Kulttuuriartikkeli

Muistokirjoitus: Yukueshirezutsurezure

18.01.2021 Kirjoittaja: Adolfiina Copyeditor: Anu

Ultramariininsinisen idoliryhmän tarina muistuttaa, ettei artistien urapoluissa ole sen enempää järkeä kuin elämässä yleensäkään.

Mitä yhteistä on luonnonvaroilla ja idoliryhmillä? Aivan oikein: molemmissa piilee elämää ylläpitävää energiaa, jota tuntuu valuvan surullisia määriä haaskuuseen.

Idoli-ihailijan elämä on toisinaan kohtuuttoman rankkaa. Eritoten mikäli epäjumalinaan sattuu palvomaan epävakaudestaan surullisenkuuluisia indie-idoliryhmiä. Jäsenet, joilta harvemmin vaaditaan ammatillista osaamista tai kokemusta, saattavat suhtautua ryhmiin lähinnä harrastuksena tai osa-aikatyönä, johon sitoutuminen ei keskimäärin lie yhtä tiivis kuin omistautuminen esimerkiksi yhteiseen bändiprojektiin (poikkeuksena tietysti musiikkinsa itse tuottavat ryhmät, joita niitäkin piisaa). Monissa tapauksissa musiikintekijät ryhmien takana ovat kuitenkin rautaisia ammattilaisia tai vähintään, ja mikä oikeastaan vielä parempaa, todellisia musiikinteon löytöretkeilijöitä, lapsenmielisiä kokeilijoita ja lievästi kajahtaneita musiikkitiedeihmisiä. Tämä epävakaa ekologia johtaa siihen harmilliseen lopputulokseen, että monen musiikillisesti (ja visuaalisesti) lupaavan, suorastaan järisyttävän, ryhmän taival saattaa noin vain kuivua kokoon jäsenten menettäessä kiinnostuksensa. Ei sillä, että raskaaseen ja usein varmasti epäkiitolliseenkin idolihommaan tympääntyviä voisi lopettamisratkaisuistaan pahemmin syyllistääkään. Silti hyvän ryhmän lopettaminen tuntuu aina vähän tuskastuttavalta tuhlaukselta.

Pienissä Euroopan- ja Amerikan-laajuisissa indie-idolipiireissä ollaan varmaan laajalti yhtä mieltä siitä, että Yukueshirezutsurezuren tapaus edustaa tällaista haikean-kitkerää haaskuuta harmillisimmillaan. Viiden vuoden uran tehnyt ryhmä ehti julkaista kolme täyspitkää albumia, keikkailla Pohjois-Amerikassa ja herättää laajaa maailmanlaajuista kiinnostusta. Koko uransa ajan ryhmä tosin kärsi merkittävistä kokoonpanomuutoksista. Siitä huolimatta sen musiikillinen linja kehittyi tasaisesti ja saavutti elokuun 2020 paradox soar -albumilla pisteen, josta jatkaminen kohti voimakkaampaa ja loistavampaa olisi tuntunut mitä luonnollisimmalta kehityskululta. Vaan niin sitten kävi, että ryhmä aivan yllättäen ilmoitti marraskuun lopussa esittävänsä viimeisen keikkansa 2. tammikuuta 2021. Kun tämä teksti on julkaistu, on Yukueshirezutsurezuren tarina siis jo virallisesti ohi. Vaipuako syvän siniseen suruun vai muistellako ryhmän myrskyisiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia vaiheita? Kas siinäpä kysymys. Valitsemme tietysti jälkimmäisen. Pitäähän näet paikkansa, että kuten kaikkien edeltämenneiden suuruuksien myös Yukueshirezutsurezuren saavutukset elävät tallennetussa muodossaan voimaannuttamassa ja ilahduttamassa kuuntelevaa yleisöä – ehkä jopa sellaisia, jotka eivät ryhmää sen elinaikana ehtineet tuntea.

Yukueshirezutsurezure perustettiin loppuvuodesta 2015. Se oli Codomomental-yhtiön järjestyksessään toinen idoliryhmä, sateenkaarenväristä taikatyttötyyliä, pirisevää digipoppia ja mielialojen synkeää myllerrystä yhdistelevän Zenbu kimi no sei da.:n pikkusisar. Ulkoiselta asultaan Tsurezure oli reteää isosiskoaan selvästi vakavampi. Ryhmän esiintymisasuissa on viiden vuoden varrella noudatettu yhtenäisen harmaata, sinistä, mustaa ja valkoista värikoodia. Tietynlaisena teemavärinään ryhmä käytti alusta asti ultramariininsinistä (gunjou), millä nimellä myös kutsutaan ryhmän ihailijajoukkoa. Lisäksi sana esiintyy usein esimerkiksi ryhmän sanoituksissa. Ryhmän latinisoituna hieman hankalan näköinen nimi puolestaan koostuu oikeastaan kolmesta sanasta. Yukue tarkoittaa olinpaikkaa ja shirezu sitä, että kyseinen olinpaikka on tuntematon. Tsurezure puolestaan voi tarkoittaa montaakin asiaa: tylsyyttä/tekemisen puutetta, syvää ajatuksiin vaipuneisuutta, hiljaista yksinäisyyttä... monimerkityksisyys lie täysin tarkoituksellinen. Niille kuitenkin, jotka kaipaavat enempää selkeyttä, antanee ryhmän nimen virallinen englanninnos, Not secured, loose ends, jonkinlaista johdatusta.

Sanoitusten osalta Tsurezure liikkuukin samansukuisissa vesissä isosiskonsa Zenkimin kanssa: pääteemoja sanoituksissa ovat elämisen hankaluus, olemassaolon ahdistus, ympäröivän maailman käsittämättömyys ja epämääräisenä myrskyävät tunteet. Ehkä Tsurezure käsittelee näitä teemoja jonkin verran yleisemmin ja vähemmän henkilökohtaisesti kuin sisarryhmänsä. Toisaalta sanoitusten tekijä, nimimerkki GESSHIrui, on molemmilla ryhmillä sama, joten tiettyä samankaltaisuutta ryhmien välillä on mahdoton olla havaitsematta. Keskiverrolle japanin kielen opiskelijalle muodostaa oman ongelmansa, että ryhmien sanoitukset sisältävät poikkeuksellisen paljon sanaleikkejä, käsittämätöntä englantia ja muita kielellisiä, jopa visuaalisia, tehokeinoja. Näiden vuoksi tekstien yksityiskohtaista sisältöä on vaikeahko tulkita eivätkä useimmat netistä löytyvät käännösyritelmätkään (edes viralliset) aina ole merkitykseltään kovin selkeitä. Ohessa havainnollistavana esimerkkinä ote Nietzsche to no gikyokun ( Näytelmä Nietzschen kanssa) kertosäkeen harrastelijasuomennoksesta.

class ass shut up aivot lähtee tanssiin sydän cry

It's keloidi sätkynuket UNREAL NO? Älytön RAVE

Less vakausmoraali Himmeneekö? Masquerade

Kurkista kuiluun syvään! Don't forget kiellettyä

Pistä @ shut up sisälmykset ratkee nauruun for me END

It's Kaleid erottele truth or lie? ultramariini RAVE

Less vaimea ja hienostunut himmene ei Masquerade

Kisaile kuilun kanssa! Play YSTZ

Kyllähän tämän pohtiminen kaiketi jonkinlaisia ajatuksia herättää. Virallisella sivulla kerrotaan Tsurezuren tyylin edustavan ”nääntymystä” ja ”kiihkeitä tunteita”. Onko ihmisen ristiriitaisuus ylipäätään selvitettävissä? Muun muassa tätä kertoo ”kiitosta ja näkemiiniä toistava musiikillinen seikkailudraama Yukueshirezutsurezure” pohdiskelevansa. On takuulla törkeän karkeaa, mutta tuskin kuitenkaan väärin, liittää Tsurezure yleisinhimillisen angstin pyörittelyn ikiaikaiseen perinteeseen. Mikäpä toisaalta olisikaan sen koskettavampi aihe?

Musiikillisesti Tsurezure oli ainakin uransa alkutaipaleella yhtä hukassa kuin nimensä antaa ymmärtää. Ilmeisen tarkoituksellista tämäkin. Debyytti-EP Antino mi deologyn obissa mainitaan nimittäin erikseen ryhmän olevan genretön. Ehkäpä hätkähdyttävin yksityiskohta ryhmän musiikissa oli alusta asti hyödynnetty raaka huutolaulutyyli pehmeän poppilaulun ja söpön kihertelyn seassa. Sittemmin melko yleiseksi idolipiireissäkin muuttunut tehokeino oli vuonna 2015 vielä aika hätkähdyttävä temppu.

Tsurezuren alkuperäisen kokoonpanon huutomestarina kunnostautui erityisesti Futamaruya Shidare. Tämä saparopäinen voimanpesä muodosti eteerisen vähäilmeisen Mare a Komachin kanssa ryhmän ikonisimman keulakaksikon. Kahden mainitun lisäksi Tsurezuren varhaisimpaan nelikkoon kuuluivat Omokuri Rin ja Shiosai no Kichi. Molemmat esiintyvät vielä toukokuussa 2016 julkaistulla Antino mi deology -EP:llä, mutta erosivat kumpikin pian EP:n julkaisun jälkeen. Sittemmin nämä kaksi ovat jääneet Tsurezuren lyhyessä historiassa melko unohduksiin.

Antino mi deology kuitenkin raikaa yhä nostalgisena monen fanin CD-soittimissa ja soittolistoilla. Genrettömäksi mainostettu EP on tosiaankin huomionarvoinen tapaus, joka aikanaan sai harrastajat ympäri maailman innostumaan uudesta ultramariininsinisestä idoliryhmästä. Myöhempi Tsurezure on tullut tunnetuksi ennen kaikkea metallisena idoliryhmänä, mutta debyytti-EP:llä perinteiset hevivaikutteet eivät olleet vielä kovin vahvasti esillä lukuun ottamatta sangen suoraviivaisesti rokkaavaa Gunjouta. Kaikkein voimakkaimmin Antino mi deologya leimaa (tahaton tai tahallinen) lo-fi-soundi: suhisevat sähkökitarat, muhjuiset bassot, helisevät syntikat, aneemisesti nakuttavat konerummut ja runsas kaikuefektin käyttö. Laulajien ilmeinen kokemattomuus voimistaa kokonaisuuden amatöörimäistä viehätysvoimaa. Huutolaulu oli jo tässä vaiheessa osa ryhmän repertuaaria, joskin pikemminkin kömpelöhkönä studioteknisenä jippona kuin raakana huutona.

Levyn hienoimpia hetkiä on Tsurezure sanka, hektinen teknotykitys, jossa vuorottelevat raivokas bilekertsi ja psykedeelisesti vellova säkeistö. Vähän samanlaista myrskyisää vuoristorata-biisinkirjoitusta edustaa myös Zenbu kimi no sei da.:n kanssa esitetty Kyousoushi hitonari. Näiden kappaleiden musiikki-ilmaisuun on kaikkein konkreettisimmin vangittu ryhmän ydinteemoihin kuuluvat ”järjettömyys” ja ”ristiriita”. Uneliaan-hauraiden osien vaihtuessa varoittamatta hillittömäksi kohkaamiseksi on vaikutelma tietysti voimakas ja kuvastaa osuvasti varmaan itse kunkin päässä aika ajoin vellovia sekamelskoja. Lisäksi Kyousoushi hitonarin musiikkivideo on upea näyttö Codomomentalin vahvasta panostuksesta kerronnallisiin ja vaikuttaviin videoihin.

Kyousoushi hitonari

Jostain syystä Tsurezure ei kuitenkaan jatkanut debyytti-EP:n musiikillisesti lennokkaalla linjalla vaan ajautui kuin varkain kohti suoraviivaisempaa ja iskevämpää ilmaisua. 2016 joulukuussa julkaistu debyyttialbumi Post katastrophy oli jo selkeä siirtymä, joskin siinä oli mukana myös aimo annos määränpäätöntä roiskimista. Albumilla esiintyy ehkäpä ryhmän tunnetuin kokoonpano, joka teki myös pienen mutta menestyksekkään Kanadan-kiertueen: Futamaruya Shidare, Mare a Komachi, Anata Tsuyame ja Kokoko. Musiikillisesti liikutaan jossain digimausteilla kuorrutetun metalcoren ja emo-hardcoren villeillä vesillä. Albumin aloituskappale Post Catastrophe on yksi koko ryhmän huikeimpia yksittäisiä kappaleita: hengästyttävä riffitrippi iskevillä melodioilla, häröllä tanssiväliosalla ja räjähtävällä loppumodulaatiolla. Säveltäjä-kosketintaitelija Mizutani Kazuki revittelee täysillä väliosan syna-ilottelussa ja heittelee surutta reteää pianonpimputusta ummehtuneita metalcore-kaavoja raikastamaan.

Post Catastrophe

Kappaleen sanoituksissa ollaan ilmeisesti aika vihaisia yhteiskunnalle, kenties itsensä Nietzschenkin halveksumalle laumasieluisuudelle. Näin voinee varovaisesti päätellä jo siitäkin, miten jäsenten sanat kuvainnollisesti sensuroidaan kappaleen videolla. Liekö aikakautta, jolloin luovalla sielulla olisi ollut helppoa? Olisi ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla aikansa hyljeksimä punkkari...? Voiko Post katastrophy -albumin kannesta (idoliryhmä istumassa valtaistuimilla tuhoutuva kaupunki paljaiden jalkojensa juuressa) kenties päätellä, että yhteiskunnan kummajaiset näkevät toivonsa katastrofin jälkeisessä maailmassa? Ja onko tässä kyse mielettömästä paikkojen rikkomisesta anarkian nimissä vai jostain syvällisemmästä heräämisestä? Hajoaako yhteiskunta väkivaltaisten kiihkoilijoiden pesäpallomailoihin vai ehkä sittenkin omaan sisäiseen myötätunnottomuuteensa ja sen mahdottomuuteen?

Ja miten kummassa Nietzsche tähän liittyy?

Codomomentalilla on mainiot kotisivut. Niillä yhtiön johtaja pitää blogia, jossa silloin tällöin ilmestyy kokonaisten albumeiden ja yksittäisten kappaleiden kommentaareja. Kovinkaan innokkaita yhtiön musiikin tekijät eivät tosin ole valmiiden tulkintojen antamisessa ja yleensä huomautukset kappaleista ovat aika pintapuolisia. Kuulijain omien tulkintojen merkitystä sen sijaan painotetaan, ja no... korostaahan koko yhtiö toiminnallaan itsenäistä ajattelua ja luovuutta toimintansa johtotähtenä.

Post katastrophy -albumin kommentaari on syystä tai toisesta jo kadonnut yhtiön sivuilta, mutta siitä on kaikeksi onneksi tallella Homicidols-idolifanisivuston julkaisema englanninkielinen versio. Nietzsche to no gikyokun osalta sanoittaja GESSHIrui kertoo ajatelleensa erityisesti kahta Nietzchen viisautta: Hirviöitä vastaan kamppailessa tulisi ensinnäkin varoa, ettei itse muutu hirviöksi. Ja toisekseen: Kunhan tarpeeksi tuijotat syvään kuiluun, tuijottaa kuilu vielä takaisin sinuun (Mietelmät taitavat olla teoksesta Näin puhui Zarahtustra). Sanoittaja itse kertoo ajatelleensa Yukueshirezutsurezurea tuona Nietzschen mainitsemana kuiluna. Näin ollen voisi ylläolevassa käännöspätkässäkin ehkä jo havaita tolkun siemenen. Eipä kuitenkaan sen enempää valmiista tulkinnoista, etenkin kun kuuluisa saksalainen jos kuka on vähintään yhtä monitulkintainen kuin salaperäisin rokkisanoittaja. Se, miksi asialle uhrataan tässä näinkin monta riviä, on ensisijaisesti se, että onhan nimiviittaus länsimaisen filosofian klassikkoon japanilaisessa indie-idolibiisissä sentään aika kova juttu. Vai kuinka?

No, olkaa toki mitä mieltä tahdotte. Joka tapauksessa musiikkikappale Nietzsche to no gikyoku on oivallinen esimerkki tyylistä, jossa Tsurezuren alkuaikojen monimutkaisuus kietoutuu yhä väkivaltaisempaan punk-meininkiin. Kappaleen livevideo muistuttaa myös siitä, että Tsurezure esiintyi usein oikean livebändin kanssa ja että sen keikat muistuttivat kaikin puolin minkä tahansa raskaiden hevibändien keikkoja. Alkuvuodesta 2017 kuvatulta videolta huomaa myös, kuinka jäsenten laulu- ja huutotaidot ovat huomattavasti kehittyneet alkuaikojen kangerteluista.

Nietzsche to no gikyoku (live)

Myös alkuaikojen kokoonpanokompuroinnit tuntuivat albumin julkaisun jälkeisenä vuonna 2017 jääneen taakse. Yukueshirezutsurezure oli vahvistunut yhtenäiseksi nelikoksi, jossa kullakin jäsenellä oli yksilöllinen, kokonaisuutta tukeva tyylinsä: räiskyvästi riehuva Shidare, poissaolevan mystinen Komachi, lempeän rauhallinen Tsuyame ja tummaääninen Kokoko. Kokoonpano ehti Kanadan-kiertueen ja albumin lisäksi julkaista vielä kaksi singleä, MISS SINS ja Loud Asymmetry, sekä uudelleenanuhoitetun ja bonusraidalla varustetun version Antino mi deologysta. Loppuvuodesta Kokoko päätti kuitenkin siirtyä syrjään Tsurezuresta. Syynä saattoi tosin olla taiteellisen kunnianhimon puutteen sijaan sen runsaus. Nykyään Kokoko nimittäin soittaa kitaraa ja laulaa kitaristi Anmitsun kanssa perustamassaan Gordonissa. Yhtyeen juureva kitararokki on täysin erilaista kuin Tsurezuren musiikki, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoista.

Näin ollen Tsurezuren vuosi 2018 alkoi uuden kokoonpanon merkeissä. Nelikon täydentämään astui Meiyuimei, jonka kanssa julkaistiin pikapuoliin uusi sinkku Paradise Lost. Viimeisimmiltä sinkuilta oli jo helposti saattanut päätellä ryhmän kehittymistä entistä suoraviivaisempaan ja metallisempaan ilmaisuun: enemmän tulista sähkökitarariffittelyä, vähemmän synahäröilyä ja konerumpusoundeja. Elokuussa julkaistu albumi exFallen osoitti, että vasta reilut puoli vuotta kasassa olleessa kokoonpanossa ei näkynyt heikkouden merkkejä. Iloisena yllätyksenä edelliseen täyspitkään verrattuna myös albumin soundi oli entistä kirkkaampi ja miksaus selkeämpi. Ilmeisesti tuotantotiimi oli tässä tapauksessa kehittynyt ryhmän mukana.

Jotkut vanhat fanit tosin saivat aihetta kritisoida ryhmää yksipuolistumisesta ja musiikillisen ilmeen amerikkalaistumisesta, joka näkyi kirkkaimmillaan levyn aloituskappaleessa Phantom Kiss. Melko puhdasoppisella metalcore-viisulla vierailee nimittäin atlantalaisen Attila-yhtyeen laulaja Fronz. Yhteistyö herätti vaihtelevia mielipiteitä Tsurezure-faneissa, muttei voine kiistää, etteikö Fronzin murea murina olisi tuonut säväyttävää ulottuvuutta metalliseen rakkauslauluun.

Musiikillisen ilmaisun yksipuolistumisen kääntöpuolena voi nähdä sen, että exFallen oli ehdottomasti tasaisin siihen asti tehty Tsurezure-albumi. Sen edeltäjiä (näkökulmasta riippuen) vaivaa tietynlainen suunnan hakeminen ja epävakaus. exFallen puolestaan on tehokkaan reipasta iskusävelmää toisensa perään, paikoin tosin hieman puuduttavuuksiinkin asti. Varsinaisen albumin helmiä ovat hieman kevyemmällä otteella rokkaava JUDAS ja rakenteeltaan progahtava Primal Three. Myös synavalleista raskas Shiro to kuro to uso on dramaattisuudessaan sangen vaikuttava. Oma hauska lukunsa ovat Codomomentalin kosketinvelho Mizutani Kazukin säveltämät MISS SINS ja Loud Asymmetry. Molemmat ovat rakenteeltaan melko perinteisiä rokkiviisuja, mutta saavat kiehtovaa väriä kitarat taustakuoroon sysäävistä, mehukkaasti riffittelevistä koskettimista.

MISS SINSin video, jolla Meiyimein sijaan mukana vielä Kokoko.

Tasaisen vahvasta kokonaisuudesta huolimatta exFallenin paras anti on saatavilla vain rajoitetulla ensipainoksella. Sille on nimittäin 12 albumiraidan lisäksi ympätty soolokappale kultakin jäseneltä. On tietysti sinänsä hauska kuunnella kappaleilta, kuinka hyvin ryhmän jäsenet selviytyvät sooloartisteina. Tässä tapauksessa kuitenkin myös kappaleiden sävellykset ovat albumin monipuolisinta parhaimmistoa.

Ensiksi kuullaan Meiyuimein Hue: koukuttavan bassoriffin(!) kuljettama puoliakustinen balladi, jonkalaista Tsurezure ei aiemmin vielä ollut kokeillut. Väkevä voimasointukertosäe täräyttää tunteet helposti pintaan. Tsuyamen Call my name Miss Felis herättää kiinnostuksen jo jännällä otsikollaan. Simppelisti rokkaava säkeistö upottautuu vedenalaiseen vokooderiuneen ja nousee sieltä levyn mukanalaulettavimpaan tehokertsiin. Sen jälkeen koettaa Komachi pistää ainakin biisinnimen osalta vieläkin paremmaksi jylhällä Existence Metaphysicalilla. Musiikin puolesta kappaleelle ei albumilla ole verrokkia. Sähköinen transsitanssiviisu muistuttaa nimittäin jonkin verran ryhmän debyytti-EP:tä, vain huomattavasti paremmalla tuotannolla. Lopulta Shidaren Shirokuroya päättää albumin emotionaaliseen huutomyrskyyn. Herkkien ja raskaiden säkeistöjen välillä poukkoileva kappale muistuttaa niin ikään ryhmän alkuaikoja, melodiat vain ovat iskevämpiä ja bändisoundi tuo yksinäisen tuskanhuutoihin annoksen ylimääräistä koskettavuutta.

Moisen albumijulkaisun jälkeen näytti Tsurezure vähintään voittamattomalta. Kuitenkin jo ennen albumin julkaisua oli ilmoitettu, että Anata Tsuyame eroaisi ryhmästä vajaan kuukauden albumin julkaisun jälkeen. Kolmijäsenistä Tsurezurea ei kuitenkaan tarvinut ihmetellä kuin muutaman kuukauden verran. Jo joulukuussa saatiin joukkoon upouusi jäsen Takari Takara. Samassa yhteydessä ryhmään lisättiin myös viides jäsen, sisarryhmä Kaqriyo Terror Architectista tuttu Kotetsu. Ehkäpä ryhmän historian ensimmäinen viisijäseninen kokoonpano saattoi herättää joissakuissa ikäviä epäilyksiä. Ja niinpä lopulta kävikin, että ilmoitettiin Futamaruya Shidaren lopettavan Tsurezuressa. Alkuperäisjäsenen ja ryhmän kouliintuneimpana rääkyjänä tunnetuksi tulleen Shidaren lähtö oli jo miltä tahansa kantilta katsottuna kova, lähes kohtalokkaan näköinen isku. Alkuperäisjäsenistä jäi jäljelle näin ollen ainoastaan Komachi. Hänestä, Meiyuimeistä, Kotetsusta ja Takarasta muodostui Tsurezuren viimeiseksi jäänyt kokoonpano.

