Versailles - Lyrical Sympathy

Vuoden 2007 uusista bändeistä kenties mielenkiintoisimmalla kokoonpanolla varustettu Versailles julkaisi ensimmäisen albuminsa Lyrical Sympathyn 31. lokakuuta. Levyllä on intro mukaan luettuna vain seitsemän kappaletta, mutta monipuolisuutensa ansiosta levy on lyhyydestään huolimatta erinomainen, kuuntelua kestävä paketti.

Levyn aavemaisesta mahtipontiseksi kasvava intro luo juuri riittävän dramaattista tunnelmaa ollakseen oiva aloitus Versailles'n levylle. Ensimmäinen varsinainen kappale The Love From a Dead Orchestra on hyvin pitkä, venyen lähes kahdeksan ja puolen minuutin pituuteen, mutta samalla hyvin monipuolinen, kitarapainotteinen kappale, joka ei pituudestaan huolimatta käy kertaakaan tylsäksi. Kappale vaihtelee nopeammista runsailla kitaroilla varustetuista kohdista keskitempoisiin, tunnelmallisempiin osioihin, joita sävyttää kevyt ja kaunis akustinen kitara. Kaikkeen tähän kun lisätään vielä Kamijon omintakeiset, mutta hyvällä tavalla persoonalliset laulut, äärimmäisen taitavan kitaristin HIZAKIn kauniit kitarasoolot ja sekä kauniit että mahtipontiset piano-osuudet, saadaan kokonaisuus, joka kaikessa komeudessaan nousee koko levyn selvästi parhaimmaksi kappaleeksi.

Toinen varsinainen kappale Shout & Bites on pituudeltaan vain noin puolet edeltävästä kappaleesta, mutta hyvyydessään se yltää lähestulkoon samalle tasolle. Shout & Bites on tiiviimpi kokonaisuus, ja samalla myös helpommin päähän soimaan jäävää laatua. Kosketinsoittimia on käytetty runsaammin kuin edellisessä kappaleessa, ja yhdessä rouheiden kitaroiden kanssa ne muodostavat voimakkaan äänimaailman, johon Kamijon erikoinen ääni sopii kuin valettu. Saattaa hyvinkin olla, että huomaat hyräileväsi Shout & Bitesin äärimmäisen tarttuvaa kertosäettä jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen.

Shout & Bitesiä seuraava Beast of Desire ei aivan yllä samalle tasolle edeltäjiensä kanssa, mutta ei silti missään mielessä ole huono kappale. Beast of Desire ei ole aivan yhtä tarttuva, mutta sitäkin nopeampi, ja lienee sanomattakin selvää, että myös tästä kappaleesta löytyy hienoja kitarasooloja taitavaa vokaalityöskentelyä.

Forbidden Gate kuitenkin nostaa levyn tasoa taas monta pykälää ylemmäksi, ollen levyn kenties kaunein kappale. Koskettimia on käytetty taas hieman enemmän, mutta ei liian päällekäyvästi, ja kuten aiemmissakin kappaleissa usein, Forbidden Gatestakin löytyy hiljaisempia, kitarattomia kohtia, joissa Kamijon ääni pääsee todella oikeuksiinsa. Forbidden Gaten hyvyyttä lisää myös muihin biiseihin verrattuna paremmin esillä olevat bassolinjat, joita ainakin basson ystävät todennäköisesti ehtivät jo kaipaamaan ensimmäisten kappaleiden aikana. Forbidden Gate on tunnelmallinen, mutta voimakas kappale, jonka ei luulisi jättävän ketään kylmäksi.

The Red Carpet Day on tunnelmaltaan suorastaan Forbidden Gaten vastakohta, ja se onkin koko levyn rankin kappale. Kosketinosuudet ovat hieman turhan päällekäyvän tuntuiset siellä täällä, mutta kaiken kaikkiaan myös The Red Carpet Day jatkaa samalla laadukkaalla tasolla kuin levyn aikaisemmatkin kappaleet. Eniten se muistuttaa Shout & Bitesiä hyvin tarttuvan kertosäkeensä vuoksi.

Viimeisenä levyltä löytyvä Sympathia on Forbidden Gaten kaltainen tunnelmallinen - joskin hieman edellämainittua pidempi - kappale, ja on hankala päättää, kumpi kappaleista on parempi tai kauniimpi. HIZAKIn mainio kitaratyöskentely yhdessä jälleen hieman kuuluvampiin bassolinjoihin ja Kamijon vokaaleihin onnistuvat jälleen luomaan todella hienon kokonaisuuden. Sympathia luo juuri sellaista haikeata, mutta kaunista tunnelmaa, jota usein kuulee levyjen viimeisillä kappaleilla.

Kokonaisuudessaan levy on paljon, paljon parempi kuin olisin ikinä voinut kuvitella - ja odotin sentään alun perinkin melko paljon tältä kokoonpanolta. Levy on monipuolinen ja kitarapainotteisuudestaan huolimatta tasapainoinen kokonaisuus, jonka pariin palaa mielellään monta kertaa.