Informaatio

Esittelyssä Stray Kids

25.09.2021 2021-09-25 10:49:00 KoME Kirjoittaja: Hanna-Riikka Copyeditor: Anu

Esittelyssä Stray Kids

On taas bändiesittelyn aika. Tällä kertaa tutustumme hip-hop-ryhmä Stray Kidsiin.


© JYP Entertainment. All rights reserved.

© JYP Entertainment. All rights reserved.

Stray Kidsin tarina alkaa jo oikeastaan vuodesta 2016, kun Bang Chan muodosti hip-hop-ryhmä 3RACHAn yhdessä Changbinin ja Hanin kanssa. Jo vuodesta 2010 JYP Entertainmentilla harjoitellut Bang Chan valitsi jäsenet itse ja trio on vaikuttanut paljon Stray Kidsinkin musiikkiin.

Stray Kids debytoi virallisesti vuonna 2018. Yhtye muodostettiin edellisen vuoden lopulla samannimisen TV-ohjelman kautta. Ohjelman ideana oli, että kokelaat tähtäävät toisiansa vastaan kilpailemisen sijaan yhteiseen debyyttiin. Karsintojen jälkeen Stray Kidsiin valittiin Bang Chan, Lee Know, Changbin, Hyunjin, Han, Felix, Seungmin, I.N ja Woojin.

Debyytin aikaan 17-21-vuotiaat nuoret miehet aloittivat idolin uransa mallikkaasti. Mnetin ohjelma yhdessä I Am -sarjan esiintymisten kanssa pitkin vuotta 2018 loi heille hyvää julkisuutta ja nimeä. Näyttävä ulkoinen habitus on suonut heille myös mallin ja brändilähettiläiden töitä alusta alkaen.

Vuosi 2019 toi tullessaan maailmankiertueet ja ikävän välikohtauksen, kun Woojin jätti yhtiön henkilökohtaisiin syihin vedoten. Ero vaikutti kiertueen aikatauluihin jonkun verran, mutta muuten meno jatkui entisellään. Woojin on tällä hetkellä sooloartistina 10X Entertainmentilla.

Vuonna 2020 Stray Kids todisti kaikille ansainneensa paikkansa parrasvaloissa. Kaikki aikaisempi hype, uusi Japanin debyytti ja englanninkieliset versiot kappaleista Double Knot, Levanter ja Top olivat alkusoittoa sille mitä oli tulossa. Heidän ensimmäinen studioalbuminsa Go Live oli hitti jo ilmestyessään ja myikin platinaa. Levyn nimikkobiisi God’s Menu nousi Gaonin viikkotilaston listan sijalle 144, ollen Stray Kidsin ensimmäinen single joka tämän saavutti. Myös loppuvuodesta julkaistu Back Door sai tunnustusta ulkomaita myöten Time-lehden nostettua sen vuoden 10 parhaimman biisin joukkoon.

Viime ja kuluva vuosi ovat luoneet meille jokaiselle omat paineemme. Artisteille epidemia-aika on tarkoittanut kiertueiden ja fanitapaamisten peruuntumisia. Stray Kids ehti vetää Amerikan kiertueensa loppuun ennen kuin koronaepidemia iski maailmaan toden teolla. Sen jälkeen konsertoinnit ja fanitapaamiset on hoidettu netin välityksellä. Vuosi 2021 oli Etelä-Koreassa useiden kiusaamissyytösten esille nousemisen aikaa, mikä kohdistui myös Stray Kidsin Hyunjiniin. Hyunjin piti hetken taukoa ryhmän aktiviteeteista, mikä vaikutti hänen osaltaan myös Kingdom: Legendary War -TV-ohjelman kuvauksiin – jonka Stray Kids muuten voitti.

Stray Kidsin viimeisin julkaisu on tätä kirjoittaessani elokuulta 2021. Albumi Noeasy on myynyt jo yli 1,1 miljoonaa kappaletta ja musiikkivideo So-ri-kkun (Thunderous / 소리꾼) on kerännyt yli 75 miljoonaa näyttöä YouTubessa.

Kuin luin ensimmäisen kerran lauseen, jossa Stray Kidsin sanottiin luoneen itse itsensä, en oikein ymmärtänyt sitä. Tilanne valkeni, kun tutustuin heihin enemmän. Yhtyeen johtaja, Bang Chan, on valinnut ensimmäiset yhtyeen jäsenet itse ja hän on myös luonut yhtyeen logon. Heidän kappaleensa ovat suurelta osin jäsenten itsensä tekemiä ja heillä on muutenkin vapauksia ilmaista itseään omalla tavallaan. Aika erityislaatuinen tapaus tämä Stray Kids!

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS