Nega - dole

14. maaliskuuta yhdessä holen kanssa julkaistu minialbumi dole toisaalta esitteli uuden Negan ja toisaalta jatkoi näiden vanhaa, omalaatuista tyyliä. Kokonaisuudessaan minialbumeista molemmat olivat aluksi hieman vaikeasti sulateltavia ja hitaasti avautuvia, mutta puolen vuoden ajoittaisen kuuntelun jälkeen minialbumit tuntuvat vihdoinkin avautuneen kokonaisuudessaan.

dolen aloittaa varsin raskas kappale enemy, jota totta puhuen en aluksi pystynyt lainkaan kuuntelemaan. Biisi oli hieman liian vaikeasti avautuva ja kuulosti vain puuroutuneelta ja melodiattomalta sotkulta, josta puuttui täysin se alkuaikojen Negan kauneus ja omaperäisyys. Puolen vuoden ja lukemattomien kuuntelukertojen jälkeen biisi on kuitenkin vihdoinkin alkanut avautua, ja vaikka kappaleesta löytyykin näitä erittäin nopeita ja jopa Negalle epätavallisen rankkoja kohtia, se on kuitenkin huomattavasti monipuolisempi kuin aluksi ajattelin. Kertosäkeiden aikana pääsemme myös kuulemaan pilkahduksia siitä kauneudesta, joka aiemmin väritti Negan kappaleita hieman useammin. Loppujen lopuksi enemy on kokonaisuudessaan huomattavasti parempi kappale kuin aluksi ajattelin - se vain tarvitsi melko paljon sulattelua kaltaiseltani Negan vanhaa tuotantoa vahvasti kannattavalta kuulijalta.

Minialbumin toinen kappale, dole, on yksi niistä harvoista näiden kahden minialbumin kappaleista joka avautui jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kappale on koskettimilla soitettu instrumentaali, ja rehellisesti sanottuna yksi parhaista - ellei kaikista paras - instrumentaaleista joita olen kuullut. Biisi alkaa rauhallisena, ambient-tyylisenä äänimaailmalla, ja puolivälin paikkeilla kehittyy kauniiksi, monenlaisia mielikuvia maalailevaksi melodiaksi. Kappale on vain vajaat kolme minuuttia pitkä, mutta todella kaunis kaikessa lyhyydessäänkin.

Seuraavana löytyvä lover on myös yksi niistä kappaleista, joista pidin jo ensimmäisten kuuntelukertojen aikana. lover on hidas ja kaunis kappale, jossa Jinin omaperäisellä tavalla kaunis ääni pääsee hyvin oikeuksiinsa. loveria ei voi sanoa varsinaisesti omaperäiseksi kappaleeksi, mutta ainakin se on huomattavasti helpommin avautuva kuin enemy. Toisaalta tämä taas viittaa siihen, että kappale on yksinkertaisempi ja helpommin loppuunkuluva. Kaikesta huolimatta kappale ei vielä ainakaan puolessa vuodessa ole ehtinyt kulua loppuun, ja vaikkei se olekaan koskaan noussut yhdeksi suosikeistani Negan kappaleista, on se kuitenkin toimiva lisä tällä minialbumilla.

Neljäntenä minialbumilla on abase, joka julkaistiin aiemmin singlellä. Omalla tavallaan abase on ihan hyvä kappale, mutta todella helposti unohdettava. Opin pitämään kappaleesta vasta kuunneltuani sen useaan kertaan minialbumilla - singleä en koskaan kuunnellut juuri ollenkaan, sillä se lähinnä tylsistytti - mutta kaikesta huolimatta kappale ei siltikään tahdo jäädä päähän. abasessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, muuta kuin että se nyt sattuu olemaan aika tylsä.

Viimeisenä kuitenkin löytyy levyn ehdoton helmi ja yksi Negan kaikkien aikojen parhaita kappaleita, spiral staircase. Mielsin kappaleen hyvin vahvasti vanhaa Negaa muistuttavaksi jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, ja kappale tuntuu vain parantuvan ajan kanssa. spiral staircase on todella synkkä ja kaunis, melankolinen ja mieleenpainuva kappale. Jinin omaperäinen laulutyyli on parhaimmillaan juuri spiral staircasen kaltaisissa synkän kauniissa kappaleissa.

Kokonaisuutena dole on huomattavasti parempi kuin alun perin kuvittelin, ja näistä kahdesta samaan aikaan julkaistuista minialbumeista henkilökohtainen suosikkini. Vaikka olenkin sitä mieltä, että näistä kahdesta minialbumista olisi voinut saada muutaman biisin karsimalla ja loput yhdistämällä erittäin hyvän yhden minialbumin, olen kuitenkin nykyään huomattavasti suvaitsevampi Negan uuden tyylin suhteen kuin ennen, ja oppinut nauttimaan tästä uudesta Negasta lähes yhtä paljon kuin vanhasta.

Negan maailma on matkan varrella tapahtuneista muutoksista huolimatta aina ollut kaunis, omaperäinen ja monipuolinen, ja dole kuvastaa tätä maailmaa todella hyvin.