BTS-dokumentti Burn the Stage: the Movie esitetään elokuvateattereissa Suomessa

uutinen - 15.10.2018 16:36
Park Jun Soon ohjaama BTS-dokumentti Burn the Stage: the Movie saapuu valkokankaille ensi-iltapäivänään 15.11. myös Suomessa. Filmi seuraa ryhmän aiempaa maailmankiertuetta The Wings Tour 2017 BTS Live Trilogy Episode III, joka kattoi 40 konserttia 12 maassa - tosin tuolloin kaikki esiintymiset pidettiin surullisen kuuluisasti Euroopan ulkopuolella. Osa sisällöstä pohjaa YouTubessa julkaistuun samannimiseen dokumenttisarjaan, mutta mukana on myös uutta materiaalia.

Burn the Stage: the Movie esitetään useissa kaupungeissa ympäri maata: pääkaupunkiseudun lisäksi kpop-fanit kerääntyvät teattereihin 15.11. myös Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Tampereella ja Turussa. Lipunmyynti alkaa viikon päästä maanantaina 22.10. klo 10 Finnkinon verkkosivuilla ja toimipisteissä.



Päivitys 22.10.: Valtavan suosion ansiosta Finnkino on vahvistanut Burn The Stage: The Movie -dokumentille lisänäytökset kaikille paikkakunnille. Extranäytökset järjestetään 22.11. klo 17 ja lipunmyynti niihin alkaa keskiviikkona 24.10. klo 14.
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen
mainokset