Kulttuuriartikkeli

Boku wa Kuma - Lauluja kansainväliseen nallepäivään

27.10.2013 2013-10-27 02:55:00 KoME Kirjoittaja: Anu

Boku wa Kuma - Lauluja kansainväliseen nallepäivään

JaME Suomi viettää kansainvälistä nallepäivää katsastamalla nallemaisia lauluja.


© Raura, JaME-Suomi
Pimenevä lokakuun loppu merkitsee monille halloweeniin valmistautumista. Sitä ennen vietetään kuitenkin päivää, joka on pyhitetty paljon herttaisemmalle teemalle, nimittäin teddykarhuille.

Kansainvälistä nallepäivää vietetään vuosittain 27. lokakuuta. Teddykarhu sai nimensä 1900-luvun alussa Theodore "Teddy" Rooseveltilta, minkä johdosta nalleja on päätetty juhlistaa Rooseveltin syntymäpäivänä. Päivän kunniaksi JaME Suomi palauttaa mieleen teddykarhuteemaisia lauluja ja tempauksia.


misonon vuonna 2012 julkaisema Itsu made mo... Teddy Bear juhlisti Steiff-nallekarhun 110. vuosijuhlaa. Saksalainen Richard Steiff keksi vuonna 1902 yhdistää karhulelun raajat ja pää nivelmäisesti. Teemaan ja singleen liittyen misono suunnitteli nallekarhulle uudet vaatteet. misonon nallella oli päällään hupullinen sadetakki ja selässä reppu. Tassussaan sillä oli värikäs sateenvarjo, jonka varsi kiertyy mikrofoniksi. Nallen myynnistä saadut rahat lahjoitettiin Tohokun maanjäristyksen jälkeisen uudelleenrakentamisen hyväksi.

Ayumi Hamasakin sanoittama teddy bear on haikeista muistoista kertova balladi. Laulussa kerrotaan lupauksesta, jonka mukaan herätessä tyynyn vierellä olisi mukava lahja. Aamulla sängystä löytyykin nallekarhu, mutta itse lahjan antaja on poissa.


Hikaru Utadan ensimmäinen lastenlaulu Boku wa Kuma avaa näkökulmaa karhun ajatuksiin. Laulun sanoituksissa karhu kertoo pieniä yksityiskohtia itsestään sekä lauleskelee olevansa karhu. Omalaatuisena ripauksena kappaleessa opitaan jopa esittäytymään ranskaksi: "Bonjour! Je m'appelle Kuma. Comment ça va?" ("Moi! Nimeni on Kuma. Mitä kuuluu?")

Vaikka teddykarhut liitetään usein lapsiin ja hellyydenosoituksiin, eivät nallekarhubiisit kuitenkaan aina ole hempeitä ja söpöjä. Neljästä naismuusikosta koostuva yhtye FLiP antaa kitaran ja rock-asenteen raikua kappaleessaan darkish teddy bear. Tämä ei toimi tuutulauluna!

Visual kein osalta nallekarhuja on viime aikoina suosinut etenkin MEJIBRAYn rumpali Meto. Meton nallekarhu nähdään usein yhtyeen promokuvissa ja jopa musiikkivideoilla. Eripariset silmät omaava nalle sai fanien avustuksella nimekseen Ruana.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2006-11-22 2006-11-22
Utada Hikaru
MAINOS