Biografia

BAKUBENI

14.07.2013 2013-07-14 19:45:55 KoME Kirjoittaja: Cynthia, Eldraine, DoDo Kääntäjä: Amber

BAKUBENI

BAKUBENI


© BAKUBENI
BAKUBENI teki debyyttinsä 25. joulukuuta vuonna 2005. Yhtye kohtasi heti alussa ongelmia, esimerkiksi useita jäsenvaihdoksia. Ennen seuraavaa vuotta bändillä ei ollut pysyviä jäseniä. Vuonna 2006 tilanne muuttui parempaan päin, kun yhtye muodostui laulaja RAYLAsta, basisti AOIsta, kitariti IZUMIsta ja rumpali KOZAKENista. He esiintyivät runsaasti vuoden aikana. Lokakuussa uusi basisti BOIN (Thunder) otti AOIn paikan.

BAKUBENI aloitti vuoden 2007 ensimmäisellä julkaisullaan, Rocker-minialbumilla, joka saavutti toisen sijan Shibuya Tower Records Indies Chartilla. Nimikappaletta on käytetty TV Tokyon Night Music -ohjelmassa.

BAKUBENI työskenteli koko kesän ajan suosionsa kasvattamiseksi. Ohjelmassa oli niin esiintymistä Early Tokyo FM radiossa kuin haastatteluiden antamista useille eri lehdille ennen yhtyeen ensimmäistä oneman-esiintymistä Yokohamassa. Kesäkuussa uusi kitaristi Taiga liittyi bändiin. Uudella kokoonpanollaan BAKUBENI jukaisi maksisinglen nimeltä Buchikamath!!!, ja se nousi Shinjuku Tower -listan viidenneksi ja Oricon-listan kahdenneksikymmenenneksi.

30.7.2008 julkaistiin bändin ensimmäinen albumi BAKUBENI, joka sijoittui Oricon-listan neljänneksitoista. Syksyllä yhtye kiersi USA:ta toisen bändin, quaffin, kanssa. Kiertuepaikkoja olivat muiden muassa Baltimore ja New York. Ryuhei tuli uudeksi basistiksi bändin palattua Japaniin lokakuussa.

Vuoden 2009 alussa bändi esiintyi tiheään tahtiin aina lähtien Shibuyassa sijaitsevan QUATROS clubin konsertista 9. tammikuuta. Valitettavasti kesä oli BAKUBENIlle epäonninen. Kaksi jäsentä jätti bändin: Taiga kesäkuussa ja Ryuhei heinäkuussa. Basistin puute oli yhtyeen ongelmana aina lokakuuhun asti, jolloin Junichi liittyi heihin. Uudella kokoonpanolla päästiin jatkamaan keikkailua marraskuussa.

Bändin vuosi päättyi OUTBREAK-esiintymiseen uutenavuotena juuri ennen vuorokauden vaihtumista. Huolimatta monista jäsenvaihdoksista BAKUBENI pystyi julkaisemaan ALART-minialbumin sekä ensimmäisen live-dvd:nsä BAKUBENI America e ikun vuonna 2009.

Esiinnyttyään muutamia kertoja vain neljän hengen voimin bändi löysi uuden kitaristin, KTZ:n. Tästä huolimatta bändin toiminta rajoittui merkittävästi huhtikuussa RAYLAn aloitettua soolouransa. BAKUBENI jatkaa kuitenkin esiintymistä niin itsenään kuin BAKUDUNGinakin, jolloin kokoonanoon kuuluu myös RAYLAn sooloprojektin taustabändin jäseniä.

Vaikka vokalisti on mukana toisessakin projektissa, fanit toivovat edelleen julkaisuja myös tältä punkbändiltä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS