Kuunneltavana nuoren visual kei -yhtyeen Billyn debyyttialbumi Bouquet.
Tammikuun 2008 puolivälissä ilmestyi Bouquet, nuorehkon indies-bändi Billyn ensimmäinen kokopitkä albumi. Levyltä löytyy yhteensä 14 kappaletta, joista kaksi on aiemmin ilmestynyt singleillä. Kaksi levyn viimeistä biisiä puolestaan on luokiteltu bonus-kappaleiksi.
En ollut koskaan aiemmin kuunnellut Billyä, joten en tiennyt tarkalleen mitä bändiltä odottaa, enkä myöskään osaa verrata Bouquetia Billyn aikaisempiin julkaisuihin. Yhtyeen musiikki paljastui melko popahtavaksi ja ajoittain jopa hempeäksikin rockiksi, raskaamman soundin vieraillessa vain muutamalla harvalla biisillä. Bändin promokuvat ja haastattelut luovat kenties hieman synkempää imagoa kuin mitä itse musiikki lopulta on.
Levyn neljä ensimmäistä biisiä kuuluvat kevyehkön rockin kategoriaan, joissa kaikissa kuuluu pieni vivahdus blues-vaikutteista. Harmillisesti nämä alun biisit ovat hiukan liian samankaltaisia eikä biisin vaihtumista kunnolla edes huomaa. Closet Love Story on näistä popahtavin ja siirappisin. Tässä vaiheessa levyä ehdein jo ajatella kauhuissani, että mihin soppaan olen oikein lusikkani laittanut. Onneksi levyn edetessä biisit muuttuvat monipuolisemmiksi, ja välillä huomasin todella pitäväni joistakin kappaleista.
Viides kappale Liar Game alkaa hyvinkin raskaasti, mutta vähitellen tämäkin kappale muuttuu pirteämmäksi, säilyttäen kuitenkin enemmän raskautta kuin mikään muu biisi tähän mennessä. Nikan de egao jatkaa melko synkkää tunnelmaa ja tempo on nopea. MIKADUKIssa tunnelma muuttuu erikoisen voimakkaaksi ja vaikuttavaksi, olematta silti kovinkaan raskas. Bakun laulu on tässä kappaleessa hyvin onnistunut ja ajoittaiset huudot onnistuvat välittämään tunnelmaa kuuntelijalle ainakin huomattavasti paremmin kuin lauluosuudet monissa muissa tämän albumin kappaleissa.
Kahdeksas raita Will Smile on bändin noin kolme vuotta sitten ilmestyneeltä sinkulta. Tunnelma on rauhallinen ja biisin taustalla kuuluu elektronisia tehosteita ja erilaisia piippailuja. Jossain vaiheessa yli kahdeksanminuuttista kappaletta taustalle tulevat myös orkestraaliset soittimet, mutta tunnelma säilyy koko ajan kevyenä ja optimistisena. Bakun ääni kuulostaa yllättävän hyvältä tässä kappaleessa, joka muutenkin sopii levylle tuoden siihen vähän vaihtelua ja erilaista näkökulmaa Billyn musiikkiin.
Seuraavat kolme biisiä Lagrange Point, be.LI[Eve] ja Rose Helicopter kuuluvat albumin nopeatempoisimpiin raitoihin. Ne ovat kaikki tunnelmaltaan todella iloisia ja energisiä, mutta valitettavasti niiden kanssa tapahtuu sama efekti kuin albumin ensimmäisten raitojen; kuuntelun jälkeen biiseistä ei jää oikein mitään mieleen ja ne sekoittuvat hyvin helposti keskenään.
Albumin periaatteessa viimeinen kappale on kahdestoista raita, Wakusei Venus. Sen tunnelma on alusta alkaen jännän mystinen ja se vangitsee kuuntelijan keskittymään pelkästään musiikkiin. Wakusei Venuksen jälkeen vuorossa ovat vielä kaksi bonuskappaletta: Dokushou - Oogane wo narasu otoko (kanzen ban) sekä William Henly Bobbin. Ensimmäisessä näistä pääosassa on piano, ja biisin tunnelma on jälleen jännittävä ja erikoinen, vähän kuin MIKADUKIssa ja Wakusei Venuksessa, mutta kenties vielä asteen verran synkemmässä mielessä. William Henly Bobbin sen sijaan on lähes liiankin pirteä ja positiivinen kappale, joka lopettaa levyn varsin pirteissä fiiliksissä, vaikka omasta mielestäni albumi olisikin loppunut tyylikkäämmin ilman tätä.
Bouquetista huomaa melko helposti Billyn nuoruuden ja kokemattomuuden, muttei se missään nimessä ole kovin huono debyyttialbumiksi. Osa biiseistä on oikeasti onnistuneita, ja vaikka mukaan mahtuu heikompia kappaleita ja pienimuotoista kömpelyyttä, Bouquet tarjonnee kuitenkin lähes jokaiselle kuuntelijalle ainakin jotain mieluisaa. Henkilökohtaisesti pidin eniten MIKADUKIn erikoisesta tyylistä ja Wakusei Venuksen mielenkiintoisesta tunnelmasta.