Biografia

CalorZe

02.04.2006 2006-04-02 12:00:00 KoME Kirjoittaja: Kay Kääntäjä: Anu

CalorZe

CalorZe

CalorZe syntyi tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2004, jäseninä Yuu (vokaalit, ex.MiraVills) ja Masuo (kitara). Mayuka (basso) liittyi mukaan myöhemmin. Jäsenet vaihtelivat lyhyen uran aikana useasti, mutta tämä kolmikko muodosti yhtyeen pohjan.

Ensimmäinen esiintyminen jäi historiaan 20. helmikuuta, paikkana Takadanobaba Area. Samana päivänä julkaistiin Hysteric media zone V.A. 5, omnibus, jolla esiintyi CalorZen lisäksi mm. Delta Ark ja Atmos*note. Levyä seurasi pienimuotoinen promokiertue.
Toukokuussa sessiojäsen, kitaristi Takami lopetti CalorZen parissa. Kaede paikkasi hänet - samoihin aikoihin bändi sai myös virallisen rumpalin, Natsukin muodossa.

22. joulukuuta 2004, suunnilleen vuoden olemassaolon jälkeen, ilmestyi CalorZen ensimmäinen maxi-single Misshitsu parafiria.

Kaikki näytti sujuvan hyvin, vuosi 2005 alkoi konsertoinnin merkeissä. Kunnes 27. maaliskuuta ikävät uutiset muuttuivat todeksi: Kaede ja Natsuki erosivat virallisesti, jättäen alkuperäisen kolmikon oman onnensa nojaan. He hankkivat mukaansa vain sessiokitaristin nimeltä Youta.

31. heinäkuuta yhtye soitti vapaapääsyllisen jäähyväiskonserttinsa Takadanobaba arealla.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS