Nobu: Haastattelu yksinoikeudella

Tapaamisemme on klo 13:00 Maverickin toimistoilla, yhden metropysäkin verran Shibuyasta. Löydettyämme heidän rakennuksensa, soitamme kelloa ja odotamme jotakuta avaamaan, jotta voimme edetä yläkertaan. Seinillä on runsaasti musiikkiaiheista materiaalia. Nainen, bändin manageri, tervetulottaa meidät ystävällisellä hymyllä ja kertoo meille: "Nobu oli siinä takananne!" Käännyn takaisin, näen hänet edessäni ja vaikutun hänen koostaan... Hän antaa korttinsa leveän hymyn kera ja pyytää meitä odottamaan pienessä odotushuoneessa. Nainen tarjoaa meille teekupposen ja Nobu palaa 5 minuutin päästä.
JaME:n esittelyn jälkeen haastattelu voi alkaa.

Hei Nobu, ensialkuun tahdon kiittää sinua tästä haastattelusta. Voisitko esittäytyä eurooppalaisille faneillesi?

Nobu: Moi, nimeni on Masuda Takanobu (Nobu) ja olen Blaze-bändin kosketinsoittaja.
Olen iloinen tästä haastattelumahdollisuudesta. Tänään puhumme musiikistamme, ja siitä miten soitan, toivoen sen saavan teidät haluamaan kuunnella musiikkiamme.

Blaze on ollut olemassa 29 vuotta. Miksi odotitte niin pitkään tämän albumin julkaisun kanssa?

Nobu: Emme ole soittaneet yhdessä paljoakaan näiden 29 vuoden aikana, pidimme jopa 10 vuoden tauon välillä. 1995 yritimme jälleen: sama into oli jälleen meissä, aivan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Aloitimme tosissamme levyttää albumia vuodesta 2000. Silloin bändi oli ollut olemassa 23 vuotta, mutta kaikki olivat hyvin kiireisiä omien velvollisuuksiensa kanssa, jonka vuoksi pääsimme työskentelemään vain kun kaikilla oli vapaata aikaa. Jokin aika sitten saimme siis levyn valmiiksi.

Tämän albumin laulut ovat niitä mitä Blaze on soittanut läpi koko uransa?

Nobu: Kyllä, sillä on 10 laulua mukaan lukien vuonna 2000 sävelletty instrumentaalikappale. Kaikki muut ovat kirjoitettu vuosien 1975 ja 1980 välillä. Shige bändin johtajana sävelsi ne.

Tyylinne on niin lähellä vanhaa 70-luvun rockia: onko se tapanne viedä musiikkia maailmalle?

Nobu: On siinä hieman eroa: musiikkimme kuulostaa vanhalta brittiläiseltä hard-rockilta. Musiikkiamme verrataan usein englantilaiseen yhtyeeseen Deep Purple: 70-luvun alussa Deep Purple ja Led Zeppelin aloittivat englannin hard-rockin ja me nuorina saimme vaikutteita näistä bändeistä, joten musiikkimme pohja tulee sieltä. Amerikkalainen hard-rock tuli peliin 80-luvulla, tuntemillamme bändeillä kuten Aerosmith ja Bon Jovi. Sitten, 1984, Deep Purple otti amerikkalaisia jäseniä bändiinsä, joka amerikkalaisti heitä hieman, josta tuli tavallaan sekoitus 70-luvun musiikkia ja pieni kosketus soul-musiikkia.
Blaze hard-rock -bändinä seurasi tätä ajatusta, mutta enemmänkin eurooppalaisen, kuin amerikkalaisen rockin kategoriassa: bändin johtajan, Shigen, tavoin haemme kaikki eurooppalaista hard-rock -tyyliä.
Mielestäni amerikkalainen ja eurooppalainen tyyli on aivan erilainen. Tarkoitan sitä, että Japanissa amerikkalainen rock on synonyymi kauniille säälle, valoisuudelle, iloisuudelle, dynamiikalle, ja sen sellaiselle; mutta me kaikki pidämme enemmän synkemmästä ja melankolisemmasta tyylistä. Siksi päätimme kuvittaa albumin vanhan Euroopan kuvan mukaan. Sellaista musiikkia me haemme.

Tiedämme sinun rakastavan Hammond-urkuja. Mistä tämä intohimo on peräisin?

Nobu: Lapsena olin katolisessa päiväkodissa ja ensimmäistä kertaa kuulin urkuja kirkossa. Silloin ihailin todella tätä tiettyä ääntä. Aloin rakastaa urkuja. Joten kun aloittelin musiikkia 15-vuotiaana, kiinnostuin jälleen urkujen äänestä ja silloin ymmärsin kuinka paljon rakastin sitä.
Rakastin ranskalaisen Michel Polnareffin musiikkia high schoolissa, hänkin soitti urkuja ja rakastin sitä, mitä hän teki. En ymmärrä ranskaa, mutta kuuntelen häntä yhä tänä päivänäkin...
Hammond-uruista, niihin rakastuin 15-vuotiaana. Menen nyt hieman teknisyyksiin, mutta Hammond-urut käyttävät vahvistinta nimeltä "cabin Leslie": kuullessani sitä ensi kertaa, ihmettelin suuresti mistä se tietty ääni voisi tulla. Sinä päivänä, kun menin konserttiin ja näin cabin Leslien toiminnassa, ymmärsin mikä se oikeasti oli. Ja käytin sitä jatkuvasti musiikissani siitä lähtien: se on enemmän kuin yksinkertainen intohimo, taidan pitää siitä enemmän kuin kirkon uruista.

Minä (Kim-Kim) aloitin Hammond-urut kiitos sinun!

Nobu: Eipä kestä! (nauraa) Ja kuuntelemalla B'z'ia?

Ei oikeastaan, enemmänkin Hamada Maria! (vanhaa japanilaista rockia)

Nobu: Oikeasti!!? Onko sinunlaisiasi Euroopassa?? (nauraa)

Oletko koskaan ajatellut tehdä opetusvideota Hammond-uruille?

Nobu: En usko tyylini auttavan kosketinsoittimen soiton opetusta, enkä ole koskaan todella ajatellut opettamista. Uskoakseni minulla on oma tyylini enkä tarkoituksella tahdo opettaa sitä toisille, olen vain iloinen siitä, että minua kuunnellaan.

Ketkä ovat suosikkikosketinsoittajasi?

Nobu: Pidän kovasti progressive rockin kosketinsoittajista. Erityisesti bändi nimeltä Jeunesse, heistä on tullut lempibändini.

Onko sinulla mielessä tiettyjä japanilaisia artisteja, joista erityisesti pitäisit?

Nobu: No, on yksi bändi, jota kuuntelen sangen usein, Love Psychedelico. He soittavat eräänlaista vanhemman tyylistä rockia, pidän siitä todella paljon, heidän musiikkinsa muistuttaa hieman eurooppalaista musiikkia! Pidän myös B'z'sta, ja tietenkin L'Arc~en~Cielista (nauraa).

Tähän mennessä olet tehnyt yhteistyötä monen suositun artistin kanssa, mutta onko muita muusikkoja, joiden kanssa tahtoisit työskennellä tänä päivänä?

Nobu: Tietenkin, haluaisin työskennellä yhdessä ulkomaalaisten kanssa. En osaa sanoa tarkkaa nimeä, mutta esimerkiksi ajattelin jo olevani Deep Purplen jäsen, todella vakavissani ajattelin! (nauraa) Olen myös työskennellyt japanilaisten kuuluisuuksien kanssa. Joten jos nyt pitäisi liittoutua muusikoiden kanssa, he olisivat varmaankin ulkomaisia suosikkejani, joiden kanssa voisimme perustaa progressive rock -bändin...
Mutta, sitä varten olisi opittava heidän kielensä, ja siinä kohtaa vastaan tulee suuria ongelmia!

Niin, kieltä ei voi jättää huomiotta...

