Uutiset

DOPING PANDA ja Para:noir hajoavat

04.02.2012 2012-02-04 17:20:00 KoME Lähde: Viralliset kotisivut Kirjoittaja: Gin Kääntäjä: allisapp

DOPING PANDA ja Para:noir hajoavat

DOPING PANDA ja Para:noir ovat ilmottaneet hajoavansa tänä keväänä.

Vuonna 1997 perustettu yhtye DOPING PANDA on päättänyt lopettaa toimintansa tänä keväänä.

Viisitoistavuotisen uransa aikana bändi on julkaissut lukemattoman määrän albumeita ja singlejä. Yhtye myös vieraili niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Vuonna 2010 kokoonpano perusti oman studionsa, jossa jäsenet työskentelivät viimeisen kahden vuoden ajan. Viime vuoden lopussa DOPING PANDA jätti studion ja päätyi lopettamaan uransa.

Bändin viimeinen konsertti DOPING PANDA 2012/4/19 järjestetään 19. huhtikuuta TOKYO DOME CITY HALLissa. Lippujen ennakkomyynti alkoi 28. tammikuuta. Bändin vokalistin viestin hajoamisesta voi lukea yhtyeen virallisilta kotisivuilta.


Visual kei -yhtye Para:noir puolestaan hajoaa Shibuya O-Westillä järjestettävän keikan jälkeen 30. maaliskuuta. Hajoamisen yhteydessä kitaristi Yuuya valitettavasti lopettaa musiikkiuransa kokonaan.

Bändi perustettiin vuonna 2009, josta lähtien yhtyeen teemana on ollut nihilismi. Sekä viimeinen konsertti että 3. huhtikuuta julkaistava minialbumi kantavat nimeä nihilism. Minialbumi julkaistaan kahtena versiona, joista tavallinen versio sisältää kuusi raitaa, mukaan luettuna rajoitetulta painokselta puuttuva kappale I want to die. Rajoitetun painoksen antiin lukeutuu kahden musiikkivideon DVD.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Minialbumi CD 2012-04-04 2012-04-04
Para:noir
Minialbumi CD + DVD 2012-04-04 2012-04-04
Para:noir
MAINOS