Biografia

ACID

24.03.2012 2012-03-24 20:45:48 KoME Kirjoittaja: Mori, Curi, & Sarah Kääntäjä: Minttu, allisapp

ACID

ACID


© J-ROCK
Vuonna 2002 hajonneen Siam Shaden laulaja Hideki jatkoi uraansa siirtymällä soolouralle. Samaan aikaan hän järjestyi koe-esiintymisiä uutta bändiä varten. ACID perustettiin elokuussa 2003, mutta ryhmällä ei vielä ollut kaikkia vakiintuneita jäseniä. Erityisesti toisen vokalistin etsiminen vaikutti vievän aikaa.

Alussa ACIDin settilistat koostuivat Hidekin sooloalbumeista, ja - vuoden kestäneen rankan keikkailun jälkeen - jäsenistö lopulta äänitti ensimmäisen oman albuminsa vuoden 2004 lopussa. ACID 1.5~Punk Drunker~ ilmestyi maaliskuussa 2005.

Siam Shaden hajottua Hideki oli jättänyt osan elämästään taakseen, eikä hän pitänyt siitä, että ihmiset jatkuvasti vertailivat hänen laulusuorituksiaan vanhan ja uuden bändin välillä. Sen vuoksi hän luopui laulamisesta ja siirtyi takaisin kosketinsoittajaksi. Myöhemmin hän päätyi jättämään ACIDin kesäkuussa 2005, jotta bändi voisi jatkaa omaa tyyliään toteuttaen. Lisäksi Hideki on sanonut ACIDin olevan ylpeydenaiheensa ja että hän näkisi mielellään bändin pääsevän joskus Tokyo Domelle soittamaan.

Vuonna 2006 ACID julkaisi kolmannen albuminsa ACID 2.0 ~SPIRITUAL CIRCUS COMPLETE~:n. Seuraavana vuonna seurasi lisää julkaisuja. Single 0:00 A.M./Hanafubuki valittiin tunnusmusiikiksi animeen Tokyo Majin Gakuen~Kenpu-cho, ja albumi PRAY FOR THE FUTURE tuli myyntiin samana kesänä 6. kesäkuuta.

Yhtye menetti yhden jäsenen joukostaan, sillä kitaristi Kimin oli palattava Etelä-Koreaan vuoden pakolliseen sotilaskoulutukseen. Vajeesta huolimatta ACID jatkoi musiikin tekemistä ja kiertuetoimintaansa; he viettivät suurimman osan vuodesta 2007 joko lavalla tai muuten vain keskenään. Syyskuussa yhtye esitti kolme peräkkäistä konserttia 24., 25. ja 26. päivä Shibuya O-Crestillä otettuaan osaa J-ROCK PRESENTS「BREAK GENERATION SPECIAL」 -tapahtumaan.

Vuosi 2008 toi jälleen uuden julkaisun, Sekai ga owaru made wa... -nimisen singlen. Singlen nimi, "Maailman loppuun asti...", ennusti ACIDin tulevaisuuden, kun Junpei ja Masamitsu lähtivät bändistä vuoden 2008 syyskuussa. Yhtye päätti lopettaa yhdessä soittamisen.

Vuoden 2009 alussa ACIDin virallisille kotisivuille ilmestyi päivitys, jonka mukaan bändin nimi muuttuu. Maaliskuun lopussa uuden Needless Lyrics -yhtyeen kotisivut ilmestyivät internettiin. Samalla paljastettiin, että Daisuke, Yuta ja Sei-ichiro jatkavat soittamista uuden vokalistin kanssa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS