Haastattelu

Aoin haastattelu Japan Expossa

10.09.2015 2015-09-10 20:05:00 KoME Kirjoittaja: LuCioLe Kääntäjä: shaikku

Aoin haastattelu Japan Expossa

Aoi keskusteli JaME:n kanssa biisinkirjoitusprosessistaan, Ranskasta, tulevista keikoista ja muusta ollessaan Japan Expo 2009:ssä.


© Aoi - JaME - Cybermoon
Rocktähti Aoi esiintyi Japan Expossa vuonna 2009 ja palasi Ranskaan toisena peräkkäisenä vuotena. JaME kaappasi artistin hetkeksi itselleen puhuakseen hänen kanssaan viimeaikaisista ja tulevista aktiviteeteistaan ennen hänen esiintymistään tapahtumassa.

Voisitko esitellä itsesi lukijoillemme, jotka eivät vielä tunne sinua?

Aoi: Olen Aoi. Aloitin musiikkiaktiviteettini vuonna 2007.

Kuinka kuvailisit musiikkiasi, jotta saisit ihmiset kuuntelemaan sitä?

Aoi: Yritän säveltää uusilla soundeilla ja kuvailla visiotani maailmasta ja universumista. Haluaisin ihmisten kuuntelevan musiikkiani ikään kuin katsoisivat maalausta.

Mikä inspiroi sinua tekemään musiikkia?

Aoi: Halusin edistää taiteellista luomista, ja musiikki oli se, joka sopi minulle parhaiten. Agenttini kannusti minua toteuttamaan toiveeni.

Miten näet urasi musiikissa?

Aoi: Nyt kun olen aloittanut, haluan viedä sen aivan huipulle.

Mitkä artistit vaikuttivat sinuun musiikillisesti?

Aoi: Minulla ei oikein ole monia suoranaisia vaikutteita, mutta pidän todella paljon David Bowien musiikista.

Soitatko yhtään soitinta?

Aoi: Soitan kitaraa. Kun sävellän, teen sen aina kitaralla.

Miten tasapainoilet soolourasi ja BOUNTYn välillä?

Aoi: En tee eroa näiden kahden välillä. Kun laulan, oli se sitten soolona tai osana ryhmää, teen parhaani ja yritän nauttia.

Mitkä ovat soolouran hyvät ja huonot puolet verrattuna ryhmän jäsenyyteen?

Aoi: Sekä soolona että ryhmässä laulamisessa on väistämättömästi hyvät ja huonot puolensa, mutta se on täysin normaalia. Yritän vain antaa kaikkeni molemmissa tapauksissa.

Tyylisi on suhteellisen synkkä verrattuna kappaleidesi tunnelmaan, joka on joskus valoisampi. Leikitkö tällä kaksinaisuudella?

Aoi: En leiki nimenomaan tällä kaksinaisuudella, vaan se sopii temperamenttiini. Minut nähdessään faneilla on omat mielipiteensä.

Kappaleidesi nimet sisältävät usein englanninkielisen sanan, jolla on vahva merkitys, kuten esimerkiksi ASSASSIN, EDEN tai Frontier. Miten valitset nämä nimet?

Aoi: Itse asiassa luon kappaleet kahdella tavalla. Sana voi inspiroida minua, ja sävellän kappaleen sen ympärille, tai vaihtoehtoisesti luon sanoituksen ja musiikin ja nimi tulee sitten myöhemmin esiin. Nimi ei välttämättä ole se, mikä minua inspiroi.

Voimme kuulla cembalon soittoa MASQUERADE-nimisen kappaleesi introssa; pidätkö tästä instrumentista? Miten sovitat sen yhteen modernimpien ja rokahtavampien sävellystesi kanssa?

Aoi: Se oli sovittajani Tohru Nagaen idea. Meillä oli rytmiin perustunut idea, ja yritimme löytää jotain, joka jäisi mieleen. Monien erilaisten yritysten jälkeen keksimme idean cembalon sijoittamisesta introon.

Olet saapunut Ranskaan nyt kolmannen kerran. Mitä pidät tästä maasta?

Aoi: Arvostan ranskalaista arkkitehtuuria todella paljon, mielestäni se on taiteellista. Ranskalaiset ovat todella kohteliaita ihmisiä. Minä todella nautin ranskalaisesta kulttuurista.

Tänne kohdistuvat matkasi ovat yleensä sidoksissa tiettyyn tapahtumaan. Miltä se tuntuu verrattuna tavallisempaan konserttityyppiin?

Aoi: Pohjimmiltaan minulle ei ole eroa siinä, onko kyseessä konsertti vai tapahtuma. Keikoilla laulan japaniksi ja englanniksi. Ranskassa taasen yritän ilmaista itseäni ranskaksi. Haluan pyrkiä siihen.

Mitkä aspektit ovat tehneet vaikutuksen sinuun ensimmäisen keikkasi jälkeen viimevuotisessa Japan Expossa?

Aoi: Olin yllättynyt konsertissa olleiden miespuolisten katsojien merkittävästä määrästä verrattuna yleisöön Japanissa.

Millaisena näet eurooppalaisen yleisön? Onko sinun vaikea kommunikoida ulkomaalaisten faniesi kanssa?

Aoi: Mielestäni täkäläinen yleisö on ihmeellinen; he ovat loistavia. Toivon välillämme olevan taiteellisen ja kulttuurisen kommunikoinnin kasvavan kasvamistaan.

Pidät oneman-keikat Bonnissa ja Pariisissa heinäkuun 31. ja elokuun 1. päivänä. Oletko enemmän innoissasi vai jännittynyt?

Aoi: En aio olla liikaa huolissani siitä. Päinvastoin, ajatus Pariisissa ja Bonnissa soittamisesta innostaa minua. Aion esittää kappaleita, joita en ole esittänyt vielä Japanissa. Toivon siellä olevan paljon ihmisiä ja että he ovat hyvin vastaanottavaisia, koska kappaleiden esittäminen täällä ennen Japania on minulle jotain täysin uutta.

Aiotko kuvata Ranskan-paluusi aikana uutta musiikkivideota?

Aoi: En voi sanoa tällä hetkellä, tapahtuuko niin, mutta toivon mukaan kyllä.

Tänä vuonna soitat rumpali Masahiro MUTAn (ex-SADS), kitaristi YUKIn (DUSTAR-3, ex-Λucifer), basisti Michitaron (Ayaka ja Do as Infinity) sekä kitaristi Kazuma ENDOn (ex-Siam Shade) kanssa. Voitko selittää tätä kokoonpanoa?

Aoi: Sain tietää, että tämä on ensimmäinen kerta, kun artisti on esiintynyt kahtena peräkkäisenä vuotena Japan Expossa. Yritin valita korkeatasoiset muusikot tätä konserttia varten kiittääkseni teitä ja näyttääkseni kunnioitukseni tätä kunniaa kohtaan.

Milloin ja miten teillä on ollut mahdollisuus soittaa yhdessä?

Aoi: Emme ole koskaan soittaneet yhdessä. Tämä on ensimmäinen kerta.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?

Aoi: Palaan Pariisiin konserttiani varten. Sen jälkeen en ole varma, mutta pyydän teitä odottamaan hyviä uutisia piakkoin ja käymään kotisivuillani säännöllisesti.

Onko sinulla viestiä faneillesi?

Aoi: Olen iloinen, että nautitte musiikistani ja se herättää teissä jotakin. Kiitos jatkuvasta kiinnostuksestanne japanilaista kulttuuria ja musiikkini kuuntelua kohtaan.


JaME kiittää Aoita ja hänen managementtiaan tästä haastattelusta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS