Arkistojen kätköistä: Shonen Knife Pariisissa

28. kesäkuuta 2009 JaME keskusteli Shonen Knifen kanssa heti Mécanique Ondulatoiressa pidetyn energisen keikan jälkeen. Naiset kertoivat yhtyeen perustamisesta, musiikillisista vaikutteistaan ja siitä, kuinka innoissaan ovat paluustaan Eurooppaan.


Shonen Knife on palannut Eurooppaan 15-vuotisen tauon jälkeen. Miksi paluussa kesti niin kauan?

Naoko: Koska kukaan ei ehdottanut sitä meille. (nauraa) Keikkailimme usein Yhdysvalloissa, yleensä kerran kahdessa vuodessa, mutta Eurooppa on toinen juttu. Kukaan ei kutsunut meitä. (nauraa)

Miltä teistä siis tuntuu nyt, kun olette täällä?

Naoko: Pidän Euroopasta todella paljon. Soitamme Ranskassa ensimmäistä kertaa ja olemme todella iloisia siitä. Pariisilaiset ovat lisäksi aivan fantastisia.

Millaisessa musiikillisessa ympäristössä vartuitte nuorempina? Mikä oli ensikosketuksenne punk rockiin?

Naoko: Opiskeluaikoinani kuuntelin new wave -punkia, esimerkiksi Ramonesia, The BuzzcocksJamia. Pidin myös KISSistä. Haluan olla kuin nuo muusikot, ja sillä tavoin olen kasvattanut bändiä.

Kerroitte Saksan radiossa, että joinakin vuosina teidän täytyi piilottaa soittimenne, kun menitte levytysstudioon.

Naoko: Liittyykö se bändin alkuaikoihin?

Kyllä.

Naoko: Se johtui siitä, että vanhempani eivät halunneet minun soittavan bändissä. (nauraa)

Missä oloissa perustitte Shonen Knifen? Mitkä asiat inspiroivat teitä tuolloin?

Naoko: Kun bändi perustettiin, en odottanut siitä tulevan mitään tällaista, mitä se nykyään on. Pohjimmiltani halusin vain soittaa musiikkia yleisön edessä, mutta nyt keikkailemme ympäri maailmaa ja olemme todella onnellisia yhdessä.

Nousunne kansainväliselle tasolle sijoittuu kultaiselle 80-luvulle. Kertokaa, mitä tapahtui, sillä monilla muilla japanilaisbändeillä on vaikeuksia lyödä läpi ulkomailla.

Naoko: Kun aloitimme 80-luvulla, julkaisimme ensimmäisen levymme pienen japanilaisen levy-yhtiön kautta. Yhdysvaltalaisen K Recordsin johtaja löysi sen ja suunnitteli matkaa Japaniin. Hän piti levystämme niin paljon, että otti yhteyttä meihin pyytääkseen lupaa sen julkaisuun Tyynenmeren tuolla puolen. Lähetimme hänelle kopion, ja hän markkinoi sitä. Amerikkalainen yleisö löysi meidät sillä tavoin. Vuonna 1989 meidät kutsuttiin Los Angelesiin esiintymään. Kaksi vuotta myöhemmin lähdimme Amerikan-kiertueelle. Soitimme Los Angelesissa, San Franciscossa, New Yorkissa ja New Jerseyssä. Pääsimme Nirvanan, Red Crossin jäsenten ja Sonic Youthin lämppäreiksi. Sillä tavoin saimme lisää julkisuutta.

Ritsuko, näytät olevan Shonen Knifen fani. Kuinka kauan olet tuntenut bändin ja miten liityit mukaan?

