Biografia

Jikuu Kaizoku SEVEN SEAS

04.11.2012 2012-11-04 15:15:38 KoME Kirjoittaja: anna Kääntäjä: allisapp

Jikuu Kaizoku SEVEN SEAS

Jikuu Kaizoku SEVEN SEAS


© CROSS M RECORDS
Jikuu Kaizoku SEVEN SEAS perustettiin vuonna 2003 nimellä Seven Seas. Kokoonpanoon kuului vokalisti Marshal K ja kitaristit EITA ja Prince YO-. EITA lukeutuu visual kei -skenen naisvähemmistöön, mutta hänen kitarataitonsa eivät jää kenellekään epäselviksi. Vuoden 2005 marraskuussa hän sai paljon huomiota yleisöltä Saksan metallimusiikin mestaruuskilpailussa.

Bändi julkaisi ensimmäisen minialbuminsa, Seven Seasin, vuoden 2004 kesäkuussa. Vuonna 2006 he muuttivat nimensä Jikuu Kaizoku SEVEN SEASiksi, joka tunnetaan myös nimellä J.SEVEN SEAS. Tällä tavoin he halusivat panostaa avaruusmerirosvoteemaan. Heidän missionsa oli tulla menneisyydestä nykypäivään pelastamaan tulevaisuus. Basisti Tatsuhowa sho-gun liittyi riveihin tuolloin, ja pian he julkaisivat toisen minialbuminsa, Dreamsin.

Yhtyeen ensimmäinen oneman-konsertti pidettiin Shinjuku LIVE FREAKilla huhtikuussa vuonna 2007, jonka jälkeen jäsenistö julkaisi uuden minialbumin, Confusionin. Tuon vuoden maalis- ja huhtikuun aikana he olivat kiertueella levy-yhtiönsä toisen yhtyeen, Uchusentai NOIZin kanssa.

Toukokuussa he soittivat suuressa ulkoilmakonsertissa KINGDOM ROCK SHOWissa Hibiyassa. Vuoden 2008 lopussa bändin seuraava julkaisu, Parallel World, saapui kauppoihin. Minialbumia juhlistaakseen Disk Union -levykauppa julkaisi J.SEVEN SEAS -tarinakirjan. Kirja oli saatavilla vain 18 paikassa rajoitetun ajan. Nimikkolaulu Parallel World tuli niin tunnetuksi vuoden 2008 helmikuussa, että se päätyi karaokekappaleeksi Premier DAMissa. Myöhemmin he julkaisivat albuminsa Imaginationin ja joulukuussa yhtyeen virallinen MySpace-sivu ilmestyi Internettiin.

Vuoden 2009 alussa J.SEVEN SEAS kiersi ympäri Japania. Huhtikuussa rumpali Kyosatan lähti bändistä ja liittyi Uchusentai NOIZiin YAMATO-nimellä. Pian rumpalin lähdön jälkeen bändi ilmoitti hajoamisestaan. Yhtyeen fanien tavoin myös me toivomme jäsenien jatkavan musiikkiskenessä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS