Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 22. luukku

22.12.2017 2017-12-22 07:00:00 KoME Kirjoittaja: Farna

JaME Suomen joulukalenterin 22. luukku

Joulukiireiden keskellä on hyvä pysähtyä hengähtämään, josta joulukalenterin 22. luukkukin muistuttaa. Luukun avaa Farna.


© Nipsu
Kellot helkkyvät, pallot kimaltelevat illan hämärässä... Nämä elementit, jotka usein yhdistetään jouluun, löytyvät myös vuonna 2003 perustetun visual kei -yhtyeen SIDon musiikkivideolta nimeltään Sweet?. Näiden lisäksi toinen joulun mieleentuova tekijä kappaleessa on sen sanoitukset, jotka kertovat kiireisestä elämästä ihanien asioiden perässä, vaikka tärkeintä olisi nauttia täysillä juuri tämän päivän makeista hetkistä. Kuulostaako tutulta? Ainakin allekirjoittanut sykkii usein vielä aaton aattonakin viime hetken jouluostoksilla ja suunnittelee jo toiveikkaana uutta vuotta ja uusia projekteja.

Vaikka yhtye varoitteleekin kappaleellaan uupumisesta ja pienten hyvien juttujen missaamisesta, on yhtye itse ollut sangen kiireinen aina näihin päiviin asti. SID pääsi maailmanmaineeseen jo ensimmäisen debyyttisinglensä, Kaijou-Banin, myötä ja sen saaman suosion siivittämänä Amerikkaan esiintymään erääseen animetapahtumaan vuonna 2004. Siitä lähtien yhtye alkoi esiintyä lukuisissa eri tapahtumissa ja ohjelmissa ja on tahkonnut Oricon-listojen huipulle yltäneitä singlejä ja albumeita tiuhaan tahtiin ja päässyt jopa tekemään kappaleita tunnettuihin animesarjoihinkin. Luovuutta ja vauhtia piisaa nykyään yhtyeen vokalistilla Maolla ja basisti Akilla vieläpä omiin sooloprojekteihinsakin SIDon ohella.

Huhhuh. Niin tulee hiki bändin menoa pohdiskellessa, että taidanpa ottaa nyt neuvosta vaarin ja nostaa jalat pöydälle, ihailla kaunista kuusta ja nappasta suuhuni joulukonvehdin kuunnellessani Sweet?:in svengaavia sulosointuja. Kyllä se elämä vaan on makeaa, just nyt.


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

JaME Suomen joulukalenteri 2017

JaME Suomen joulukalenterin 24. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 24. luukku

Vihdoinkin, jouluaatto! Annalla on kunnia avata aattoluukku ja paljastaa, minkä kappaleen tahdissa JaME Suomen tiimi vetäytyy joulunviettoon.

JaME Suomen joulukalenterin 23. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 23. luukku

Huomenna, huomenna, huomenna! Tekisikö mieli jo tanssia ilosta? Nappaa tanssiaskeleet luukusta numero 23, jonka avaa Nipsu!

JaME Suomen joulukalenterin 22. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 22. luukku

Joulukiireiden keskellä on hyvä pysähtyä hengähtämään, josta joulukalenterin 22. luukkukin muistuttaa. Luukun avaa Farna.

JaME Suomen joulukalenterin 21. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 21. luukku

Joulukuussa muistellaan kulunutta vuotta ja muita menneitä - niin myös joulukalenterimme 21. luukussa, jonka avaa Jay.

JaME Suomen joulukalenterin 20. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 20. luukku

Joulukalenterin 20. päivän luukusta paljastuu tiukasti groovaava katsaus ihmisyyden ytimeen joulun ollessa jo melkein ovella. Luukun avaa Kämy.

JaME Suomen joulukalenterin 19. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 19. luukku

Kiihtyvän jouluhulinan keskelle tuo söpöyttä joulukalenterin 19. luukku, jonka avaa Adolfiina.

JaME Suomen joulukalenterin 18. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 18. luukku

Näkyisikö tänä jouluna revontulia? Värikkyyttä pimeisiin iltoihin tuo joulukalenterimme 18. luukku, jonka avaa Farna.

JaME Suomen joulukalenterin 17. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 17. luukku

17. päivän luukusta loikkaa esiin mahtipontista idolipoppia päivän piristykseksi. Luukun avaa Kämy.

JaME Suomen joulukalenterin 16. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 16. luukku

Onko joulusiivous jo tehty? Eikö? Olisikohan Annan avaamasta 16. luukusta apua urakkaan?

JaME Suomen joulukalenterin 15. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 15. luukku

Potkaise päiväsi käyntiin 15. luukun voimalla! Jospa se jouluaattokin tulisi tämän kappaleen tahdissa nopeammin. Luukun avaa Nipsu.

JaME Suomen joulukalenterin 14. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 14. luukku

Vuosisatojen aikana joulua on juhlittu niin roomalaisten Saturnia-juhlana kuin germaanien yulena. Mutta miten kelttijumalatar liittyy asiaan tänä vuonna? 14. luukun avaa Amber.

JaME Suomen joulukalenterin 13. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 13. luukku

Lucian päivää juhlistavan 13. luukun avaa shaikku.

JaME Suomen joulukalenterin 12. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 12. luukku

Eikö joulun herkistely nappaa? Nappaa tästä kova paketti soittolistallesi! Joulukalenterin 12. luukun avaa Jay.

JaME Suomen joulukalenterin 11. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 11. luukku

11. luukusta ei loikkaa esiin poroja, vaan pupuja. Adolfiina kertoo tästä lisää.

JaME Suomen joulukalenterin 10. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 10. luukku

Tyttöenergiaa pursuavan kymmenennen luukun avaa shaikku.

JaME Suomen joulukalenterin 9. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 9. luukku

Tuntuuko joulu aina vain kaukaiselta ajatukselta? Hae joulunodotukseen tunnelmamusiikkia joulukalenterin 9. luukusta, jonka avaa Anu.

JaME Suomen joulukalenterin 8. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 8. luukku

Joulukalenterin 8. luukun avaa Natsu, ja tiedossa on tällä kertaa klassisempaa visual keitä joululaulujen vastapainoksi.

JaME Suomen joulukalenterin 7. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 7. luukku

Itsenäisyyspäivän juhlinta takanapäin, nyt voi keskittyä taas joulunodotukseen. Helpotusta pitkään odotukseen on tarjolla myös joulukalenterin 7. luukussa, jonka avaa Henrikku.

JaME Suomen joulukalenterin 6. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 6. luukku

shaikku valmistautuu itsenäisyyspäivän viettoon avaamalla ensin joulukalenterin 6. luukun.

JaME Suomen joulukalenterin 5. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 5. luukku

Joulu on hartaasti odotettu juhla-aika, mutta yhtä hartaasti on odotettu myös tätä päivää. Joulukalenterin 5. luukun avaa allisapp.

JaME Suomen joulukalenterin 4. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 4. luukku

Joulukalenterin neljäs luukku on kuin pehmeä paketti, jonka avaa Anna.

JaME Suomen joulukalenterin 3. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 3. luukku

Joulun kaupallisuuteen ottaa kantaa joulukalenterimme kolmas luukku, jonka avaa Adolfiina.

JaME Suomen joulukalenterin 2. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 2. luukku

Joulukalenterin toisessa luukussa on tiedossa dramaattista tunnelmaa ja upeita koreografioita perinteisten piirileikkien sijaan. Luukun avaa Nipsu.

JaME Suomen joulukalenterin 1. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 1. luukku

Tervetuloa seuraamaan JaME:n joulukalenteria vuosimallia 2017! Ensimmäisen luukun avaa shaikku.

MAINOS