Noise rock -yhtye Melt-Banana tulee soittamaan toisen lopetuskappaleen Ninja Slayer From Animation -animesarjalle. Kyseessä on sarjan kannalta epätavallinen valinta, sillä kaikki aikaisemmat teemaraidat on esittänyt kokeilevaa metallia soittava Boris.
Melt-Banana on säveltänyt sarjaa varten täysin uuden kappaleen Halo Of Sorrow From Animationin. Yhtye aikoo myös lähteä laajamittaiselle Pohjois-Amerikan kiertueelle toukokuussa. Melt-Bananan virallisilta sivuilta voi tarkastaa kiertuepäivämäärät ja ohjeet lippujen ostoon.
Alta voit puolestaan katsoa yhtyeen vuonna 2013 Fetch-albumilla julkaistun The Hive -kappaleen musiikkivideon.