MIYAVI – Lost in Love, Found in Pain

Yllätyksiä odottavat joutuvat pettymään samuraikitaristi MIYAVIn uutuusalbumin Lost in Love, Found in Painin sisältöön. Vuosien ajan EDM-jytää ja kitarataiturointia yhdistelleen MIYAVIn paletti ei sisällä uudistumisen merkkejä, vaan tarjolla on sitä samaa: soundit jytisevät, surisevat ja pörisevät, kun kaikki lauluja myöten on vedetty turboahdetulle särölle. Sen sijaan kappaleidensa osalta Lost in Love, Found in Pain tarjoaa yllätyksen: aiemman tuotannon maailmanparannusfiilistelyn sijaan katse on käännetty yhä vahvemmin sisäänpäin hedonistiseen kulttuuriin, rakkauteen ja pettymyksiin. Olisi ollut mahdotonta kuvitella MIYAVIn aloittavan kappaleensa reilu vuosikymmen takaperin fraasilla "Do you wanna get wasted?", kuten hän tekee kappaleessa Eat, Eat, Eat.

Onko siirtymä hyvä vai huono, se on puhtaasti makuasia. Lost in Love, Found in Pain sisältää joukon täsmäiskuja, joilla on tarkoituksena tuoda MIYAVI lähemmäs valtavirtaa. Jokaisella kappaleella on useampi kirjoittaja, kuten ajan henkeen kuuluu, ja ne ovat tarkasti hittirakenteen mukaan sovitettuja. Välillä livahdetaan nu metalin puolelle, kuten kappaleessa Real Monsters, välillä If You Know How To Dancen filter house / nu disco -fiilistelyyn ja useamman kappaleen r'n'b-tunnelmointiin. Levyllä MIYAVI on selvästi halunnut tuoda esiin intohimoaan 1990–2000-lukujen amerikkalaiseen musiikkiin, selkeimpänä esimerkkinä NIRVANAn Smells Like Teen Spiritin rumpufilli We Stay Up All Night (La Da Da Da):n alussa.

Levyn isoin ongelma on sen turboahdettu tuotanto, josta mikään ei pomppaa erityisen mieleen jäävänä. Jokainen soitin on kompressoitu niin lyttyyn, ettei dynamiikasta ole tietoakaan. Huudatuskertosäkeistöt seuraavat toisiaan, ja vaikka tyylilaji vaihtelee kappaleiden välillä, ne tuntuvat itseään toistavilta korvia uuvuttavan soundinsa vuoksi. Edes MIYAVIn upea, genrerajoja rikkova kitarasoundi ei pääse oikeuksiinsa, kun syntikat surisevat dominoivasti samoilla taajuuksilla.

Lost in Love, Found in Pain on täysin englanniksi kirjoitettu albumi, mikä kuuluu sanoitusten heikkoudessa. Myöskään kappaleiden rakenteissa ei ole mitään, mikä muistuttaisi artistin visual kei -krumeluurista, saati 2010-luvun alun raa'asta minimalismista. On vaikea arvioida, voiko levy tuoda visual kei -musiikista pitäneen yleisönsä jättäneelle MIYAVIlle aiempaa parempaa mainetta valtavirrassa. Livenä kappaleet varmasti toimivat, mutta levystä tuskin on sen enempää valtavirran suoratoistohitiksi tai erikoisyleisön suosikiksi. Levyn loputtua käteen jää muutama ihan kiva korvamato, mutta tuskinpa Lost in Love, Found in Pain on se levy, josta artisti muistetaan vuosien päästä.