Nobu: Ei todellakaan, esimerkiksi, kuten tiedät, B'z'issa on tällä hetkellä amerikkalaisia jäseniä: olen ainoa japanilainen sessiomuusikko ja on ongelmallista kommunikoida keskenämme. Minulla on vaikeuksia englannin kanssa, joten se on hieman monimutkaista. Backstagella esimerkiksi, kuin Amerikassa! (nauraa) Koska en puhu englantia hyvin, voin vain kuunnella ja vastailla "yes yes"... vaikka ymmärrän kyllä kutakuinkin mitä he sanovat minulle.

On varmaankin vaikeaa olla kiertueella...

Nobu: Voi kyllä! (nauraa) Mutta heidän kanssaan soittaminen on mitä antoisinta! He ovat erittäin erilaisia verrattuna japanilaisiin...

Kuinka tapasit Tak Matsumoton?

Nobu: No, olen tuntenut hänet jo yli 20 vuotta: olimme töissä samassa musiikkiyhtiössä ja siellä tapasimme ensimmäistä kertaa. Hän oli vielä sessiomuusikko, itseni lailla, hän lopetti työt luodakseen oman bändin ja B'z'sta tuli hyvin suosittu. Mutta sitäkin ennen olimme työskennelleet paljon yhdessä, Hamada Marin konserteissa.

Olet ollut B'z'n kosketinsoittaja yli 11 vuotta: aiotko pysyä heidän kanssaan?

Nobu: Olemme soittaneet 11 tai 12 vuotta yhdessä, enkä voi ennustaa tulevaisuutta, mutta tarvitessaan minua he soittavat minulle. Mitä tahansa voi tapahtua: jos he haluaisivat vaihtaa bändin tunnelmaa, saattaisivat he vaihtaa muusikoitakin. Kaksi pääjäsentä (Tak Matsumoto ja Inaba Koshi) ovat täysin vapaita valitsemaan jäsenet bändiin. Pidin myös kokonaisen vuoden taukoa, sillä välin he kiersivät muiden muusikkojen kanssa. Loppujen lopuksi en ole heidän pysyvä kosketinsoittajansa, joten en koskaan tiedä olenko jälleen mukana seuraavassa konsertissa. Joskus minua ei saateta tarvita, tai jonkun jakson ajan en voi soittaa heidän kanssaan. Pidän tästä bändistä hyvin paljon ja heidän seurassaan on aina mukava soittaa, joten olisi mukavaa, jos voisin olla heidän porukassaan ikuisesti.

Sävellätkö kosketinosuutesi itse?

Nobu: Tuota, oikeastaan soitan lähinnä sovituksia. Kun soitan laulun, sävellän osuuteni lähes aina itse. B'z'n kanssa esimerkiksi, ensin sävellän loput osat ja teen sovitukset jotta voin soittaa heidän kanssaan konsertissa. Ammattilaisina he luottavat minuun ja antavat tehdä kuten parhaaksi näen. He saattavat sanoa vaikkapa: "Voisitko lisätä tähän kosketinosan?" tai "Normaalisti tässä ei ole koskettimia, mutt avoisitko keksiä jotain?". He tahtovat minun tekevän jotain mukavaa ja omaperäistä tai kokeilevat josko keksisin lisätä jotakin.
Tärkeintä ei ole omata hyvä tekniikka, vaan olla omaperäinen ja saada ideoita. Jos sinulla on vaikeuksia ehdottaa jotain kivaa, vaikka olisit teknisesti hyvä, voi sanonta "jos teet jotain, tee se kunnolla" olla paikallaan (=sanatarkkaan alkuperäisesti "yritämme jonkun muun kanssa"). Tämän takia ajttelen aina itsekseni "Minun on tehtävä jotakin mukavaa", niin minä ajattelen.

Oletteko koskaan ajatellut myyvänne ulkomailla?

Nobu: Oikeastaan tahdoimme myydä Danger Zonea ulkomailla, koska meidän mielestämme se oli aikalailla vientiainesta. Siksi kirjoitimme lyriikat englanniksi. Alun perin idea ei kuitenkaan ollut myynti ulkomailla, vaan luoda jotain ulkomaista. Halusimme julkaista sen ikään kuin kotimaattomana (anonyyminä) bändinä.

