Uutiset

BVCCI HAYNESin tuleva albumi sai nimensä kymrin kielestä

06.10.2020 2020-10-06 13:50:00 KoME Lähde: KENZOn virallinen Twitter-tili Kirjoittaja: Ruchesko Kääntäjä: Farna Copyeditor: Anu

BVCCI HAYNESin tuleva albumi sai nimensä kymrin kielestä

KENZOn sooloprojekti julkaisee uutta marraskuussa.


© BVCCI HAYNES. All Rights Reserved.
ayabiestakin tutun visual kei -muusikko KENZOn sooloprojekti BVCCI HAYNES julkaisee uuden albumin 1. marraskuuta. Hiraeth, joka tarkoittaa "nostalgiaa" kymriksi, tulee sisältämään kahdeksan raitaa. KENZO on kuvannut kappaleita pohjimmiltaan genrettömiksi, vaikkakin niissä on vaikutteita vaihtoehtorockista ja elektronisesta tanssimusiikista. ayabie-kitaristi Takehito, BAROQUE-kitaristi kei sekä THE KIDDIEssä soittanut kitaristi YOUSAY vierailevat albumilla.

KENZO – joka tunnetaan myös taiteilijanimellä KNZ – on ollut aktiivinen visual kei -piireissä 2000-luvun puolivälistä asti, alun perin rumpalina ja sittemmin myös laulajana. Hän aloitti BVCCI HAYNES -projektin vuonna 2013, ja toimii myös gremlins-yhtyeessä duon toisena puolikkaana NIGHTMARE-kitaristi Hitsugin (gremlinsissä taiteilijanimellä Hits) kanssa. Alta voi kuunnella kaksi raitaa Hiraeth-albumilta – kappaleet Iridescent clouds (feat.Takehito) sekä Desert planet (feat.kei).


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi Digitaalinen julkaisu 2020-11-01 2020-11-01
BVCCI HAYNES
MAINOS