Biografia

Eile de Mu

12.04.2006 2006-04-12 12:00:00 KoME Kirjoittaja: Kibou Kääntäjä: Anu

Eile de Mu

Eile de Mu

Eile de Mu luotiin tammikuussa 2003. Perustamassa mukana oli Sei (basso), Shun (kitara) ja Aiyu (laulu). Tuolloin bändin nimi kirjoitettiin ∀ile≠de[Σu], mutta sittemmin se muutettiin nykyiseen muotoonsa.
Saki liittyi pian bändiin toiseksi kitaristiksi.
Yhtyeen debuuttiesiintyminen oli 5. helmikuuta Takadanobaba AREAlla ja sitä seurasi pienimuotoinen kiertue. 19. huhtikuuta Lica (rummut) liittyi joukkoon ja kuukauden päästä Sei muokkasi bändin nimen yksinkertaisemmin kirjoitettavaksi.

31. toukokuuta Eile de Mu järjesti ennakkomyynnin Yamanashi ROCK SUMMIT -tapahtumassa toisesta demonauhastaan Mysterious. Se julkaistiin virallisesti hieman myöhemmin, 9. kesäkuuta. Demonauhan myyntien jälkeen järjestettiin kiertue, joka alkoi heinäkuussa ja kesti aina syyskuulle asti. Heidän laulunsa esiintyi 31. lokakuuta Sequence Recordsin julkaisemalla omnibus-albumilla SUMMIT 01.

Bändi jatkoi esiintymistä soittamalla indies-piireissä arvostusta nauttimilla klubeilla. Siksipä seuraksikin kerääntyi bändejä kuten EllDorado ja Sulfuric Acid.

15 marraskuuta Eile de Mu järjesti Kofu Convictionilla tapahtuman Chaos of Beat vol:001, josta kehkeytyi täysin loppuunmyyty. Siellä esiintyi bändejä kuten EllDorado, The Velvet, Panic*Ch ja Rot.

Yhtye innostui keikkailemaan runsaasti loppuvuoden 2003 ja aloitti seuraavankin samalla tavalla.

Chaos of Beat Vol:002, seuraava Eile de Mun järjestämä tapahtuma, pidettiin 23. toukokuuta 2004. Yhtye esiintyi lisää ja alkoi nousta yhä vain isommille lavoille.

17. heinäkuuta he alkoivat myydä minialbumia Mikansei na boku Inner Core Vol.001 festivaalilla Kofu Convictionissa. Bonuksena se sisälsi julisteen.
Varsinainen julkaisupäivä oli vasta 4. elokuuta ja tuolloin rajoitetun painoksen mukaan oli sisällytetty postikortti.

Erinäisten esiintymisten jälkeen alkoi vuosi 2005. Uusi minialbumi Hiai on saapui myyntiin 22. heinäkuuta.

Bändi lopetti maaliskuun 11. päivä jo tutuksi tulleessa Kofu Convictionissa järjestetyn one-man-konsertin jälkeen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS