Arkistojen kätköistä: Haastattelussa LONG SHOT PARTY

Vuonna 2010 kaappasimme LONG SHOT PARTY -yhtyeen kuusi jäsentä rentoon haastatteluun pian heidän Japan Expo -keikkansa jälkeen. Esitimme kysymyksiä yhtyeen historiasta, musiikista, heidän saamistaan vaikutelmista ensimmäisen Euroopan-kiertueensa puitteissa sekä major-yhtyeeksi siirtymisestään.


Voisitteko esitellä itsenne sekä kertoa meille, mikä roolinne on tässä yhtyeessä?

Shuichi: Olen kitaristi, Shuichi.
PxOxN: Minä olen PxOxN, soitan rumpuja.
SAITARO: Bassossa SAITARO.
Sasaji: Olen laulaja, Sasaji.
Kj: Saksofonisti Kj.
Ken Iikawa: Minun nimeni on Ken Iikawa, soitan trumpettia.

Miten tapasitte toisenne?

Sasaji: Ken ja minä tapasimme yliopistossa, missä bändimme perustettiinkin. Alun perin yhtyeessä musisoivat vain me kaksi. Muut tuolloiset jäsenet lopettivat bändissä soittamisen alkaessaan etsiä töitä.

Mikä sai teidät innostumaan musiikin teosta?

Sasaji: Luulenpa, että meillä jokaisella on erilainen vastaus tuohon. Jotkut opiskelivat musiikkia liittyessään bändiin, kun taas toiset olivat yhä yliopistossa tai lukiossa… Miten meidän pitäisi vastata? Jokainen kertokoot itse. (nauraa)

Shuichi: Olen sitä mieltä, että elämäni oli urheilullisempaa, koska harrastin paljon liikuntaa, erityisesti jalkapalloa, koko lapsuuteni ajan. Yläasteella kävin kerhossa, joka ei ollut kovin hyvä. Olin todella pettynyt ja lopetin harrastuksen siihen paikkaan. Sitten kävin ystäväni luona, ja hänellä oli kitara, jonka soittoa kokeilin. Minusta se oli hauskaa ja jatkoin soittamista.

PxOxN: Minä taasen aloitin musiikin teon, jotta olisin suositumpi tyttöjen keskuudessa. (kaikki nauravat) En tiedä miksi valitsin rummut, mutta nyt minua harmittaa, etten ole laulaja. Siinä roolissa menestyy paremmin.

SAITARO: Yksi ystävistäni soitti kitaraa ja niin minäkin halusin alkaa soittaa. Sanoin itselleni, ettei basso olisi huono valinta – se on kuin kitara, mutta helpompi, kun siinä on vain neljä kieltä. Viime aikoihin asti soitin vain huvin vuoksi, en ajatellut sen olevan ammattimaista toimintaa. Minä vain soitin tajuamatta sitä lainkaan, olin vain musiikkiaan myyvän bändin jäsen. Nyt sanon itselleni, etten tiedä mitä muutakaan tekisin enää kuin soittaisin bassoa. (nauraa)

Sasaji: Kun olin yläasteella, olin hulluna punkiin. Kuuntelin sellaisia bändejä kuin The Clash ja Sex Pistols. Halusin tosissani tehdä sen tyyppisiä juttuja, mutten tiennyt, miten toteuttaa ne. En ollut erityisemmin hyvä koulussa, mutta jatkoin yliopistoon, jotta voisin soittaa musiikkia ja liittyä bändiin. Sitten, vähän samalla lailla kuin SAITAROlla, asiat alkoivat kehittyä huomaamattani.

Kj: Minä en koskaan ajatellut, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Olen ennemminkin sellaista tyyppiä, joka jättää kaiken kesken. Jatkan kuitenkin musiikin tekoa, joten ilmeisesti pidän siitä todella paljon. Siitä tuli pääsääntöistä toimintaani, en valita. (nauraa)

Bändissänne on tapahtunut muutamia jäsenvaihdoksia. Teillä ei ole esimerkiksi enää pasuunan soittajaa. Oletteko sovittaneet vanhoja sävellyksiänne uudestaan, jotta voisitte niitä keikoillanne ilman tätä soitinta? Oletteko harkinneet uuden pasuunan soittajan pestaamista?

Sasaji: Tällä hetkellä emme ole aikeissa ottaa riveihimme uutta tamburiinin soittajaa. Sävellyksemme eivät enää vaadi kyseistä instrumenttia.

Ken Iikawa: Meillä oli vaikeuksia muokata pasuunalla soitetut osuudet saksofonille ja trumpetille sopiviksi.

