Haastattelu

HITT haastattelussa Euroopan-kiertueensa tiimoilta

17.01.2016 2016-01-17 08:41:00 KoME Kirjoittaja: neejee Kääntäjä: shaikku

HITT haastattelussa Euroopan-kiertueensa tiimoilta

JaME Puola haastatteli tätä monilahjakasta ja eloisaa muusikkoa kolmikuukautisen Euroopan-kiertueensa merkeissä vuonna 2012.


© HITT - JaME - Mairi
Vuonna 2012 päätimme ottaa yhteyttä HITToon eloisan artistin saatua päätökseen Euroopan-kiertueensa, joka kesti helmikuusta huhtikuuhun. Kysyimme kiertueesta ja hänen viimeisimmistä julkaisuistaan.

Muutama päivä sitten oli äskettäisen Euroopan-kiertueesi viimeinen keikka. Mitkä ovat vaikutelmasi tästä kiertueesta? Onko sinulla jotain erityisen mukavia tai epämukavia muistoja siitä?

HITT: Tähän asti olen esiintynyt lukemattomia kertoja ja vieraillut monissa maissa. Joka ikinen näistä kokemuksista on auttanut minua kasvamaan ja rakentamaan uraani muusikkona. Mielestäni erityisesti tämän kolmikuukautisen kiertueen aikana pystyin varmistamaan aiempien saavutusteni ja kovan työn perinnön, sekä sain todellista itseluottamusta. En vain muusikkona vaan myös ihmisenä.

Miten fanit ottivat sinut vastaan maissa, joissa vierailit ensimmäistä kertaa?

HITT: Ensimmäiseksi mieleeni tulee se, että kaikki fanit – jopa enemmän kuin minä itse – ajattelevat HITTon olevan rocktähti ja kohtelevat minua sillä lailla. Olen totta kai todella iloinen tästä, mutta mielestäni ei ole vielä aika sellaiselle (vastaanotolle). Tosin ollessani lavalla esiintymässä ajattelen, että minun täytyy kantaa vastuuni heidän takiansa ja esiintyä kuin rocktähti.

Onko jotain maata, jossa haluaisit esiintyä, muttet vielä ole saanut siihen mahdollisuutta?

HITT: Haluaisin esiintyä muissa Aasian maissa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Jos sellainen mahdollisuus vain tulee, otan ehdottomasti haasteen vastaan.

Ulkomaan-keikoillasi sanot aina muutaman lauseen paikallisella kielellä. Mikä kieli on ollut kaikkein vaikein oppia?

HITT: Jos se vain olisi mahdollista, haluaisin osata kaikkia kieliä täydellisesti. Mutta koska se on mahdotonta, on todella tärkeää oppia englantia. Ennen kaikkea minun täytyy opetella ranskaa, koska minua ympäröi usein ranskankieliset ihmiset.

Maaliskuussa julkaisit kaksi singleä, For Myselfin ja For My Loverin, kesken kiertueesi. Voisitko kertoa näistä julkaisuista lisää? Miksi valitsit nuo nimet?

HITT: Laulan itsestäni kaikissa For Myselfin kappaleissa. Halusin näyttää persoonallisuuteni. Ei ole epäilystäkään, etteikö siellä olisi myös piristyskappaleita elämääni. For My Loverin kappaleet taasen, kuten nimikin jo viittaa, ovat rakastamalleni henkilölle. Ihminen on ihminen, koska hän rakastaa muita. Eikö elämä olisi tylsää, jos ei rakastaisi ketään? Kun rakastan jotakuta, teen sen todella intohimoisesti.

Esiinnyt yleensä yksin lavalla, mikä näyttää aika hankalalta. Mitkä ovat tällaisen esiintymisen hyödyt ja haitat?

HITT: Hyvä juttu on se, että kaikki keskittyvät vain minuun. Se on hyvä asia, koska olen todella mustasukkainen mies. Huono juttu on se, että minun täytyy kantaa kaikki vastuu. Mutta se on myös syy siihen, miksi tässä työssä on järkeä. Tykkään esiintyä yksin, mutten siksi koska tykkäisin olla yksin. Pidän ihmisistä ja siksi HITT-keikan aikana haluan jakaa musiikkini kaikkien kanssa. Lavalla kuvastan käsitettä, ettei ihminen voi elää yksin.

Pidit ensimmäiset ulkomaan keikkasi vuonna 2009. Mitä muistoja sinulla on noista keikoista?

HITT: Pystyin menemään eri maihin ja järjestämään lukemattomia tapaamisia. Minä jopa rakastuin, koska olen ihminen. (nauraa) Tuon ajanjakson aikana minulla oli paljon ongelmia ja kokemuksia, mutta yleisesti ottaen en kadu mitään, koska musiikillisin termein ja henkilökohtaisella tasolla annoin kaikkeni. Noiden keikkojen ansiosta ansaitsin urani muusikkona. Vaalin vielä enemmän eri maissa tapaamieni ihmisten kohtaamista ja saamiani ystävyyssuhteita.

