Kevään konserttierikoisuus
ADG7 (
Ak Dan Gwang Chil) tarjosi Savoy-teatterissa tuulahduksen korealaisia perinteitä.
ADG7:n taustalla on historiallisia ajatuksia. Yhtye aloitti toimintansa vuonna 2015 Etelä-Korean juhlistaessa Japanin vallasta vapautumisen 70-vuotispäivää. Vapautumisen merkitys on yksi
ADG7:n teemoista, samoin toive rauhasta ja Koreoiden
yhdistymisestä. Iso osa musiikista on toteutettu positiivisella ja energisellä otteella, mutta myös maan historian vaikeat muistot tiedostetaan. "Menneisyys on tehnyt meistä sen, mitä olemme", bändinjohtaja
Kim Yak Dae on
The Korea Timesin haastattelussa todennut.
Tuotannossaan
ADG7 yhdistää kansanmusiikkivaikutteisiin modernia funkia ja poppia, minkä myötä kappaleet ovat erityisen mukaansatempaavia. Perinteiden osalta yhtye on keskittynyt shamanistiseen gut-rituaalimusiikkiin sekä minyo-kansanlauluun
Hwanghae-don alueelta, joka kuuluu nykyään Pohjois-Koreaan. Lopputulokseltaan
ADG7:n vanhaa ja uutta yhdistävää soundia onkin kuvailtu "shamanistiseksi funkiksi".
Tämä esiintyminen oli
ADG7:n ensimmäinen kerta Suomessa, vaikka muualla Euroopassa he ovatkin kiertäneet. Konsertin aloituskappale
Hee Hee esitteli yhtyeen iloisen ja värikkään esiintymistyylin. Illan aikana kuultiin musiikkia bändin
molemmilta tähänastisilta albumeilta. Kolmas on parhaillaan tekeillä.
Etualalla Lee Man Wol soittaa saenghwangia eli korealaisia suu-urkuja.
Hong Ok, yksi ryhmän kolmesta laulajasta, sisällytti välispiikkeihinsä pieniä selityksiä kappaleista ja opetti myös yleisöä laulamaan osuuksia koreaksi. Erään kappaleen aiheena oli loitsu, joka tekee ihmiset onnelliseksi, ja toisen kohdalla puolestaan
toivottiin jumalilta menestystä – niin konsertin onnistumiseen kuin isompiinkin asioihin. Aikoinaan gut-riiteissä korealaiset shamaanit tanssivat ja lauloivat pyytäessään jumalilta kyläläisille varjelusta ja hyvinvointia.
Väliajan ja asujen vaihdon jälkeen
ADG7 palasi nopeasti energiseen tunnelmaan
Whateverin ja
Auchan kaltaisilla kappaleilla. Ryhmä yllytti kaikkia nousemaan penkeistä ja tanssimaan, mihin yleisö lähti ilahduttavalla innolla mukaan.
Perinneshamanismin vastapainoksi modernia tunnetta esitykseen toi esimerkiksi tietyt osuudet
Hong Okin,
Yoo Wolin ja
Yeon Hongin koreografioissa: hetkittäin ne oli suunniteltu kolmelle niin, että jokaisen liikkeet täydensivät toisiaan, hieman kuin K-pop-tyyliin ikään.
Kahden rumpalin käyttäminen oli sekin mieleenpainuvaa.
Chun Gung Dal soittaa perinnerumpua ja
Sunwoo Barabarabarabam nykyaikaisempaa rumpusettiä. Usein heillä oli omat kuvionsa meneillään, mutta eräässä kohdassa molemmat löivät rumpujaan
hitain ja täysin yhtenevin liikkein, mikä oli melkeinpä hypnoottista.
Sunwoo Barabarabarabam soitti keikalla myös käsin yhteen lyötäviä korealaisia jabara-lautasia, joilla hän sai tarvittaessa hyvinkin intensiivistä menoa aikaan.
Yksi esityksen loppupuolen kohokohdista oli
Eulssa, johon sisältyy soolohetket kaikilta – kierros alkaa
Choi Byung Hwalin jousella soittamasta ajaengista ja päättyy bändinjohtaja
Kim Yak Daen daeguem-huiluun. 15-minuuttinen kappale
on varsin vaikuttava ja sellaisenaan mukana bändin ensimmäisellä albumilla.
ADG7:n konsertti oli piristävä vilkaisu korealaiseen kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen. Esitys oli viilattu aloittelijaystävälliseksi ja siihen sisältyi esimerkiksi hauska kielioppihetki, jossa puhallinsoittaja
Lee Man Wol opetti yleisölle
tärkeimpiä koreankielisiä ilmaisuja. Musiikillisesti
ADG7:n uniikissa tyylilajien yhdistelmässä toki riittää ihasteltavaa Koreaan syvemminkin perehtyneelle.