Kuten aiemmin uutisoimme, vuoden 2006 joulukuusta lähtien aktiivisena ollut
Cindy Kate on päättänyt hajoamisestaan. Jäähyväiskonsertti pidetään 13. heinäkuuta Shibuya O-WESTillä. Jäsenet kertovat päätökseen liittyvistä tunteistaan
Cindy Katen
virallisilla kotisivuilla.
Myös pop/hiphop-kolmikko
FUNKY MONKEY BABYS hajoaa. Ryhmä kiertää Japania maaliskuun loppuun asti
WE ARE FUNKY MONKEY BABYS TOUR -kiertueella ja jättää viimeiset jäähyväiset Tokyo Domella kesäkuun 1. ja 2. päivä järjestettävässä kaksipäiväisessä konsertissa. Sitä ennen ilmestyy viimeinen single,
Arigatou, joka saapuu kauppoihin 27. helmikuuta.
Visual kei -yhtye
Wizard on ilmoittanut jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Viimeinen konsertti pidetään Ikebukuro Black Holella 6. toukokuuta. Bändi pyytää anteeksi yhtäkkistä ilmoitusta, mutta toivoo fanien jatkavan yhtyeen tukemista. Jäsenten ajatuksia tauosta voi lukea
Wizardin
virallisesta blogista.