Megamasso - White, white

Megamasson ja ayabien yhtäläisyyksiä voisi analysoida loputtomiin, mutta tällä kertaa ohitamme aiheen toteamalla lyhyesti, että samankaltaisuudet ovat pikemminkin vahvuus kuin heikkous. Megamasson musiikintekotavoista voisi myös kiistellä, mutta oli kyse yksinvaltiudesta tai ei, tulos on eittämättömän vetävä. Lisäksi on mainittava, että jo useilla Megamasson julkaisuilla on ollut Ryouhein lisäksi myös Inzargin tekemiä kappaleita. Yhtyeen viimeisin single White, white soi vilpittömän kauniisti, ja kokonaisuus on suorastaan yllättävän tasapainoinen.

Nimikkoraita White, white alkaa unenomaisin koskettimin. Kappale on nopeatahtinen, mutta samaan aikaan herkkä. Taustat ovat kuin pakkasyön unta: heleää, kirkasta ja sentimentaalista. Kappale on yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kitarasoolo tuo mieleen vuosientakaisia kaikuja, kun taas taustat ja Inzargin jumalaiset lauluosuudet palauttavat kappaleen nykypäivään. Kieltämättä White, white on yksi Megamasson onnistuneimmista sinkkubiiseistä. Se ei luota kuulijaan liikaa, vaan ottaa ohjat omiin käsiinsä. Kappale ei siis ole vain vanhan tuotannon toistoa, vaan se vie Megamasson uudelle tasolle. Inzargin laulutyyli sopii biisiin täydellisesti, ja alun leikkisyyden jälkeen mies vuodattaa tunteitaan kuin viimeistä päivää.

Sitten joudun miettimään hetken: heittikö soittimeni minut aivan eri soittolistalle? Ei, vaan Shizuka na hoshi shizuka na hitobito jatkaa edellisen kappaleen uudistuksellista linjaa. Kitaravetoisessa semi-slovarissa on hieman samaa kuin Megamasson muissakin hitaammissa kappaleissa, mutta tuoreus vie ylivoimaisen voiton. Etenkin kappaleen alku muistuttaa 90-luvun indie- tai vaihtoehtorockia, eikä heti uskoisi säveltäjän olevan Ryouhei. Kuulaan rauhallisessa biisissä on ainesta suosikiksi, ja tämä elokuvamusiikkimainen kappale kestää kuuntelua.

Viimeinenkään kappale ei katkaise yllätysten ketjua. Uhkaavasti alkava Fukan no tsubasa on Inzargin ja säveltäjä Nobuhiko Saton luomus, joka henkii Beautiful girl -sinkun Mitsu to gan tunnelmaa. Tällä kertaa Inzargin otteet vain ovat vähemmän aggressiiviset, ja kappaleen voima pohjaa kokonaisuuteen, ei vain vahvoihin kertosäkeisiin. Kitarat tarjoavat vaihtelua perinteiseen, ja tunnelma vaihtelee synkeän uhoavasta toiveikkaaseen. Ulkopuolisen säveltäjän läsnäolo on selvä, ja kappaleesta puuttuu Inzargin aiempien biisien kokemattomuus. Tyhjää tilaa on täytetty vaihtelevin soittimin ja sooloin, ja kun biisin luulee jo loppuvan, se ottaakin uuden lähestymistavan ja hiipii kuulijan kimppuun.

White, white on yksi Megamasson ehjimmistä singlekokonaisuuksista. Hetkellisesti herää pelko sielun myymisestä: käykö Megamassolle kuten muillekin menestyville vk-yhtyeille? Ryouhei on toki ilmoittanut haluavansa pysyä visual kei -genren rajoissa, mutta käytännössähän Megamasso on koko olemassaolonsa ajan koetellut vk:n rajoja. Goun olemuksesta ei visuaalisuutta saisi irti repimälläkään, mutta Inzargin r'n'b-tausta tuo yhtyeeseen jo oman säväyksensä. Megamasso ei suinkaan ole jumittunut yhteen tyyliin, vaikka se yrittääkin pysyä visualina.
Lopuksi suosittelen lämpimästi katsomaan kaikki mahdolliset Megamasson making of -videot, jotka vain voitte käsiinne saada - White, white mukaan lukien. Viihdyttävyydessä Megamasson kanssa voi kilpailla vain toinen itäisten idioottien keskittymä, Girugamesh.