SAITARO, liityit bändiin viimeisimpänä. Kerro meille hieman integraatiostasi.

SAITARO: Se ei ollut oikeastaan musiikillinen integraatio, vaan ennemminkin humaani integraatio jo olemassa olevaan ryhmään. Muut toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi ja se oli minulle kaikkein tärkeintä.

Sasaji: Kun SAITARO saapui studiolle ensimmäistä kertaa, hän toi mukanaan viisikielisen basson ja hän soitti jotakin todella raskasta ja hardcorea. Ennen kuin hän liittyi bändiimme, musiikkimme oli popimpaa ja kevyempää. SAITARO toi mukanaan lisää väkivaltaisuutta.

Musiikkinne on todella juhlavaa, ja siinä on myös ripaus “bilerockia”. Voitteko kertoa meille hieman siitä, miten teette musiikkianne?

Sasaji: Yritämme rohkaista ihmisiä sanoillamme. Niin tehdessämme tunnemme rohkaisevamme myös itseämme. Yritämme tehdä asioita, jotka saavat kaikki hyvälle tuulelle ja antavat heille voimaa omiin puuhiinsa.



Entä sävellystyö?

Sasaji: Jokainen meistä tuo kappaleeseen omat ideansa, oman panoksensa. Teemme sovitukset yhdessä ja pidämme ne jutut, joista tykkäämme. Hylkäämme kaiken muun tai jätämme ne odottamaan toiseen kertaan. (nauraa)

Yhtyeenne on todella yhtenäinen, huolimatta jokaisen erilaisesta musiikkitaustasta. Ymmärrättekö toisianne aina saman tien?

Sasaji: Ei se ole niin yksinkertaista. (nauraa) Mutta ryhmässä oleminen tarkoittaa myös myönnytysten tekemistä. Se myös sallii meidän rikastavan musiikkiamme.

Teidät esitellään usein ryhmänä, jolla on paljon keikkakokemusta. Mitkä ovat parhaimmat ja huonoimmat kokemuksenne?

Sasaji: Olemme soittaneet yli kymmenen vuotta, joten tuohon on hankala vastata. Mutta viimeisin konserttimme oli ehdottomasti paras. (nauraa) Mitä taasen tulee vähemmän hienoihin keikkoihin, niin kerran olimme Sum 41:n lämppäreinä. Emme olleet tottuneet niin valtavaan lavaan ja huomasimme soittavamme keskellä lavaa, rinta rinnan. Sotkeuduimme johtoihin ja kaaduimme joka kerta, kun liikuimme edes vähän. Kaikki oli solmussa. (nauraa) Oli hullua, että sellaista tapahtui niin isolla lavalla.

Olitte indie-bändi pitkän aikaa. Miten siirryitte majoriksi?

Sasaji: (miettii) Majoriksi siirtyminen tarkoittaa sitä, että suurempi joukko yleisöä kiinnittää meihin huomiota. Ja ilman sitä meitä tuskin olisi kutsuttu esiintymään tänne Japan Expoon.

Yhtyeellänne on paljon vapauksia, mutta onko teillä joitakin rajoituksia?

Sasaji: (mietteliäästi) Rajoituksia, totta kai… (nauraa) Konkreettisena esimerkkinä voidaan pitää sitä, kun menimme keikan jälkeen yleensä juomaan yhdessä henkilökunnan ja fanien kanssa. Mutta sen jälkeen, kun meistä tuli major-yhtye, uusi henkilökuntamme ei ole katsonut näitä pikku bileitä hyvällä. (nauraa)

Kj: Sitten on myös biisimme Distance, major-debyyttimme, jonka perusta on rytmiltään todella nopea. He pyysivät meitä muokkaamaan siitä hieman pehmeämmän suurempaa yleisöä varten.

Pääsitte levyttämään lopputeemakappaleen Naruto Shippuuden -animelle kaksi vuotta sitten. Millainen tämä kokemus oli?

Sasaji: Itse asiassa me olemme tavallaan Naruto-faneja. Teimme biisin kuvitellen sen olevan Naruton ja Sasuken teemabiisi. Animetiimi tuli tapaamaan meitä ja he sanoivat kuulleensa kappaleen ja mielsivät sen sopivan täydellisesti lopputeemaksi. Niin me päädyimme mukaan projektiin. Tämä tilaisuus avasi meille uusia ovia ja suurempi yleisö kiinnitti meihin enemmän huomiota.

