Biografia

Klaha

21.07.2012 2012-07-21 18:02:00 KoME Kirjoittaja: andi, Lacy Kääntäjä: Anu, allisapp

Klaha

Klaha

Klahan musikaalinen ura alkoi vuonna 1993, jolloin hän aloitti yhteistyön Atsushi Fukuyaman ja Masanori Iton kanssa Pride of Mind -yhtyeen tiimoilla. Pride of Mind oli new wave- / electronica-bändi lupaavalla tulevaisuudella. Yllättäen he lopettivat yhden levyn julkaisun jälkeen 1996, eikä syytä tähän kerrottu.

Masaki katosi musiikkipiireistä hetkeksi ja teki paluun 90-luvun lopulla. Klaha-nimellä hänestä tuli Malice Mizerin sessiovokalisti. Pian tämän paikan täyttämisen jälkeen Gackt, silloinen vokalisti, erosi bändistä ja Klahaa pyydettiin laulamaan Bara no Seidou -albumille. Vasta levyjulkaisun ja useiden konserttien jälkeen hänet varmistettiin virallisesti uudeksi laulajaksi. Klahan vahvan mutta elegantin äänen avulla Malice Mizer otti suunnan yhä vain synkempään suuntaan. Ikävä kyllä laulaja ei ehtinyt nauttia tästä kovinkaan pitkään, sillä joulukuussa 2001 Malice Mizer ilmoitti lopettavansa toimintansa. Mies oli kuitenkin aikonut pysyä äänessä ja julkaisi vuoden päästä ensimmäisen sooloalbuminsa nimeltä Nostal Lab.

Aiempiin projekteihin verrattuna Klahan sooloura on kovin erilainen ja kevyempää tyylisuuntausta edustava. Hänen äänensä on tärkeä osa soundia, sillä laaja laulutaito ja omaperäiset tulkinnat värittävät musiikkia. Balladeista vauhdikkaisiin, tarttuviin ja tanssittaviin melodioihin - jokainen laulu on erityislaatuinen luomus sisältäen Klahan kauniita sanoituksia ja huomiotaherättävää ääntä.

Debyyttiä seurannutta Märchen-julkaisua seurasi ainoastaan pari lyhyttä kiertuetta ja yksittäisiä esiintymisiä. Hän päätyi "horrokseen" vuodeksi, kunnes julkaisi minialbumi Setsuboun vuoden 2004 alussa. Se ei kuitenkaan merkinnyt Klahan varsinaista paluuta.

Vuoden 2004 puolivälissä Klahan faniklubi lopetettiin ja artistina hän vaipui jälleen hiljaisuuteen. Syyksi selitettiin sairastuminen.

Siitä lähtien hänen kotisivuillaan on nähty päivityksiä vain harvoin, ilmestyen pääasiassa lomien aikana, kuten jouluna. Vuoden 2006 jouluna ilmoitettiin, että Klaha palaisi valokeilaan vuonna 2007, mutta paluusta ei edelleenkään ole merkkejä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS