Biografia

JOSY

17.07.2013 2013-07-17 15:07:00 KoME Kirjoittaja: Christine Kääntäjä: allisapp

JOSY

JOSY


© JOSY, Japan Nite
JOSYn vokalisti Cumi ja kosketinsoittaja Mami ovat soittaneet yhdessä jo jonkin aikaa, mutta yhdistivät voimansa basisti Nonin ja rumpali Nanohanan kanssa juotuaan viskiä yhdessä Shinjukun-keikkansa jälkeen vuonna 2010.

JOSY alkoi saada paljon huomiota uniikin soundinsa takia, ja he julkaisivat ensimmäisensä singlensä ja minialbuminsa vuonna 2011. Tuolloin bändi kutsuttiin Japan Nite -kiertueelle Amerikaan, tuoden musiikkiaan amerikkalaiselle yleisölle ensimmäistä kertaa. Maan valloituksen jälkeen he keskittyivät soittamaan kotimaassaan ja kokosivat kasaan uuden minialbumin nimeltä To the Light vuonna 2012.

Vuonna 2013 JOSY kutsuttiin jälleen Japan Nite -kiertueelle, joka laajentui Kanadan puolelle ensimmäistä kertaa. Kiertueen aikana heidät huomasi MTV Iggy -sivusto, joka oli kuvannut heidän esiintymisensä ja esittänyt sen sivustolla. Ennen kiertuetta JOSY vieraili myös Euroopassa lyhyen Saksan-kiertueen kera.

JOSY on uniikki bändi, jonka soundi on niin muistettavaa kuin suorasukaista, on ehdottomasti seuraamisen arvoinen myös tulevaisuudessa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS