Uutiset

Bang Yongguk palaa Suomeen pitkän odotuksen jälkeen – esiintyy Valkoisessa salissa lokakuussa

05.07.2024 2024-07-05 14:24:00 KoME Lähde: YY Entertainment X:ssä Kirjoittaja: Anu

Bang Yongguk palaa Suomeen pitkän odotuksen jälkeen – esiintyy Valkoisessa salissa lokakuussa

B.A.P:stä soolouralle ponnistanut artisti vierailee Suomessa III-kiertueensa myötä.


© YYENT. All rights reserved.
Sooloartisti Bang Yongguk esiintyy Suomessa. Konsertti järjestetään 18. lokakuuta Valkoisessa salissa, joka tunnetaan yhtenä Helsingin historiallisimmista juhlasaleista. Lipunmyynti alkaa 18. heinäkuuta.

K-pop-faneilla riittääkin nyt valinnanvaraa, sillä sattumoisin lokakuussa Suomessa konsertoi myös ARTMS (11.10.) ja B.I (22.10.).

Bang Yongguk oli B.A.P:n johtajajäsen ja esiintyi ryhmän mukana Helsingissä vuoden 2016 maailmankiertueella. Hän erosi B.A.P:stä vuonna 2018 ja keskittyi soolouraan. Sittemmin hän on soolona kiertänyt Euroopassa vuosina 2019 ja 2023, joskaan tuolloin aikataulut eivät sisältäneet Suomea. Hänet nähdään nyt siis Helsingissä kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen. Kiertueen taustalla on Root Company, joka oli toteuttamassa myös SUNMIn Euroopan-konsertit vuonna 2022.

Tämänkertainen kiertue III Europe Tour 2024 on nimetty keväällä ilmestyneen 3-EP:n mukaan. III-kiertueen Pohjois-Amerikan-osuus pidettiin aiemmin tänä vuonna. Konserteissa olleet ovat kuvailleet keikkoja esiintymiseltään rennoiksi ja välispiikeiltään tunteikkaiksi Bang Yonggukin kertoessa EP:nsä tekemisestä.

Alla olevalta videolta voi katsoa kaikki 3:n musiikkivideot putkeen. Videot on listattu myös erikseen hänen YouTube-kanavallaan.


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Bang Yongguk © KoME
Bang Yongguk
MAINOS