Ling tosite sigure – last aurorally

Ling tosite sigure on bändi, josta on helppo muodostaa mielipiteensä: vaihtelevista tahtilajeista, kitaristi TK:n ja basisti 345:n kiljumisesta, korvissa soivasta äänimassasta koostuvaa musiikkia joko rakastaa tai vihaa. Yhtyeen vastikään julkaistu seitsemäs albumi last aurorally on ihan sitä samaa, mutta enemmän ja paremmin.

Yhtye ei ole julkaissut uutta levyä viiteen vuoteen, mutta singlejä on tipahdellut säännöllisen epäsäännöllisesti. Ajan hengen mukaisesti levyllä ovat ilmeisesti kaikki aiemmat singlet ja sen päälle siltä julkaistiin yksi single lisää. Yhdeksän kappaleen mitasta puolet oli kuultu jo aikaisemmin, mikä on tyypillistä tänä päivänä. Onneksi levyllä on sentään joitain yllätyksiä.

Musiikillisesti Ling tosite sigure keskittyy entistä enemmän hyvien kappaleiden tekemiseen siinä missä siitä inspiroitunut Sokoninaru-yhtye pyrkii soittamaan mahdollisimman helppoa musiikkia mahdollisimman monimutkaisesti, välillä biisien tarttuvuuden unohtaen. Last aurorallylla sen sijaan jokainen kappale on tarttuvaa poppia, joskaan post-hardcore-vaikutteita tai dissonoivia kitarariffejä ei ole unohdettu. Kenties levyn paras kappale, harvoja ei-singlebiisejä oleva self-hacking sisältää erään yhtyeen parhaista kertosäkeistä ja jopa syntikoita, mutta samaan aikaan se on harmonioiltaan kypsempi kuin moni muu genrensä edustaja. Soolomusiikkinsa ja muiden artistien kappaleiden säveltäminen on tehnyt TK:lle hyvää.

Soundeiltaan last aurorally on uskomaton. Juuri kukaan japanilaisen rockin auteur ei pääse TK:n tasolle äänisuunnittelussa, ja hän onkin onnistunut pyrkimyksissään luoda mahdollisimman maksimalistista trio-rockia. Pierre Nakanon rummut soivat isosti ja levottomasti, 345:n basso on melodinen soitin ja kilvoittelee, vaan ei koskaan riitele tilasta delaylla ja TK:n varta vasten suunnittelemalla signature-säröpedaalilla kuorutettujen kitarariffien kanssa. TK:n ja 345:n täydelliset harmonisoinnit ja yhteen sulautuvat äänet kuulostavat paremmalta kuin koskaan – jos korva vain nauttii niiden kimeydestä. Sävellyksissä dissonoivat harmoniat ja popkertosäkeet sulautuvat toisiinsa odottamattomasti ja odottamattomat rytmiset vaihtelut hauskuuttavat teoreettisen musiikin ystävää.

Last aurorally on ehjä kokonaisuus, jonka sävellykset ovat kaupallisten hittien sijaan innovatiivista post-hardcore-vaikutteista poprockia. Jos yhtyeen aiempi tuotanto maistuu, levy on sitä samaa mutta upeammassa paketissa. Raaka-aineita ei ole muutettu, mutta ateriaan on upotettu uusia mausteita, jotka tekevät siitä jälleen hieman erilaisen elämyksen. Levyn pariin palaa mielellään usein. Abnormalizen kaltaisia megahittejä on turha odottaa levyltä, mutta se ei haittaa. Tarjolla on kunnon rokkia ja vain vähän syntikoita.

Alexithymia Sparen musiikkivideo.