Ja kansainvälinen yleisö myöskin. Siitä puheen ollen, teidät kutsuttiin esiintymään tänään Japan Expoon, yhteen Euroopan suurimmista Japani-aiheisista tapahtumista. Mitä mieltä olette siitä?

Sasaji: Se on lopputulos, johon olen erittäin tyytyväinen, sekä muusikkona että vierailijana. (nauraa) Japanissa on vastaavanlaisia tapahtumia, esimerkiksi Jump Festival, jossa esitellään animea ja mangaa. Tunnen samanlaista energiaa täällä Ranskassa.
(Sasaji halusi lisätä tähän jotakin, kun kääntäjä keskeytti hänet, mutta unohti sitten, mitä hänen pitikään sanoa. Hän piti suutaan auki, saaden kaikki nauramaan.)

Olette olleet musiikkiteollisuudessa kauan, yli kymmenen vuotta. Mitä mieltä olette nykymusiikin kehityksestä, erityisesti sen soluttautumisesta nettiin, esimerkiksi?

Sasaji: Otan esimerkin omasta kokemuksestamme ja mitä me olemme pystyneet havainnoimaan ympärillämme Japanissa. Kun perustimme bändin kymmenen vuotta sitten, ska-bändit olivat silloin muodissa. Ihmiset olivat ihan hullaantuneita siihen musiikkiin. Sitten se kaikki katosi äkisti. Meidän haasteemme oli jatkaa bändinä. Meidän täytyi, vaikka se näyttikin hankalalta. (nauraa)

Kj: Kymmenen vuotta sitten musiikkiskenen kehitys tapahtui trendien mukaan. Oli musiikkia, joka oli “in” ja jota kaikki kuuntelivat. Tänä päivänä on enemmän variaatiota, ja kaikki voivat löytää mieleistään musiikkia netistä. Ihmisillä on todella helppo pääsy kaikkeen haluamaansa.

Käytätte kaikki nettiä. Teistä jokaisella on oma blogi ja pidätte nettipäiväkirjaa YouTubessa. Oletteko sitä mieltä, että netti on tarpeellinen, vaikka se tarkoittaisikin levymyynnin vääjäämätöntä romahtamista?

Sasaji: Mielestäni on täysin normaali muutos, kuten esimerkiksi siirtyminen vinyylilevyistä CD-levyihin. Sama juttu. Aika menee eteenpäin, teknologia muuttuu.

Kj: Muusikkoina pystymme jakamaan sävellyksiämme, luomaan yhteyden kuulijan kanssa sekä saamaan palautetta todella nopeasti. Juuri nyt emme pysty tekemään näin kovinkaan paljon, sillä olemme suuren levy-yhtiön alaisuudessa, mutta olen sitä mieltä, että läheisyyden tunne on tärkeä.

Sasaji: Toisaalta, olen aina pitänyt fyysisistä tavaroista, esimerkiksi levyjen vihkosista ja koteloista. Sen ei tarvitse kadota kokonaan.

Palataanpa nykyhetkeen. Voitteko kertoa meille hieman seuraavasta levystänne, joka julkaistaan tämän kuun lopulla?

Sasaji: Kyseinen levy on tarina kahdelta viime vuodelta, siitä hetkestä lähtien, kun meistä tuli major-yhtye. Se sisältää kappaleita, joita olemme säveltäneet singlejulkaisujamme ja konserttejamme varten. Kirjoitimme paljon biisejä ja valitsimme niistä parhaimmat.

Sanoitte lavalla, että haluatte palata esiintymään Ranskaan. Onko teillä mitään konkreettisia kansainvälisiä projekteja?

Sasaji: Ei mitään erityistä…

Kj: Mutta yritämme järjestellä asioita palattuamme Japaniin. (nauraa)

Sasaji: Juuri nyt minulla on passi, joka on voimassa kymmenen vuotta. Tulen käyttämään sitä paljon. (nauraa)

Mitä pidätte Ranskasta?

Sasaji: Arkkitehtuuri ja maisemat ovat uskomattomia. Menimme Champs-Élyséelle Fnacin tapahtumaa varten. Se oli todella vaikuttavaa.

Onko teillä vielä viestiä lukijoillemme?

Sasaji: Me nautimme tämänpäiväisestä konsertista. Jatkakaa meidän tukemistamme, jotta voimme palata tänne takaisin!

Kiitos!

Kaikki: (ranskaksi) Kiitos!



JaME kiittää Japan Expoa, LONG SHOT PARTYa ja heidän managementtiaan sekä kääntäjää tämän haastattelun mahdollistamisesta.