JaME Suomen levyraati: EAT YOU ALIVE

EAT YOU ALIVE, joka on perustettu vuonna 2008 ja aiemmin tunnettu MaveRick-nimellä, rantautui joulukuussa 2013 Helsinkiin. Tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä heidät, sillä yhtye ilmoitti hajoavansa kiertueen jälkeen. Tämä visual kei -bändi on ottanut vaikutteita mm. Dir en greyltä, MUCCulta ja Limp Bizkitiltä. Viimeinen albumi julkaistiin huhtikuussa 2013.

Bakanami: Hassua, kuinka jotkut yhtyeet ovat omalta itseltäni pitkään poissa tiedosta, sitten yhtäkkiä joku mainitsee bändistä ja hetken päästä tuntuu, että kaikkialta tulee bändistä jotain tietoa. Nyt juuri kävi niin. Hävettää jopa myöntää, että pari viikkoa sitten en tiennyt EAT YOU ALIVEsta yhtään mitään, vaikka näinkin pitkään on ollut kasassa. Nyt tuntuu, että jokainen keskustelunaihe kääntyy jossain vaiheessa bändiin päin, ja Youtube-katseluhistoria tursuaa bändin kappaleita.

Arvostelulauluksi on valittu vuoden alussa ilmestynyt kappale Sick.

JaME-tiimi arvostelee:

Anna: Itselleni EAT YOU ALIVE on sellainen bändi, jonka nimeen tuntuu törmäävän joka nurkalla. Viimeisen parin vuoden aikana bändistä (tai vähintäänkin ilmeisesti karismaattisesta kitaristi Ryoheistä) on puhunut yksi tai toinen kaveri, ja sosiaalisessa mediassa bändin nimi pistää silmään vähintäänkin kerran viikossa. Jatkuvasta suosittelusta huolimatta itse en ole bändiä suuremmin kuunnellut, mitä nyt muutaman kappaleen sieltä täältä.

Raadissa arvosteltavana oleva kappale Sick on kuitenkin uusi tuttavuus. Kappaleen nimi antaa odottaa jotain hieman rankemman kuuloista menoa, mutta altahan paljastuukin varsin kaunis kappale. Bändin look on hyvin pitkälti sitä mitä Nagoya-keiltä odottaakin, vähän hillitympää siis kuin suurin osa Osakan ja Tokion skenestä. Kappale on mukavan mukaansatempaava ja asenne on kohdallaan, laulajan äänessä ei ole mitään vikaa ja kitarat ovat vallan mainiot, mutta joku koukku sieltä jää puuttumaan. Tässäpä taitaakin piillä juuri se syy, miksi itse en ole koskaan enempää bändiä kuunnellut, muissakin kuuntelemissani kappaleissa on sama ongelma; hyvää musiikkia, lahjakkaita muusikoita, ei tässä mitään vikaa ole, mutta silti ei iske. Allekirjoittanut siis kaipaa hieman lisää sitä jotain särmää!

Bändi on tehnyt hienon uran ja saanut äänensä kuuluviin, ja varmasti lopettaminen oli yhtyeen faneille kova paikka. Hienoa kuitenkin, että päättivät vielä käydä hyvästelemässä myös eurooppalaiset fanit ennen lopettamistaan, huhujen mukaan livenä bändi on vieläkin parempi.


Leonor: EAT YOU ALIVE nimi on hyppinyt jo jonkin aikaa silmille, joten pakko kai bändiin ihan uteliaisuudesta oli tutustua edes tämän kappaleen verran, jos ei muuten. Alun piano-osuus on yksinkertaisuudessaan uskomattoman kaunis, ja kun kappale ponkaisee kunnolla käyntiin, ei voi kuin kohottaa kulmiaan yllättyneenä. Hetken jo ehdin pelätä, että alun hienon tunnelman rikkoisi joku vastenmieliseltä kuulostava vokalisti, mutta helpotus oli suuri, kun hän onkin aivan mukiinmenevä, vaikkei herätäkään suurempaa ihastusta tai vihastusta. Lupaava alku nostatti kuitenkin odotukseni ehkä vähän liiankin korkealle, joten petyin hieman, kun loppuraita olikin sitten vain tasapaksua menoa eikä sykäyttänyt missään välissä suuremmin. Kertosäkeestä olisi voinut saada mukaansatempaavamman ja sävähdyttävämmän pienellä lisäpanostuksella.

Pienoinen uteliaisuus yhtyettä kohtaan nousee kuitenkin tämän kappaleen myötä, joten jää ehkä vähän harmittamaan, etten tutustunut heihin ennen heidän keikkaansa Suomessa; kuka tietää, olisin vaikka saattanut pyörähtää tsekkaamassa yhtyeen Glorialla, jos olisin sattunut liikkumaan pääkaupunkiseudun suunnalla tuolloin. Tuskin kuitenkaan lähden bändiin tämän tarkemmin tutustumaan, mutta jos myöhemmin joku heidän kappaleistaan tulee jossain yhteydessä vastaan, saatan sen uteliaisuuttani tarkastaakin.


Amber: Minäkin kuulun niihin, joille tämän yhtyeen nimi on tullut vastaan milloin missäkin, mutta silti en ole heistä aiemmin selvää ottanut. Päätin myös olla hakematta mitään taustatietoa bändistä, jotta voisin kuunnella kappaleen aivan puhtaalta pöydältä, ilman minkäänlaisia genreodotuksia. Videon alku herätti kuitenkin visuaalisella ilmeellään genreodotuksia lähes välittömästi; 20 sekuntia riitti hyvin luomaan mielikuvan hieman metalliin kallellaan olevasta visual kei -humpasta.

Kun kappale sitten alkoi pianointrollaan, yllättyneisyys oli taattu. Riffin yksinkertaisuus ja herkkyys todella herätti kiinnostukseni tulevaa kohtaan. Liukuma intron menevämpään osaan tuntui saumattomalta samoin kuin myöhempikin liike eri osien ja niihin kuuluvien tyylien välillä. Aivan niin perushumppaa kappale ei ollut kuin mihin olin jo ehtinyt varautua. Kappaleessa herkät melodiat kohtasivat tarttuvammat, ja yhtä lailla rouheat kitarasoundit kättelivät elektropopmaisia elementtejä.

Itselleni suurin pettymys oli valitettavasti laulajan ääni. Vaikka vokalistissa ei objektiivisesti kuunnellen ole varsinaista vikaa, hänen äänensä ei puhutellut tai miellyttänyt juuri minua. Ääni tuntui erityisesti kertosäkeissä turhan korkealta ja nasaalilta, ja verseissä taas turhan hengästyneeltä ja soimattomalta.

Tämän kappaleen perusteella bändi saa täyden arvostukseni, mutta se tuskin jää kuuntelemieni yhtyeiden joukkoon. Lopettamisuutinen olisi voinut vetää suupieliäni alaspäin, mikäli yhtyeen laulaja olisi ollut toinen.