Arkistojen kätköistä: Esittelyssä Chimidoro

Hauska ja leikkisä elektroryhmä Chimidoro julkaisi ensimmäisen kokopitkän levynsä 2007, oltuaan yhdessä jo yli kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2009 yhtye saapui Ranskaan ottaakseen osaa aasialaista kulttuuria juhlistavaan L’EXPERIENCE JAPONAISE 2009 -tapahtumaan, jonka ohjelmistoon kuului useita live-esiintymisiä ja työpajoja. Tuolloin JaME sai tilaisuuden haastatella yhtyettä ja jutella heidän kanssaan bändin perustamisesta, vaikutteista ja muusta.

Hei. Voisitteko esitellä itsenne lukijoillemme, jotka eivät vielä tiedä teistä?

Nao: Moi, me olemme Chimidoro-niminen bändi Tokiosta. Räppäämme ja soitamme elektronista musiikkia basson kera, minkä ansiosta olemme lähellä tekno- ja hip hop -tyylejä, mutta hieman halvalla ja hauskalla soundilla. Sanoituksemme ovat melko simppeleitä, joten kuka tahansa voi laulaa ja pitää hauskaa tanssiessaan iloisen musiikin tahtiin.
Muut: Hänen selityksensä on kattava. (naurua)

Nao, löysit Detroitin tekno- ja ghetto house -skenen yliopistoaikoinasi. Oliko tämä ratkaiseva tekijä halussasi soittaa musiikkia?

Nao: Kyllä, todellakin. Detroitilainen musiikki ja erityisesti chicagolainen house ovat tehneet minuun suurimman vaikutuksen. Niissä on perusrytmit, joissa äänisamplet toistetaan useita kertoja. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta minun mielestäni se oli coolia, todella hauskaa ja iskevää. Ajattelimme siis, että voisimme tehdä samoin.

Miten Chimidoro sai alkunsa?

Kentaro: Tapasimme lukiossa.
Nao: Joo, pelasimme videopelejä yhdessä tai hengailimme kaduilla pyörillämme. Sitten ostimme syntentisaattorin ja samplerin ja meillä oli hauskaa laulaessamme ja tehdessämme outoja ääniefektejä äänillämme.
Hiroaki: Tällä lailla: (laulaa pingottuneella äänellä) ”O-ho!” (nauraa) (Hiroaki laulaa aina tällaisella epävireisellä äänellä niin halutessaan. Yksi heidän biiseistään myös toistaa loputtomiin tätä huvittavaa ”o-ho”-ääntä.)
Nao: Kyllä, tuollaisia juttuja. Yksi asia johti toiseen ja lopulta päädyimme tekemään musiikkia. (nauraa) Ja nyt olemme saapuneet esiintymään Ranskaan. (nauraa)

Miten ensimmäiset keikkanne sujuivat? Miten yleisö reagoi tuolloin?

Nao: Ennen kuin basistimme Kazuhiro liittyi yhtyeeseen, me kolme esiinnyimme meitä rohkaiseville kavereillemme pienissä tilaisuuksissa, esimerkiksi bileissä. Kentaro ja Hiroaki olivat erityisen vastentahtoisia, he eivät halunneet tehdä niin. Heille se oli kuin haasteen suorittamista.
Kentaro: Oikea rangaistus. (nauraa)
Nao: Mutta minä vaatimalla vaadin ja lopulta he suostuivat.
Kentaro: Minä olin silloin DJ enkä todellakaan tiennyt, millaista oli soittaa bändissä. Lisäksi harjoittelimme vain kerran ennen keikkaa. (nauraa)
Nao: Ensimmäisen keikkamme jälkeen ajattelin, ettemme saisi toista tilaisuutta. (nauraa)
Kazuhiro: Minä olin yleisön joukossa heidän ensimmäisellä keikallaan. Katsoin Chimidoron esiintymistä ja ajattelin heidän olevan todella mielenkiintoinen bändi. He olivat täynnä ahdistusta, aivan kuin koulupoika keikkailisi ensimmäistä kertaa. Heidän kätensä tärisivät, he eivät uskaltaneet laulaa – se oli jotakin todella tuoretta ja aitoa. Epätavallinen bändi! (nauraa)

Improvisoitte ensimmäisen keikkanne siis melkein kokonaan?

Nao: Sanoitukset, laulaminen, kaikki valmisteltiin etukäteen. Mutta mikään ei sujunut niin kuin olimme ajatelleet. (nauraa) Kaikki improvisoitiin myös eilen. (nauraa)

Niinkö? Se kuulosti todella ammattimaiselta. (naurua) Kazuhiro, milloin liityit Chimidoroon ja miten se tapahtui?

Kazuhiro: Tapasimme muissa bileissä. Eräänä päivänä myös Kicell oli pyydetty esiintymään. Nao on bändin suuri fani ja oli todella hermostunut. Puhuimme tästä, jolloin hän pyysi minua soittamaan heidän kanssaan jotakin instrumentaalisempaa. Milloin tämä tapahtuikaan?
Nao: Vuonna 2006. Kolmisen vuotta sitten.

Kazuhiro, muuttuiko Chimidoron musiikki liittymisesi jälkeen?

Kazuhiro: Ööh, ei, mikään ei muuttunut. (nauraa) Olisi noloa, jos jokin muuttuisi. Tämä tunne amatöörimaisesta musiikista ei saa murtua. En todellakaan halunnut muuttaa sitä.