Ritsuko: Olen The Goldiesin ja The Beatlesin suuri fani. Ajattelin, kuinka mahtavaa olisi, jos voisin soittaa pop rock -bändissä. Yliopistoaikoinani aloin etsiä bändejä, joissa voisin soittaa nimenomaan tyttöjen kanssa. Sitten löysin Shonen Knifen ja sanoin itselleni, että tässä olisi Japanin naispuolinen vastine The Beatlesille. (nauraa) Lähetin Naokolle fanikirjeen, jossa kysyin, voisinko ryhtyä Shonen Knifen johtajaksi ja pitää sitä omana bändinäni. Kun Shonen Knifen edellinen basisti, Atsuko, lähti, minut valittiin hänen tilalleen.

Mitä uusia asioita bändiin on mielestäsi tuotu? Osallistutko esimerkiksi musiikin tekoon?

Ritsuko: Naoko pitää huolen musiikin säveltämisestä ja sanoittamisesta, eikä minua koskaan pyydetä tekemään niin. Jos joskus osaan (nauraa), ehkä jonain päivänä osallistun musiikin tekoon.

Miten kappaleidenne luomisprosessi etenee? Keksittekö ensin sanat vai musiikin?

Naoko: Yleensä kirjoitan ensin karkean version lyriikoista löytääkseni melodisen linjan. Sen jälkeen hion ne valmiiksi ja korjailen vielä. Yritän kirjoittaa mielenkiintoisista jutuista, jotka liittyvät arkipäiväiseen elämään. En halua kirjoittaa rakkauslauluja, liian monet bändit ovat jo tehneet niitä.

Vaikutatte muuten ylläpitävän erityisen hedonistista yhteyttä ruokaan. Miksi olette niin puolueellisia tämän teeman suhteen?

Naoko: Ihmisen täytyy syödä elääkseen. Ja me pidämme makeasta. (nauraa)

Oletteko koskaan ajatelleet laulaa melonilimsasta?

Naoko: (nauraa) En pidä keinotekoisista väreistä. Jos juon jotakin, jossa on mukana melonilimsaa, kieleni muuttuu vihreäksi, enkä pidä siitä. (nauraa)

Ettekö tunne minkäänlaista väsymystä bändin 30-vuotisen olemassaolon jälkeen?

Naoko: En koskaan. Pelaan tennistä kahdesti viikossa ja harrastan liikuntaa aktiivisesti. En ole vieläkään väsynyt.

Kertokaa meille hieman japanilaisesta punk rock -skenestä. Onko siellä lupaavia uusia bändejä?

Naoko: Japanilainen underground-skene ei ole niinkään kehittynyt. Sen sijaan J-pop on todella suosittua, mutta täysin markkinoiden oikkujen armoilla – toisin kuin rock. Japanissa on paljon hyviä punk rock -bändejä.

Voitteko kertoa meille joistakin suosikkilevyistänne?

Naoko: Vaikea valita! Pidän eniten 70-luvun amerikkalaisesta musiikista, esimerkiksi Doobie Brothersista, Chicagosta, Bostonista ja The Eaglesista, mutta myös englantilaisesta hard rock -musiikista samalta vuosikymmeneltä; pidän esimerkiksi Black Sabbathista, Judas Priestista ja Iron Maidenista. Pidän myös Earth, Wind & Fire -bändistä.
Ritsuko: Jos pitää valita yksi, niin se olisi The Zombiesin Odessey and Oracle.
Etsuko: Tykkään Red Hot Chili Peppersistä ja Rage Against The Machinesta. Kotimaan musiikkitarjonnassa pidän X JAPANista.

Onko teillä haastattelun lopuksi viestiä lukijoillemme?

Naoko: Rokatkaa Shonen Knifen kanssa! Tulkaa ja räjähtäkää kanssamme keikoilla!
Etsuko: Tulkaa katsomaan meitä, kun esiinnymme lähellänne.
Ritsuko: Olen niin innoissani paluustamme Eurooppaan. Odottakaa meitä!


JaME kiittää Shonen Knifea, Tomato Head -levy-yhtiötä, Gekido Touria, Mécanique Ondulatoiren tiimiä sekä Charlottea tämän haastattelun mahdollistamisesta.