Jos saisit mahdollisuuden, tulisitko soittamaan konsertin Euroopassa?

Nobu: Kyllä! Tahtoisin kokea sen. En tiedä miten eurooppalaiset reagoisivat, mutta kuulin ettei meidän tyylillämme pärjättäisi Euroopassa...

Kyllä Euroopassa on hard-rock -faneja.

Nobu: Todellako..? Kuulin Euroopan "visual"-huumasta ja minull aon melkoisen "punk" mielikuva Englannista, mutta tuntuu, ettei vanhempi hard-rock ole niin suosittua...

Euroopassa on monia rock-festivaaleja, osa näistä hakee bändejä virallisten sivujensa promootion kautta. Siinä voisi olla mahdollisuus viedä musiikkianne maailmalle.

Nobu: No... Jos näet sellaisen tilaisuuden, soita meille!
Kertomasi perusteella saattaisimme löytää helpommin yleisöä Euroopassa kuin Japanissa.

Mitä neuvoja antaisit nuorille eurooppalaisille kosketinsoittajille?

Nobu: Taidat kysyä tätä oikeasti itsellesi? (nauraa) Soittavatko monet bändeissä Euroopassa?

Kyllä kyllä!

Nobu: Millaista musiikkia? Covereita?

Hard-rockia, j-rockia, visuaalista, ja niin edelleen...

Nobu: Ei vain eurooppalaisile, vaan kaikille muusikoille: Rakastin tiettyjä musiikkipätkiä/lauluja ja yritin kopioida kuulemaani, ollen hyvin iloinen saavuttaessani sen. Soitin yhtenään, hädintuskin söin (jos ollenkaan) ja tein sitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen: kopioin rakastamaani musiikkia. Silloin ei ollut mini-disc-soittimia, joten jouduin käyttämään magneettia, enkä kuullut aina selvästi, mutta tein kaikkeni, jotta pääsisin tavoitteeseeni. Nyt ajatellessani siitä n erittäin hyvät muistot. Noin tehdessäni jouduin joskus urakoimaan kovastikin pystyäkseni soittamaan kyseenomaisen pätkän.
Jos teet tällä tavoin, joskus välttämättäkin tulee vastaan se hetki kun ajttelet: "jos saisin päättää, soittaisin sen näin...". Neuvoni on työskennellä ja opetella kunnes tahdot muuttaa kuulemaasi.

Olet myös vanhojen junien ihailija, mistä tämä intohimo juontaa juurensa?

Nobu: Eikä, tiedätkö sinä senkin?? (räjähtää nauruun)
Ranskassakin taitaa olla ihmisiä, jotka ovat hyvin kiinnostuneita junista.
Tämä intohimo, no... En muista kuinka se alkoi, mutta rakastin niitä lapsesta asti. Muistan kuinka tyynyni vierellä oli aina pieni juna, jolla leikin hyvin usein (nauraa).

Onko sinulla viestiä Euroopalle?

Nobu: No, olen rakastanut Eurooppaa jo pitkän aikaa, ja löysin musiikin eurooppalaisten muusikkojen myötä, kiitokset artisteille kuten Michel Polnareff tai Deep Purple. Heidän ansiostaan halusin aloittaa musiikin. Pidän toki amerikkalaisestakin musiikista, kuten The Carpenters, mutta soittamamme musiikki on hyvin eurooppalaista. Tieto siitä, että pidätte musiikistamme tekee meidät todella iloisiksi, ja olemme erittäin kiitollisia siitä. Toivon voivani luoda ystävällisen yhteyden Eurooppaan.
Arvostan musiikkianne ja kulttuurianne ja olen iloinen, että osa ihmisitä maissanne pitää meidän kulttuuristamme, se on aivan mahtavaa. Erityisesti, jos tämä luo mahdollisuuksia lähentyä, kommunikoida, luoda ystävällistä yhteyttä välillemme.
Olen todella iloinen siitä.