Shamanistista funkia ja positiivista energiaa – ADG7 Savoy-teatterissa 22.5.2024

Kevään konserttierikoisuus ADG7 (Ak Dan Gwang Chil) tarjosi Savoy-teatterissa tuulahduksen korealaisia perinteitä.

ADG7:n taustalla on historiallisia ajatuksia. Yhtye aloitti toimintansa vuonna 2015 Etelä-Korean juhlistaessa Japanin vallasta vapautumisen 70-vuotispäivää. Vapautumisen merkitys on yksi ADG7:n teemoista, samoin toive rauhasta ja Koreoiden yhdistymisestä. Iso osa musiikista on toteutettu positiivisella ja energisellä otteella, mutta myös maan historian vaikeat muistot tiedostetaan. "Menneisyys on tehnyt meistä sen, mitä olemme", bändinjohtaja Kim Yak Dae on The Korea Timesin haastattelussa todennut.


Tuotannossaan ADG7 yhdistää kansanmusiikkivaikutteisiin modernia funkia ja poppia, minkä myötä kappaleet ovat erityisen mukaansatempaavia. Perinteiden osalta yhtye on keskittynyt shamanistiseen gut-rituaalimusiikkiin sekä minyo-kansanlauluun Hwanghae-don alueelta, joka kuuluu nykyään Pohjois-Koreaan. Lopputulokseltaan ADG7:n vanhaa ja uutta yhdistävää soundia onkin kuvailtu "shamanistiseksi funkiksi".

Tämä esiintyminen oli ADG7:n ensimmäinen kerta Suomessa, vaikka muualla Euroopassa he ovatkin kiertäneet. Konsertin aloituskappale Hee Hee esitteli yhtyeen iloisen ja värikkään esiintymistyylin. Illan aikana kuultiin musiikkia bändin molemmilta tähänastisilta albumeilta. Kolmas on parhaillaan tekeillä.

Etualalla Lee Man Wol soittaa saenghwangia eli korealaisia suu-urkuja.
Hong Ok, yksi ryhmän kolmesta laulajasta, sisällytti välispiikkeihinsä pieniä selityksiä kappaleista ja opetti myös yleisöä laulamaan osuuksia koreaksi. Erään kappaleen aiheena oli loitsu, joka tekee ihmiset onnelliseksi, ja toisen kohdalla puolestaan toivottiin jumalilta menestystä – niin konsertin onnistumiseen kuin isompiinkin asioihin. Aikoinaan gut-riiteissä korealaiset shamaanit tanssivat ja lauloivat pyytäessään jumalilta kyläläisille varjelusta ja hyvinvointia.


Väliajan ja asujen vaihdon jälkeen ADG7 palasi nopeasti energiseen tunnelmaan Whateverin ja Auchan kaltaisilla kappaleilla. Ryhmä yllytti kaikkia nousemaan penkeistä ja tanssimaan, mihin yleisö lähti ilahduttavalla innolla mukaan. Perinneshamanismin vastapainoksi modernia tunnetta esitykseen toi esimerkiksi tietyt osuudet Hong Okin, Yoo Wolin ja Yeon Hongin koreografioissa: hetkittäin ne oli suunniteltu kolmelle niin, että jokaisen liikkeet täydensivät toisiaan, hieman kuin K-pop-tyyliin ikään.


Kahden rumpalin käyttäminen oli sekin mieleenpainuvaa. Chun Gung Dal soittaa perinnerumpua ja Sunwoo Barabarabarabam nykyaikaisempaa rumpusettiä. Usein heillä oli omat kuvionsa meneillään, mutta eräässä kohdassa molemmat löivät rumpujaan hitain ja täysin yhtenevin liikkein, mikä oli melkeinpä hypnoottista. Sunwoo Barabarabarabam soitti keikalla myös käsin yhteen lyötäviä korealaisia jabara-lautasia, joilla hän sai tarvittaessa hyvinkin intensiivistä menoa aikaan.


Yksi esityksen loppupuolen kohokohdista oli Eulssa, johon sisältyy soolohetket kaikilta – kierros alkaa Choi Byung Hwalin jousella soittamasta ajaengista ja päättyy bändinjohtaja Kim Yak Daen daeguem-huiluun. 15-minuuttinen kappale on varsin vaikuttava ja sellaisenaan mukana bändin ensimmäisellä albumilla.

ADG7:n konsertti oli piristävä vilkaisu korealaiseen kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen. Esitys oli viilattu aloittelijaystävälliseksi ja siihen sisältyi esimerkiksi hauska kielioppihetki, jossa puhallinsoittaja Lee Man Wol opetti yleisölle tärkeimpiä koreankielisiä ilmaisuja. Musiikillisesti ADG7:n uniikissa tyylilajien yhdistelmässä toki riittää ihasteltavaa Koreaan syvemminkin perehtyneelle.