Biografia

Analogfish

09.01.2007 2007-01-09 12:00:00 KoME Kirjoittaja: Kibou Kääntäjä: Anu

Analogfish

Analogfish


© Analogfish. All Rights Reserved.
AnalogFish on kolmikko, johon kuuluu Kentarou Sasaki (laulu ja basso), Akira Shimooka (kitara ja laulu) ja Shuichirou Saito (rummut ja laulu). Kaikki syntyivät ajalla 1978-79. Aluksi bändiin kuuluivat vain Kentarou ja Akira, ja he lauloivat koulussa.

Ensimmäinen demonauha AnalogFishin nimellä äänitettiin vuonna 1999. Myöhemmin he muuttivat Tokioon, missä he aloittivat aktiviteetit sessiorumpalin kera.

Shuichirou liittyi bändiin vasta huhtikuussa 2002. Saman vuoden lokakuussa he äänittivät 9 raidan demonauhan, jota myytiin konserteissa. Kesäkuussa 2003 AnalogFish aloitti ensimmäisen albuminsa kauppaamisen. CD:n nimi oli Sekai wa maboroshi ja se sai pian oman promootiokiertueensa. Seuraava julkaisu, minialbumi Nichiyoubi no Yoru mitai da, ilmestyi vain noin puolen vuoden odottelun jälkeen, 3 joulukuuta 2003.

Vuodesta 2004 muodostui paljon aktiivisempi. Tammikuussa he kiersivät Japania, kesäkuussa ilmestyi kahdesta ensimmäisestä albumista uudet painokset ja sen lisäksi vieläpä uusi albumi nimeltään AnalogFish. Heinä-elokuun ajan he kiersivät jälleen ja osallistuivat Fuji Rock Festival -tapahtumaan. Syyskuussa bändistä tuli major ja ensimmäinen julkaisu uudella, suuremman mittakaavan levy-yhtiöllä oli CD nimeltä Hello Hello Hello. Syyskuusta joulukuuhun asti he soittivat ensimmäisellä kansallisella kiertueellaan, luonnollisesti mainostaen uutta levytystään.

He eivät ole pysyneet hiljaisuudessa tämänkään jälkeen, vaan ovat jatkaneet ahkeraa julkaisemista. Yhtye on ottanut myös yhä innokkaammin osaa isompiin tapahtumiin, kuten Fuji Rock Festival tai Rock in Japan Festival.

Toisin kuin yleensä on tapana, alkoi AnalogFish julkaista singlejä vasta 2005, useiden mini- ja täysipituisten albumijulkaisujen jälkeen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS