ANONYMOUS – WHO?

Musiikki muiden esittävien taiteiden joukossa on varmasti yksi koviten koronapandemian kourissa kokeneita ammattialoja. Niinpä kuulostaa aika rankalta, kun lehdistötiedotteessa ilmoitetaan visual kei -yhtye ANONYMOUSin perustamisajankohdaksi ”aivan pandemian kynnyksellä”. Onneksi ANONYMOUSilla on tukenaan jäsenten aiempi kokemus ja suosio. Muun muassa sellaisten yhtyeiden kuin THE MICRO HEAD 4N'S, Kra ja DIO jäsenistä koostuvaa yhtyettä voitanee jopa luonnehtia pienimuotoiseksi visual kein superkokoonpanoksi.

Kovin paljon muuta tietoa yhtyeestä ei toistaiseksi olekaan saatavilla, mikä johtuu arvatenkin toimintamahdollisuuksien vähäisyydestä viime aikoina. Olemassaolon ensimmäinen vuosi meni keikkailun sijaan ilmeisesti albumia valmistellessa ja niinpä ANONYMOUS onkin näin huhtikuussa 2021 valmis esittelemään esikoistäyspitkänsä nimeltä WHO?. Todennäköisesti jäsenten aikaisemman tunnettuuden ansiosta yhdysvaltalainen Chaotic Harmony julkaisi albumin saman tien myös kansainvälisesti. (CD kera chekin tilattavissa täältä.)

Musiikillisesti WHO edustaa sangen oppikirjauskollisesti keskitempoista hevirokki-VK:ta. Salaisen asearsenaalin vaalimisen sijaan yhtye laukoo häikäilemättä jo ruosteen tahraamista paukkuraudoista uskollisimmilla: raaoilla demosoundeilla, dramaattisesti voihkivilla laulutulkinnoilla, hitusen ylinopeilla diskofunk-rytmeillä ja vahvoilla melodioilla. Jälkimmäisissä onnistutaan tällä kertaa kaikkein uskottavimmin. Erityisesti hitaammin tunnelmoiva WELCOME sekä mainion kertsinsä puolesta hieman uhmakkaaseen kasariheviin kallistuva Akui no ken osoittavat yhtyeen hyvästä melodiantajusta, joka onkin albumin kantavia voimia.

Muilta osin albumi ei valitettavasti yllä aivan yhtä vakuuttaviin tuloksiin. Kiehtova teknointro ANONIMITY ehtii jo lupailla jotain virkistävää ja innostavaa, mutta sitä seuraava Zetsubou no rondo ei menevää pääriffiä lukuun ottamatta oikein millään lähde käyntiin. Muutaman kuuntelun jälkeen jää tunne, että albumin yleisenä ongelmana on jonkinlainen rutiinimaisuus ja innokkuuden puute, jota edes karhea soundimaailma ei oikein peitä. Se kuuluu ennen kaikkea Break The Rulesin väsähtäneessä uusmetalliuhossa ja Sweet Rainin muka-letkeässä jatsihevissä. Eritoten jälkimmäisen säröinen wah-vongutus kuulostaa jopa kiusallisen väkisinväännetyltä.

Toisaalta albumin kappaleet eivät ole sieltä kaavamaisimmasta päästä ja sovituksistakin kuulee, että bändin jäsenet eivät suinkaan ole ensi kertaa asialla. Nadir on rahiseva radio -efektiä ja tehomodulaatiota myöten täydellisen nautittava ja juuri sopivasti ihokarvoja nostattava kaihoballadi, jonka kaikukitarat ja hienovaraiset syntikkakuviot luovat viileän yksinäisen tunnelman. Vähän kevyemmällä poljennolla etenevä VAMPIRE SIGHT taas lähtee väliosassa sen verran hämmentäville harhapoluille, että uneliaampikin kuuntelija ravistuu hereille kummastelemaan, mitä näiden biisinikkarien päässä oikein on liikkunut.

Bändin jäsenistä albumin tähdeksi nousee kitaristi Taizo, jonka yksinkertaiset ja vähäeleiset mutta kovin tunteikkaat soolot hehkuvat kirkkaana monen albumin kappaleen sydämessä. Jo edellä mainituissa WELCOMEssa ja Nadirissa kuin myös muuten melko unohdettavassa PSYCHIC DANCEssa kuullaan kaikissa kerrassaan mainiot kitarasoolot.

Kokonaisuutena WHO ei anna mitenkään järisyttävän innostavaa vaikutelmaa. Kyse ei ole siitä, että albumin kappaleet olisivat huonoja. Ne ovat takuuvarmaa ja taiten tarjoiltua melodista hevirokkia. Toteutuksessa jokin jää kuitenkin etäiseksi ja viileäksi. Monin paikoin bändi kuulostaa pikemmin hampaat irvessä hakkujaan heiluttelevilta kaivosmiehiltä kuin vapautuneilta ja villeiltä rokkareilta. Silloin tällöin, kuten melankolisissa WELCOMEssa ja Nadirissa, yhtye lähtee kuin lähteekin lentoon ja tempaa myös kuulijan niskavilloista mukaansa. Tätä innoitusta jäämme toivomaan yhtyeen tulevilta julkaisuilta ja myös keikkaesiintymisiltä, joita tulevaisuudessa toivon mukaan riittää.

Alla traileri erinäisistä albumin kappaleista.