Tulet usein Eurooppaan, jopa useamman kerran vuodessa. Eikö se väsytä sinua?

HITT: Se on väsyttävää, mutta sitä ei jokainen pysty tekemään. Siksi tunnen sisimmässäni iloa ja olen ylpeä elämästäni. Mutta tunnen myös pelkoa, että tilaisuus saattaa päättyä ja siksi jokaisen keikan aikana annan kaikkeni. Haluan olla sellainen laulaja, jonka arvon voi mitata sillä faktalla, että hänet kutsutaan esiintymään samaan maahan uudestaan.

Keikkojesi aikana on helppo nähdä, että sinulla on mahtava kontakti yleisöösi. Miten teet sen? Mikä on salaisuutesi?

HITT: Se on todella helppoa. Täytyy välittää rakkautta. Kielimuurista huolimatta voi saada yhteyden, jos kyseessä on rakkaus.

Viimeisin albumisi julkaistiin vuonna 2010. Aiotko julkaista uuden kokopitkän piakkoin?

HITT: Totta kai haluan aina tehdä lisää musiikkia. Itse asiassa onnistuin kokoamaan paljon hyviä biisejä.

Viimeisin minialbumisi Because it's love... sisältää kappaleen LaLiLaLuLaLoLa, jossa on latinorytmejä ja koukuttava kertosäe. Voitko kertoa meille, mikä inspiroi sinua kirjoittamaan kyseisen kappaleen?

HITT: Et ehkä usko minua, mutta musiikin jumala oli aivan vieressäni... Siksi kappaleen melodia lähetettiin minulle taivaista.

Edellisessä haastattelussasi JaME:n kanssa sanoit osaavasi soittaa pianoa ja bassoa. Onko muita soittimia, joita haluaisit oppia soittamaan?

HITT: Kitaraa. Äskettäin onnistuin soittamaan sitä levytystä varten, mutta se oli vaikeaa.

Puolalaisia fanejasi tavatessasi sanoit, että suurin unelmasi olisi kerätä kaikki maailman HITTERSit yhteen ja esiintyä heille. Missä pitäisit keikan, jos sellainen unelma olisi mahdollista toteuttaa? Onko sinulla muita unelmia?

HITT: Haluaisin pitää sen tietenkin Tokiossa, kotimaassani! Unelmoin myös vilpittömän ja sydämellisen perheen ja kodin saamisesta.

Olen varma, että saat usein viestejä kaikkialta maailmaa. Mikä maa oli sinulle kaikkein odottamattomin sen suhteen, että sinut tunnettiin siellä?

HITT: Meksiko. Olin yllättynyt fanien vahvuudesta ja energiasta. Tsekkasin heidät myös YouTubessa – he kirkuivat enemmän kuin muut fanit missään toisessa maassa. (nauraa)

Täytit äskettäin kolmekymmentä vuotta. Onko ikä johtanut jonkinlaiseen läpimurtoon elämässäsi? Onko mikään sinussa muuttunut nykyisen ikäsi takia?

HITT: Olen alkanut miettiä tulevaisuutta ja mennyttä joka päivä. Ensiksi mietin aikaani parikymppisenä. Rehellisesti sanottuna työskentelin todella kovasti. Toistin virheitä ja se on yhä niin. En kasvaisi, jos menneisyyden virheitä ei olisi. Nyt kun olen kolmikymppinen, minussa on herännyt uusi energia, mutta sydämeni ei ole muuttunut. Se, mikä ei muutu, alistuu jatkuville muutoksille.

Olet ollut aktiivinen musiikkiskenessä yli kymmenen vuotta. Kuinka asenteesi musiikkiin on muuttunut tuona aikana?

HITT: En tiedä, onko kymmenen vuotta pitkä vai lyhyt ajanjakso. Olen vain iloinen, että kaiken tämän aikaa olen jatkanut tekemisiäni musiikin parissa. Olen kiitollinen faneilleni HITTERSeille.

Mitkä ovat suunnitelmasi tulevaisuutta varten? Aiotko keikkailla muualla kuin Euroopassa tai Japanissa?

HITT: Haluaisin mennä Aasian maihin, koska en ole soittanut siellä. Mutta ei ole väliä, mikä maa minut kutsuu esiintymään, sanon aina kyllä.

Voitko jättää viestin eurooppalaisille faneillesi?

HITT: Kiitos, että rakastatte musiikkiani. MINÄ RAKASTAN HITTERSEJÄ.



JaME Puola kiittää HITToa järjestäessään aikaa vastatakseen kysymyksiimme sekä Zofia Machia ja LuCioLea heidän avustaan tämän haastattelun kanssa.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2012-03-14 2012-03-14
HITT
Single CD 2012-03-14 2012-03-14
HITT
Minialbumi CD 2011-07-20 2011-07-20
HITT

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
12.04.20122012-04-12
Konsertti
HITT
Progresja
Varsova
Puola
MAINOS