Huhtikuussa julkaistiin sinkku Odd Eye. Reipastempoisessa rallissa on jännittyneen haikea tunnelma, joka lupasi hyvää uuden kokoonpanon iskuvoimasta. Heinäkuussa seurannut sinkku ssixth puolestaan rokkasi astetta pirteämmin. Vuosien 2019 ja 2020 taitteessa julkaistiin kaksi kokoelmallista uudelleennauhoituksia, yhteensä 30 kappaletta eli jokseenkin koko ryhmän siihen asti julkaistu tuotanto. Kaiketi kyseessä oli jonkinlainen uuden kokoonpanon muskelien pullistus. Albumien nimet, DarkBright ja BrightDark, vääntävät Tsurezuren ristiriitateeman perin selkeäksi rautalankamalliksi.

Odd Eye

Keväällä 2020 ilmestyi vielä yksi sinkku, ”kahden A-puolen” Still Roaring / REDERA. Elokuussa saatiin sitten viimein kauan odotettu täyspitkä albumi paradox soar. 16 kappaleen albumille oli tällä kertaa liitetty neljän jäsenen sooloraidat perusversiotakin myöten. Edellisen albumin sooloraitojen erinomaisuuden huomioiden kyseessä olikin hyvä ratkaisu. Yhtenä syynä saattaa tosin myös olla, että Mein ja Komachin soolokappaleet ovat samat kuin exFallenilla eli siis erinomaiset Hue ja Existence Metaphysical, jotka on uudelleennauhoitettu entistäkin kirkkaammilla soundeilla.

Soundit ovatkin paradox soarin selvin ansio edellisiin julkaisuihin verrattuna. Vaikka exFallen oli tuotannollisesti jo huomattava parannus Post katastropheen, jyrisee Tsurezure paradox soarilla jylhempänä kuin koskaan. Etenkin rumpusoundissa on jykevyyttä, joka tuo äänimaailmaan rautaisannoksen rokkienergiaa. Myös miksaus tekee entistäkin enemmän oikeutta kappaleiden vivahteikkaille syntikkasovituksille. MISS SINSin kaltaista hienoa pianoriffittelyä levyllä ei tosin kuulla.

Musiikillisesti paradox soar on luontevaa jatkoa exFallenin hevilinjalle, mutta kappaleiden sävellykset ja sovitukset tuntuvat vielä hieman edellistä albumia hiotummilta. Melodiat ovat entistä tarttuvampia ja tunteet entistä pistävämpiä. Dynaamisesti raskaiden breakdownien, kiihkeiden kertsien ja ilmavien säkeistöjen välejä lasketteleva Wish/ käynnistää albumin, joka lie kokonaisuutena Tsurezuren vahvin. Siinä missä exFallenia vaivaa pieni yksitoikkoisuus, on paradox soarilla selvästi panostettu sävellysten mielenkiintoisuuteen. Hevipullistelun lomassa rohkeasti reggae-rytmejä kokeileva (muttei todellakaan aurinkoinen) REDERA, hardcore-kaahausta ja pomppumetallia sekoittava illCocytus sekä industrial-kaikuja sisältävä unison ash luovat albumille ihastuttavan monimuotoisen musiikkiympäristön. Kiihkeä tunnelma ja kertosäkeiden iskelmäiset melodiat pitävät kokonaisuuden kuitenkin tiukasti kasassa. Maininnan arvoinen on myös raskas sähkökitaraballadi howling hollow, joka kylmää selkäpiitä ontossa toivottomuudessaan. Keinojousisovituksineen, puolidigitaalisine äänimaisemineen ja melankolisine sointukulkuineen jonkin dramaattisen visual kei -bändin mieleen tuova Dear Sorrow on puolestaan Tsurezuren koko tuotannon kirkkaimpia helmiä.