Jouduimme odottamaan kymmenen vuotta – aina vuoteen 2007 asti – ennen kuin julkaisitte ensimmäisen singlenne ja levynne nuoren Tokyo Fun Party -nimisen levy-yhtiön kautta. Miten tapasitte levy-yhtiön pomon, SoccerBoyn? Oliko hän ensimmäinen, joka tarjosi teille levytyssopimusta?

Nao: Aloittaessamme emme suunnitelleet levyjen julkaisemista. SoccerBoy tarjosi meille tilaisuutta levyn tekoon. Hän hoki, että meidän täytyisi levyttää. (nauraa) Sitten se tapahtui.

Kaikki tapahtui siis todella nopeasti ja nyt myös ranskalainen levy-yhtiö Sonore toimii musiikkinne jakelijana. Miten se tapahtui?

Nao: Meidän lisäksemme SoccerBoyn talliin kuuluu myös ranskalainen muusikko Digiki, jonka levy muuten julkaistiin samana päivänä omamme kanssa. Meistä tuli ystäviä sen jälkeen. Hän tunsi Franck Stoferin ja esitteli meidät toisillemme.

Voisitteko kertoa meille hieman viimeisimmästä musiikkivideostanne, Tokyo Tokkyo Kyoka Kyokusta? Mikä on esimerkiksi videolla näkyvien maskienne merkitys?

Kazuhiro: Taiteellinen johtaja halusi luoda jotakin ”leikki ystävien kesken” -konseptimme pohjalta. Pidämme naamioita illalla, kun lähdemme töistä pyörillämme ja suuntaamme bileisiin. Aamulla palaamme takaisin töihin otettuamme naamiot pois. Se edustaa jonkinlaista rajaa todellisuuden ja leikin välillä.

Osallistutte Ranskassa LEX 2009 -tapahtumaan useiden muiden japanilaisartistien kanssa. Mitä mieltä olette tästä?

Nao: Täällä esiintyy useita artisteja, joista pidän – esimerkiksi De De Mouse ja Kicell. Tuntui oudolta ajatella, että olemme osa tätä ja että meidät nähdään muusikkoina muiden joukossa.

Mitä mieltä olette eilisestä keikasta? Eroaako ranskalaisyleisö tavallisesta yleisöstänne?

Hiroaki: Heillä ei ole mitään yhteistä. (nauraa)
Nao: Haluaisin esiintyä Ranskassa koko ajan. (nauraa)
Kazuhiro: Ranskalaiset ovat todella ekstroverttejä; he näyttävät tunteensa.
Nao: Kyllä, he ovat todella avoimia.
Kazuhiro: Japanissa jopa ne, jotka pitävät meistä, eivät oikein näytä sitä avoimesti. Joskus mietimme, eivätkö he pidä meitä tylsinä.
Nao: Pohdin tätä juuri Kentaron kanssa; jos kukaan ei näytä Japanissa siltä, että pitää hauskaa, sitten kukaan ei tee niin, sillä kaikki ajattelevat sen olevan naurettavaa.
Kazuhiro: Mutta olimme todella mielissämme saadessamme esiintyä hauskanpitoaan avoimesti näyttävän yleisön edessä.

Oliko ulkomailla esiintyminen yksi unelmistanne? Mitä olisitte ajatelleet kymmenen vuotta sitten, jos ennustaja olisi kertonut teille, mitä tuleman pitää?

Kentaro: En olisi uskonut häntä. (nauraa)
Nao: Olisin ajatellut hänen olevan surkea ammatissaan. (nauraa) Se olisi ollut ajattelematonta.
Kazuhiro: Kun saimme tilaisuuden tulla Ranskaan, tunne oli uskomaton. Ajattelin meidän olevan todella onnekkaita saadessamme matkustaa ilmaiseksi ja esiintyä ulkomailla. Mutta myöhemmin olin todella peloissani, kun saimme listan tapahtumaan kutsutuista muusikoista! (nauraa)

Mitä mieltä olette Japanin nykyisestä elektronisen musiikin skenestä? Mitä uniikkia sillä on tarjottavanaan teidän mielestänne?

Kazuhiro: Minun mielestäni elektroskene on todella laaja.
Nao: Saman keikan aikana on mahdollista kuunnella hip hopia, teknoa, breakcorea ja niin edelleen. Nämä erilaiset bandit vaikuttavat toistensa tyyleihin ja siitä voi syntyä jotakin todella uniikkia. Elektroninen musiikki on saanut vaikutteita myös rockista ja muista jutuista.

Onko teillä muita projekteja tiedossa tulevaisuudessa?

Nao: Mitään parempaa ei voisi tapahtua meille nyt. (nauraa) Mutta haluamme tehdä toisen levyn. Työstämme myös levyä tyttöbändin kanssa. He laulavat, soittavat kitaraa ja koskettimia sekä tekevät paljon juttuja. Itse asiassa he ovat koenjilaisen vaatekaupan myyjiä. He eivät ole soittaneet paljoakaan, joten heidän kanssaan musisoimisesta voi tulla mielenkiintoista.

Aiotteko julkaista singlen tai albumin?

Nao: Mitään ei ole vielä päätetty, mutta albumi olisi kiva.


JaME kiittää lämpimästi Sonore-levy-yhtiön johtajaa Franck Stoferia, Lexin taiteellista johtajaa Antoine Chossonia, Nîmesin teatterin pressiedustajaa, kääntäjäämme Satoko Fujimuraa ja totta kai Chimidoroa tämän haastattelun mahdollistamisesta.