Lycaonin jäsenistö on perustanut uuden yhtyeen nimeltä
Initial’L. Bändi aloittaa toimintansa esiintymällä Tokiossa nicofarre Roppongilla 6. marraskuuta. Tuolloin tulee kuluneeksi tismalleen vuosi
Lycaonin jäähyväiskonsertista, joka pidettiin 6. marraskuuta 2015 Akasaka BLITZillä.
Initial’Lin ensimmäinen julkaisu tulee olemaan single nimeltä
MOON LIGHT DOWN. 30. marraskuuta ilmestyvä single saapuu kauppoihin kolmena eri versiona, joissa on versiosta riippuen mukana eri laulu b-raitana. A-versio sisältää lisäksi 20-sivuisen vihkosen jäsenten kuvilla. Kaikki versiot ovat jo ennakkotilattavissa
CDJapanilta.
Yhtyeen ensimmäinen keikka välitetään maailmalle Nico Nico Dougan kautta.