REDERA

Myös sanoitusten osalta paradox soarin yleistunnelma tuntuu olevan kunnianhimoisempi kuin ryhmän aikaisemmilla albumeilla. Yhä useammissa kappaleissa vellotaan syvissä kuoleman pohdinnoissa tai kirvelevien menetysten tuskassa. Kaikkein konkreettisimmin meiningin summannee mainio biisin nimi Grotesque promise and I really hate me. Kappaleen sanoman ytimessä voi havaita yhden esimerkin Tsurezuren ihmisparadoksista. Itseään inhoava minä ei millään onnistu näkemään maailmaa mitenkään valoisana. Siitä huolimatta hän, kenties kanssaihmisiin solmimansa ”groteskin” lupauksen voimin, pitää itsestään kiinni ja säilyttää yhteytensä elämään. Elämää ei kuitenkaan voi kestää pelkästään kääntämällä katsettaan tuskasta ja lakaisemalla ahdistusta maton alle. Sen sijaan ehdottoman välttämätöntä on ”kiihkeä tunne”, jonka kanavoiminen on tietysti Tsurezuren (ja muunkin musiikin) olemassaolon perimmäisiä tarkoituksia.

Albumin entistä vakavampien ja synkeämpien sanoitusten yhteys musiikin kasvaneeseen tunnelataukseen ei lie silkkaa sattumaa. Voi hyvällä syyllä sanoa, että paradox soar on monessa mielessä Tsurezuren raskain albumi.

Oman huomionsa ansaitsevat vielä albumin loppuun sijoitetut jäsenten soolobiisit tai ainakin yksi niistä. Takaran Arrhythmia jää nimittäin niin sävellyksen kuin sanoituksenkin puolesta täytekappaleen rooliin. Kotetsun Mezzo Forte sen sijaan on paitsi musiikillisen kepeytensä vuoksi virkistävä keidas albumilla myös sanoituksensa osalta oikea valonpilkahdus pimeyteen. Kappaleen kertojaminä puhuu poikkeuksellisesti ikään kuin koko muun albumin toinen toistaan ahdistuneemmille minähahmoille. Sellaisena laulu on kaunis rohkaisu kaikille elämän mielekkyyttä pohtiville. Ehkei mitään elämän merkitystä ole, tuumaa Kotetsu, mutta mitä siitä? Elämme, ja juuri siinä sitä onkin mieltä ja merkitystä kerrakseen. Ei näet ole yötä, joka ei nousisi aamuna. Mainittakoon hauskana yksityiskohtana sanoitusten kohta, jossa kertojaminä toteaa, ettei voi sallia kuulijansa sanovan ”Haluan kuolla”. Sanoittaja GESSHIrui antaa kappaletta koskevissa kommenteissaan ymmärtää, että kohta perustuu tositilanteeseen, jossa Kotetsu suuttui kuolemaa leikillään toivoneelle ryhmän managerille.

Marraskuussa 2020 julkaistusta hajoamisilmoituksesta käy varsin selvästi ilmi, että jäsenistä ainakin Komachi päätti henkilökohtaisista syistä lopettaa Yukueshirezutsurezuressa. Muut jäsenet korostavat omissa viesteissään lähinnä ryhmän yhteistä päätöstä olla jatkamatta, mikäli sen hetkinen nelikko ei jatkaisi yhdessä. Päätös käy toki järkeen ainakin siinä mielessä, että Komachi oli Tsurezuren viimeinen alkuperäisjäsen, jonka lähdön myötä ryhmän jatkuvuudesta olisi joka tapauksessa kadonnut jotakin olennaista. Jäsenten jäähyväisviestienkin osalta on Kotetsu kaikkein toiveikkain: eiväthän tehty musiikki ja tähän asti koetut hienot hetket mihinkään katoa, toteaa hän. Siinäpä hyvin paikkansa pitävä huomio! Toivokaamme siis, että ne Tsurezuren jäsenistä, joilla vielä on intoa musiikin tekemiseen, löytävät pian jonkun uuden polun, jota pitkin kulkea. Tähän asti kuljetulta on nimittäin hyvä jatkaa.

Loppuun vielä ihailijan näkemys paradox soarin päättävästä Huesta.

Ovi kummallinen

On hetki tää avautunut

Täydellisty se ei

Sen läpi käynti uuvuttaa

”Hei, kuka siellä?”

Kuuluu jostain, päätä kallistan

”Kuka lieneekään?”

Siinä aihetta pohdintaan

Muisto kaukainen

Kyyneleittä jään

Niin yksinäinen oot?