Biografia

Signal

22.08.2013 2013-08-22 09:19:00 KoME Kirjoittaja: Henrikku

Signal

Vuoden 2013 syyskuussa hajonnut lupaava Signal ehti julkaista useita levyjä uransa aikana.


© Signal, all rights reserved
Puhtaita vokaaleja, raskaita kitarariffejä, harmonisia pianomelodioita ja karismaattista karjuntaa sekoittava Signal sai alkunsa vuonna 2011. Tuolloin bändiin kuului vokalisti Yuri (ex-13), kitaristi Rua, basisti SHION sekä rumpali Korey. Yhtye aloitti toimintansa huhtikuussa ''salaisilla tapahtumilla'' julkistaen aktiviteettinsa virallisiksi kesäkuun 7. päivä. Aiemmin yhtyeessä toiminut sessiokitaristi ShinyA liittyi virallisesti jäseneksi 12. elokuuta.

Jo ensimmäisen kuukautensa aikana Signal julkaisi debyyttinä maxi-singlen, joka kantoi nimeä M ・ E ・ L ・ T. Yhtye päätti ensimmäisen vuotensa toisella maxi-singlellä nimeltä GLOW BACK OVER SCARS.

Vuoden 2012 toukokuussa julkaistiin ensimmäinen minialbumi, CHAIN. Tämän ohella yhtye jakoi yhden laulun sisältävää Black Future -singleä niille, jotka ostivat minialbumin yhtyeen kotisivuilta tai konserteista. Heinäkuussa Signal sai kokea jäsenmuutoksia, kun rumpali Korey päätti lähteä yhtyeestä. Tuolloin yhtyeen kanssa jo aiemmin työskennellyt Raychel liittyi virallisesti uudeksi rumpaliksi. Joulukuun 12. päivä yhtye julkaisi kolmannen maxi-singlen, joka kantoi nimeä Undertake. Kyseinen julkaisu sisälsi kahden uuden kappaleen lisäksi uuden version M ・ E ・ L ・ T-kappaleesta.

Vuodenvaihteen jälkeen nähtiin neljäs maxi-single, Apocalypse, jonka b-puoli, C.F.D.N Cannabis, antoi vahvempaa makua yhtyeen elektronisesta pop-puolesta. Huhtikuussa nähtiin yhden kappaleen sisältävä Awakening impression -single, jota oli saatavilla vain yhtyeen konserteissa. Kesäkuun alussa Signal ilmoitti kotisivuillaan yhtyeen hajoavan. Heinäkuussa yhtye julkaisi viidennen maxi-singlen, nimeltään Deadly. Viimeinen oneman-konsertti, -Crossing Fate-, pidettiin 14. syyskuuta Meguro Live Stationilla, Tokiossa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS