Biografia

DiabolosRadio

20.11.2006 2006-11-20 12:00:00 KoME Kirjoittaja: Eien

DiabolosRadio

DiabolosRadio


© DiabolosRadio
Vuonna 2003 laulaja Hirocky ja kitaristi SDG#J tapasivat yhteisen kokoelmalevyn tiimoilta. Kummankin oma bändi ajautui tiensä päähän ja niinpä kaverukset päättivät kokeilla yhteistyötä studiossa. Kitaristin ystävä TAKA lupautui rumpaliksi bändiin. Bassoon liittyi TA-BA, toinen SDG#J:n tuttu. Bändi oli valmis keikkailuun ja kesästä 2004 alkaen yhtye kiersi Kansain klubeja. Keikkoja kertyi yhteensä noin kymmenen.

Kiertueen kokemuksien perusteella DiabolosRadio päätti nauhoittaa demon ja uudistaa samalla jäsenistöä. Basistin tulevaisuus oli muualla, rumpalin kanssa oli syntynyt näkemyseroja musiikin ja sanoitusten tärkeyden kanssa, eikä TAKAa kiinnostanut muu kuin näyttävä soitto ja omien taitojen esittely.

Vuoden 2006 alkupuolella kaksi demokappaletta nousi eräällä nettisoittolistalla Top 10:n sisälle. Samoihin aikoihin bändi aloitti promo-DVD:n työstämisen. Ajatuksiin nousi myös oman levy-yhtiön perustaminen, sillä bändi oli päättänyt pitää tiukasti kiinni taiteellisesta vapaudestaan. DiabolosRadio julkaisikin tuotoksensa itse oman levy-yhtiönsä Samurai Force Recordsin kautta.

Kokoonpanoa täydensi SDG#J:n toisesta bändistä tuttu rumpali nimeltä NEOKI-SUN ja ensialbumin nauhoitukset pääsivät alkuun. Keväällä myös DVD:n tekeminen jatkui levynteon ohella ja tuolloin AKIRA liittyi bändiin kiertuejäseneksi.

Debyyttialbumia valmistellessa tapahtui muutamakin onneton tapahtuma: studiotietokoneille nauhoitettu tuore materiaali rumpuja lukuun ottamatta katosi ja bändi joutui nauhoittamaan osuudet uudelleen kovalla kiireellä. Nauhoituslaitteiston vielä rikkoutuessa levyn valmistuminen kuitenkin viivästyi. DiabolosRadio oli tosin tyytyväinen uusintasoitoissa saatuun jälkeen verrattuna ensimmäiseen yritykseen. Japan Needs a Hero! julkaistiin markkinoille 29. syyskuuta, jonka jälkeen he aloittivat uuden kiertueen levytystä mainostaakseen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

DiabolosRadio © DiabolosRadio
DiabolosRadio
MAINOS