Haastattelu

Haastattelussa GANGLION

04.01.2016 2016-01-04 15:47:00 KoME Kirjoittaja: Rico & Silverfaye Kääntäjä: Secu

Haastattelussa GANGLION

GANGLION jutusteli JaME:n kanssa Kölnissä ennen ainutlaatuista akustista keikkaansa viime marraskuussa.


© 2015 BAJ Inc. All rights reserved.
Vuonna 2010 perustettu GANGLION on rockia soittava tyttöryhmä. Koska he ovat tunnettuja tunteellisista ja mukaansatempaavista keikoistaan, viime marras-joulukuussa he kiersivät Eurooppaa jo toistamiseen saman vuoden aikana. JaME haastatteli GANGLIONia Kölnissä 15. marraskuuta bändin ensimmäisen akustisen keikan yhteydessä.

Esittelisittekö aluksi itsenne?

Oni: Olemme GANGLION, rockia soittava tyttöryhmä Japanista. Olen Oni, laulan ja soitan kitaraa.
Sagara: Olen Sagara, soitan myös kitaraa.
Ebi: Nimeni on Ebi, olen basisti.
Vivi: Olen Vivi, soitan rumpuja.

Olitte Euroopan-kiertueella aiemmin tänä vuonna, mitä odotatte tältä kiertueelta?

Sagara: Ensimmäisen kiertueemme aikana emme oikein tienneet, miten toimia ja millainen kiertueesta tulisi. Eurooppalainen tapakulttuuri ei ollut meille silloin tuttua, mutta nyt olemme tutustuneet Eurooppaan ja odotamme täällä esiintymistä.

Kiertueesta puheen ollen, millaisia muistoja ensimmäisestä Euroopan-kiertueestanne jäi?

Oni: Päällimmäisenä se, että eurooppalainen ruoka on hyvää.
Sagar: Meillä oli vapaapäivä Kölnissä, joten oli mahtavaa päästä käymään Kölnin tuomiokirkossa.
Oni: Ja joimme kölschiä! Kaiken kaikkiaan oli todella upeaa nähdä monia perinteisiä eurooppalaisia rakennuksia ja nauttia eurooppalaisia ruokia ja juomia.

Odotatteko jotain tiettyä keikkaa tällä kiertueella?

Oni: Odotamme kaikkia keikkoja yhtä lailla. Vedimme eilen keikan Ranskan eräässä animetapahtumassa, oli ihanaa nähdä kaikki ne kauniit cossit.

Haluaisitteko itse cossata?

Sagara: Olemme jo kokeilleet sitä, One Pieceä ja Final Fantasyä.

Soitatte tänään akustisesti. Aiotteko harrastaa sitä enemmänkin tulevaisuudessa?

Oni: Emme, tämä on ensimmäinen kertamme, eikä meillä tällä hetkellä ole suunnitelmissa soittaa jatkossa akustisia keikkoja. Tämä ilta on siis hyvin ainutlaatuinen tilaisuus.

Miksi teette tänään yhteistyötä meidokahvilan kanssa?

Oni: Emme ole koskaan käyneet meidokahvilassa, joten halusimme kokeilla, meillä ei siis ole mitään erityistä syytä. Se vain menee hyvin yksiin akustisen keikkamme kanssa.

Viime vuonna entinen basistinne Yui lähti sopuisasti bändistä terveyssyistä. Onko soundinne muuttunut tai kehittynyt sen jälkeen?

Sagara: Kyllä on, soundimme on nykyisin popahtavampi.

Oni: Ja iloisempi! Kappaleemme ovat tunteellisempia kuin ennen.

On muitakin bändejä, jotka koostuvat myös pelkästään naisjäsenistä, joten verrataanko teitä usein muihin tyttöryhmiin?

Sagara: Ei oikeastaan. Muut tyttöryhmät soittavat pelkästään rockia tai metallia. Me yritämme saada kappaleisiimme tunnetta, joten se erottaa meidät muista ryhmistä.

Olette tehneet muutamaan otteeseen yhteistyötä tuottaja yuyoyuppen kanssa. Miten yhteistyönne sujui?

Sagara: Hän on yksi parhaista tuottajista ja saa kappaleemme kuulostamaan uskomattomilta. Hän auttaa paljon ja on todellinen herrasmies.

Viimeisin singlenne NEVER EVER AGAIN käsittelee sitä, miten vaikeuksien keskellä pitäisi pyrkiä olemaan positiivinen. Mikä inspiroi teitä noin tunteellisen kappaleen säveltämiseen?

Oni: Jokainen yrittää joka päivä antaa kaikkensa. Se voi toisinaan olla rankkaa, jos ei ole täysin tyytyväinen itseensä ja saavutuksiinsa. Yritän lievittää näitä negatiivisia tunteita tällä erittäin tunteellisella ja positiivisella kappaleella. Se on yksi tärkeimpiä kappaleitamme.

Molemmat musiikkivideonne, NEVER EVER AGAINin ja SAVE YOUR HEARTin, on ohjannut Inoue Tsuyoshi. Millaista hänen kanssaan oli tehdä yhteistyötä?

Oni: Hän on nero. Videomme ovat hänen ansiostaan tyylikkäitä ja erottuvia. Hän löytää lisäksi aina keinot tuoda tyylimme esiin. On kunnia työskennellä niin lahjakkaan ohjaajan kanssa.

Mitkä ovat päätavoitteenne tällä hetkellä?

Ebi: Haluaisin soittaa eri puolilla maailmaa. Rakastan matkustamista.
Oni: Niin minäkin. Haluan soittaa kappaleitamme ihmisille ympäri maailman.
Sagara: Oletteko kuulleet Nippon Budokanista? Yksi päätavoitteistani on soittaa siellä GANGLIONin kanssa. Soitimme viime vuonna Shinjukussa, se oli mahtava keikka! Suoraan sanottuna haluamme tulla maailman parhaaksi rockia soittavaksi tyttöryhmäksi.
Vivi: Haluan tulla maailman parhaaksi rumpaliksi!

Onko teillä viestiä faneillenne?

Oni: Kiitos paljon, olemme iloisia Eurooppaan palaamisesta. Pistäytykää keikallemme – ette tule katumaan!


JaME kiittää GANGLIONia, BAJ Inc.:ä ja Riot Bookingia tästä haastattelusta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
15.11.20152015-11-15
Konsertti
GANGLION
Beverly Sülz
Köln
Saksa
MAINOS