Versailles & Matenrou Opera - Tavastia, Helsinki 31.3.2008

Ei ollut suurikaan yllätys, että Eurooppaa rakastava yhtye Versailles saapuisi jonakin päivänä mantereellemme konsertoimaan, mutta monet yllättyivät kuullessaan Versailles’n tulevan yhteiskiertueelle toisen bändin kanssa, ja monille tuntematon Matenrou Opera herätti heti kysyntää kiertueen varmistuttua. Versailles’n laulaja Kamijo johtaa Sherow Artis Society -levy-yhtiötä, ja Matenrou Opera otettiin levy-yhtiön alaiseksi viime syksynä vain reilun puolen vuoden aktiviteettien jälkeen.

Matenrou Operan liityttyä Rock Identitylle julkistettiin helmikuussa bändien lähtevän yhteiselle Ästhetik revolution -kiertueelle. Kyseessä oli suuri mahdollisuus sangen uudelle Matenrou Operalle, mutta myös ensimmäinen Euroopan-vierailu Versailles’lle.

Matenrou Opera:

Kun kello löi viisi, ryhdyttiin jonottajia ottamaan hiljalleen sisään Tavastialle. Eteisaulaan päästyäni huomasin saliin johtavien ovien olevan kiinni ja sangen runsas ihmisjoukko ehti kokoontua niiden eteen, kunnes ne avattiin ryminällä, ja ihmiset juoksivat mahdollisimman nopeasti saliin nappaamaan parhaat paikat itselleen.

Puolitoista tuntia kului sangen nopeasti, ja eturivistä alettiin esitysajan yhä lähentyessä huutaa "Matenrou Opera":a suureen ääneen, sillä Versailles’n ollessa illan päätähti oli Matenrou Operan määrä aloittaa konsertti. Huudot kestivät pitkään ja olivat sangen vaikuttavat, ja pian Matenrou Operan jäsenet tulivatkin lavalle yksitellen intromusiikin soidessa lujaa taustalla. Yleisö räjähti huutamaan ja kiljumaan ympärilläni ja bändin jäsenet ottivat omat paikkansa laulaja Sonon nostaessaan jalkansa edessään olevan korokkeen päälle ja katsoessaan yleisöön tyynen rauhallisesti.

Matenrou Operan osuus alkoi julkaisemattomalla Plastic Cellillä, ja vaikka kyseessä olikin suurfaneja lukuun ottamatta yleisölle tuntematon kappale, ei se menoa haitannut. Toisena soitettu, bändin ehkä tunnetuin kappale, alkaloid showcase aiheuttikin selvästi havaittavan kohahdusaallon ihmisten tunnistaessa kappaleen alkusoinnut. Sono rohkaisi ihmisiä nostamaan käsiään kappaleen tahtiin, muutamat ihmiset moshailivat ajoittain, ja jotkut osasivat jopa laulaa mukana. Aikaisemmasta kokemuksesta tiedän Sonon olevan erittäin lumoava esiintyjä livenä: miehen upea lauluääni ja äärimmäisen keskittynyt yleisön hallintakyky ovat vertaansa vailla. Jokaisella bändin jäsenellä on omaa karismaansa, joka saa kunkin jäsenen erottumaan toisesta. Sonon parhaimpiin puoliin kuuluu mystinen olemus ja tunne siitä, että hän laulaisi juuri sinulle.

alkaloid showcasea seurasi mahdollisesti koko salille tuntematon twilight parade, joka alkoi Youn bassoriffillä ja oli vauhdikas ja miellyttävä. Itse en ainakaan jaksa odottaa, että kuulen vielä joskus livenä kuulemani kappaleet, ja twilight parade veti erinomaisuudellaan pisteet kotiin. Settiä jatkettiin Kokuu kara no tegamilla, jota seurasi uskomattoman kaunis sara. sara on vain keikoilla jaetulla singlellä julkaistu kappale, joka sulattaa niin levyllä kuin livenäkin kuulijan kuin kuulijan sydämen aivan täydellisesti. Oli aivan uskomatonta, kuinka Sono pystyi sisällyttämään niin paljon tunnetta tähän hitaaseen balladiin, ja kappale sai ainakin allekirjoittaneen täysin kyyneliin.

Bändi siirtyi aggressiivisempiin tunnelmiin honey dropin myötä, ja paikalle eksyneet fanit olivatkin valmistautuneet kyseistä kappaletta varten opettelemalla ainakin osan sanoista ulkoa. honey dropia seurasi myös uutta tuotantoa edustava Boukyaku celluloid, jonka aikana uusi tulokas Anzi sai näyttää kitaristin taitojaan, ja komea mies sai aikaan ihastuneita huokauksia tullessaan lavan edustalle heruttelemaan. Pieni ja suloinen Ayame pysyi ujon oloisena koko ajan koskettimiensa äärellä, mutta aiheutti aivan yhtä suurta ihastusta yleisön keskuudessa söpön ulkomuotonsa ja liikehdintänsä ansiosta. Nallekarhumainen basisti You uskaltautui kosketinsoittajatoveristaan eroten useammin lähestymään yleisöä ja ihailin useasti hänen bassonsoittotaitojaan miehen näppäillessä bassonsa kieliä sormillaan lähes jatkuvasti. Tunnustan Sonon vieneen suurimman osan huomiostani, joten en ehtinyt hirveästi seurata rumpali Yuuta keikan aikana, mutta miehen vauhdikas soitantatapa näkyi hänen hurjasta katseestaan ja hieman pöllähtäneestä kampauksestaan.

Keikka päätettiin Ruriiro de egaku nijillä, joka puristi jäljellä olevan energian yleisössä olijoista. Bändi lähti lavalta heilutellen yleisölle. Ennen kuin rumpali Yuu oli ehtinyt edes poistua lavalta, alkoivat encore -huudot yleisön kutsuessa bändiä uudestaan lavalle. Kaikki halusivat kuulla lisää tältä vaikuttavalta bändiltä.

Bändi palasikin hetken kuluttua, ja seuraavan kappaleen alkusoinnut saivat aikaan kiljaisuja bändin aloittaessa encorensa alkaloid showcasella. Vaikka kyseinen kappale olikin jo kuultu aikaisemmin illan aikana, sai se aikaan enemmän menoa ja meininkiä kuin aikaisemmin soitettu. Heiteltyään plektroja ja rumpukapuloita ja käteltyään yleisössä olijoita lähti Matenrou Opera lavalta suurten suosionosoitusten saattelemana.

Vaikka Sono puhuikin välispiikeissään paljon japania, uskaltautui nuori vokalisti myös sanomaan muutaman sanan englanniksi ja hän jopa esitteli bändin jäsenet yleisölle itselleen vieraalla kielellä ihmisten kiljuessa lempijäsentensä nimiä.

Olin nähnyt myös Matenrou Operan Japanissa ja voin sanoa, että bändi on parantanut entisestä - jo laadukkaasta - tasostaan huimasti. Lavalla bändi vaikuttaa jo vanhoilta konkareilta jokaisen jäsenen oman esityksen hipoessa täydellisyyttä, ja kappaleiden kuulostaessa yhä vain paremmilta livenä. Lähdin keikalta tyytyväisenä nähtyäni näin upean bändin livenä jälleen kerran.





Versailles:

Koin Versailles’n suhteen valaistumisen vain vähää ennen keikkaa, mutta sitäkin vahvempi tuo kokemus oli. Vaikkei Versailles aivan sataprosenttisesti minun juttuni olekaan, kiehtoi bändin teatraalinen musiikki ja ulkomuoto. Aloitin sentään suurena Malice Mizerin ihailijana, joten halusin edes kerran elämässäni kokea eeppiset puvut, mahtipontiset liikkeet ja valtavat hiukset.

Yasmine Youn tukkalaitteen kokoisten odotusten kera tieni veikin laulaja-basisti -akselille lavan eteen. Matenrou Opera oli toki melkoinen yllättäjä, ja esiintyminen sai minut kiinnostumaan bändistä entistäkin enemmän, mutta illan todellinen tähti oli vasta tulossa. Odottelu sujui joutuisasti, ja Matenroun ja Versailles’n välillä edessä alkoi jo olla tiivistä. Yuki kävi aika ajoin säätämässä rumpujaan, mutta yllättäen häneen kiinnitettiin vähemmän huomiota kuin keskivertoroudariin.

Monimuotoisten eri Versailles-huutojen jälkeen miehet astelivat lavalle uljaina ja koreina kuin riikinkukot. Teru hymyili leveää sammakkohymyään ja nautti yleisön huomionosoituksista kerjäten niitä aina vain lisää, kun taas Hizaki ja Jasmine You käyttäytyivät arvonsa mukaisesti. Kamijon saapuessa sydänparkani pakahtui lopullisesti: mies todella oli yhtä karismaattinen kuin kuvissa. Pitkät kiharat hiukset olisivat toki olleet aina lyhyitä täydellisemmät, mutta kaikkea ei voi saada. Yhtye jätti turhan nöyristelyn sikseen, ja konsertti alkoi eeppisen pitkällä The Love from a Dead Orchestralla. Suurieleisyyttä tämän tai muidenkaan kappaleiden liveversioista ei puuttunut. Liehuvissa ja hörhelöisissä hepeneissään miehet pyörähtelivät lavalla laskelmoidusti ja poseerasivat kukin aina sopivan tilaisuuden tullen - antamatta tietenkään soiton kärsiä. Ihailijoiden kätöset hapuilivat esiintyjiä kohti aina, kun he tulivat hiemankin lähemmäs lavan reunaa. Niin kauniita kuin bändien puvut usein ovatkin, täytyy pitää mielessä, että niiden on kestettävä koko kiertueen ajan. Pukuja ja niiden kantajia on siis kohdeltava hellävaroin: kiskominen on ehdottomasti epäsopivaa.

Aristokraattien arvokkuutta rapisuttivat lukuisat tekniset ongelmat, joiden takia milloin Terun kitara, milloin Kamijon ääni katosi täysin. Lavan etuosan huterien vahvistinten ja esiintyjien korkeiden kenkien takia myös horjahdeltiin hieman, mutta johtajan ottein Kamijo selvitti enimmät vastoinkäymiset huumorin avulla. Mies osoittautuikin luultua vitsikkäämmäksi, joskin voi myös olla, että allekirjoittanut tulkitsi innostuksissaan mitä vakavimman viihteen leikiksi. Miellyttävällä puheäänellään Kamijo selosti japaniksi muun muassa yleisön veren herkullisuutta, mutta suomeakin oli opeteltu kiitoksen verran. Ennen esiintymisen alkua Kamijon eteen asetetussa settilistassa lukikin muutamia tukisanoja, kuten "Give me your shout & bites & blood" sekä alkuun väärin kirjoitettu "kiitos". Erinäisten kommelluksien takia listaa kuitenkin siirrettiin sivummalle, ja monet repliikit jäivät lausumatta.

Keikalla ihmettelin vielä sivistymättömyyttäni kappaleita, joita en aiemmin ollut kuullut, mutta myöhemmin sain todeta yhtyeen soittaneen oman tuotantonsa lisäksi HIZAKI Grace Projectin kappaleita, ja ennen lyhyttä taukoa Kamijo esitti soolona pianon säestyksellä Lareinen Metamorphosen. Monen muun kappaleen aikana Kamijon ääni peittyi soitinten alle, mutta yksin lavalla seistessään laulaja suorastaa säteili. Tauon jälkeen jatkettiin Yukin rumpusoololla, ja pian muutkin soittajat palasivat lavalle. Seurasi HIZAKI Grace Projectin erinomainen instrumentaalikappale, jossa jäsenet saivat esitellä taitojaan aivan olan takaa. Jotakin suunnattoman kiehtovaa kitaratilutuksessa on, sillä tahtomattomani ihokarvat nousivat pystyyn jokaisen kitarasoolon kohdalla, eikä Yasmine You bassoineen jäänyt missään nimessä taka-alalle. Päinvastoin tämä mies tekotisseineen valloitti sydämeni pysyvästi.

Instrumentaalin jälkeen Kamijokin palasi lavalle, ja esitys jatkui täydellä kokoonpanolla. Laulajan hyytävä katse ja dramaattinen liikehdintä pysäytti monen veret, mutta syystä tai toisesta laulu jäi monessa kohtaa soitinten varjoon. Oli kyse sitten äänentoistosta tai Kamijosta, olisin odottanut kenties hieman voimakkaampaa äänenkäyttöä. Yhtye poistui muutaman kappaleen jälkeen lavalta, ja yleisön huutojen jälkeen encorena ja illan viimeisenä kappaleena kuultiin The Revenant Choir, kappale sieltä pidemmästä päästä. Kappale toimi mitä mainioimpana lopetuksena uljaalle illalle, joskaan yleisö ei olisi halunnut päästää yhtyettä vieläkään lähtemään. Jasmine You lähetti lentosuukkoja ja sydämiä yleisöön, ja rumpukapuloista ja vesipulloista käytiin tuttu taistelu. Vaikka pitkän illan jatkoksi olisi voinut kuunnella vielä kappaleen edelleen, oli bändin riennettävä fanitapaamiseen muutamien onnekkaiden ihailijoiden kanssa. Vaikka en konsertista ylihintaista krääsää ostanutkaan, en suinkaan lähtenyt tyhjin käsin. Versailles oli vähintäänkin kokemisen arvoinen bändi.


Matenrou Operan settilista: (kiitokset karmikille)

01. Plastic Cell
02. alkaloid showcase
03. twilight parade
04. 虚空からの手紙 (Kokuu kara no tegami)
05. sara
06. honey drop
07. 忘却セルロイド (Boukyaku celluloid)
08. 瑠璃色で描く虹 (Ruriiro de egaku niji)
-encore-
09. alkaloid showcase

Versailles’n settilista:

01. The Love from a Dead Orchestra
02. Shout & Bites
03. Beast of Desire
04. zombie
05. Solitude (HIZAKI grace project)
06. SFORZANDO
07. Metamorphose (Lareine )
(08. rumpusoolo)
09. Race Wish (HIZAKI grace project)
10. Forbidden gate
11. Cradle (HIZAKI grace project)
12. SUZERAIN
13. Sympathia
14. Aristocrat's Symphony
15. The Red Carpet Day
-encore-
16. The Revenant Choir

---

Valokuvista kiitos Heikki Mitikalle.