeuksia.

Kuoleman johdosta SM Entertainment on peruuttanut kaikkien artistiensa tulevat tapahtumat joulukuun ajalta.
Useat levy- sekä televisioyhtiöt ovat myös peruuttaneet tapahtumia ja tv-ohjelmia kunnioituksesta tähden muistoa kohtaan.

Myös KoME tahtoo esittää surunvalittelut kaikille, joita suru-uutinen koskettaa.
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen
mainokset